tiistai 25. kesäkuuta 2019

Uusi novellikokoelma ja The Broken Coden kolmas osa tulossa vuonna 2020

Juuri äskettäin on ilmoitettu kaksi ensi vuonna ilmestyvää englanninkielistä Sk-kirjaa:

Veil of Shadows on seitsemännen saagan, The Broken Coden, kolmas osa. Se ilmestyy 7.4.2020. Kansikuvaa ei ole vielä julkaistu.

A Warrior's Spirit on novellikokoelma, joka sisältää novellit Pebbleshine's Kits, Tree's Roots ja Mothflight's Secret. Sekin ilmestyy 7.4.2020.

Kiitos tiedosta Savuvarjolle!


perjantai 21. kesäkuuta 2019

Minä soturikissana

Moi! Olen siis Kuusamossa kun kirjoitan tätä postausta! Kävin juuri kaupassa ja ostin jäätelön :D

Itse asiaan!

Minä soturikissana!
Kerron siis omasta näkökulmastani minkälainen, sekä minkä näköinen olisin, jos olisin soturikissa.


Ensin Luonne!
Olisin aika ujo ja tunteellinen, niin kuin olen oikeastikin. Turhautuu joskus nopeasti, mutta on kuitenkin innokas yrittämään uudelleen. Kiltti ja iloinen.

Sitten Ulkonäkö!
Olisin mielestäni ruskeavalkolaikukas (jos voin sanoa noin). Sinivihreät silmät ja vaaleanpunainen nenänpää. Karva olisi suht lyhyttä ja häntä olisi aika pitkä.

Muut tiedot!
Klaani olisi varmaankin Jokiklaani ja asema olisi parantaja. Olisin Naaras ja 60kk vanha. Parantamistaidot olisivat aika hyvät, samoin taistelutaidot. Uimisessakin olisin hyvä, saalistus- ja kiipeilytaidot tarvitsisivat vielä hiomista.


Toivottavasti tykkäätte!

maanantai 17. kesäkuuta 2019

Kauramaidon esittely

Moi! Oon siis blogin uus jäsen, Kauramaito :) Olen tyttö, Keski-Suomesta ja pelaan Transformiceä lähes päivittäin😅 Toivottavasti julkaisuni ovat kelpoisia luettavaksi👍 Luen Soturikissoja ja seuraavaksi luen Kolmikon mahdin kolmoskirjan. (toki olen spoilannut liikaa mitä Kolmikon mahdissa tapahtuu🤫)
 Btw harrastan voimistelua ja ratsastusta
(anteeksi hieman sekava esittely) 

sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Miksi Paatsamalehti on Tähtiklaanissa?

Moikkamoi murut! En oo hetkeen ollut aktiivinen, sori!  :(
Saksassa oli ihan super mukavaa ja mukaan tarrautu oikea lottovoitto! Ei ihan kirjaimellisesti, mutta muutamalla eurolla sain mukaani saksalaisen Soturikissa kirjan!!
Siinähän se komeilee kaikessa loistossaan mun kokoelman englanninkielisten opusten edessä. En ymmärrä saksaa, mutta onhan toi kirja kaunis! Koristeeksi on päässyt. Ja hei - hauska fakta, suomennettujen Soturikissojen kannet on otettu saksalaisista. Esimerkiksi ruotsalaisissa Soturikissoissa on alkuperäisversioiden kannet! Saksalaiset teki omat kannet ja suomalaiset haki saksalaisilta luvat käyttää niitä kansia!
No mutta, Saksan seikkailut on mennyttä, ja suunta on tulevaan! Seuraavana uhrina olis sitten Norja, ja todella toivon, että onnistuisin sieltäkin Soturikissoja löytämään.

Kuitenkin, olis varmaan jo aika siirtyä näistä alkulöpinöistä tän postauksen aiheeseen. Varoitan vielä, jos et oo lukenu Kolmikon mahtia ja Tähtien ennettä, saattaa tää postaus sisältää spoilereita!


"Miksi Paatsamalehti on pääsayt tähtiklaaniin, mutta esimerkiksi Vaahteravarjo ei"
Tää on varmasti monia mietittänyt kysymys ja oon täällä tänään avaamassa kysymyksiä asiasta. En voi tietää tarkalleen, mitä on tapahtunut ja miksi Hunterit ovat näin päättäneet, mutta voin oman mielipiteeni kuitenkin kertoa.

Monet pitää Paatsamalehteä ärsyttävänä hahmona. Kuitenkin kun miettii Paatsamalehden uskollisuutta ja kaikkea sitä, mitä Paatsamalehti on tehnyt noudattaakseen soturilakia, niin voi jollain tasolla ymmärtää Paatsaman järkytyksen kuullessaan oikeasta emostaan ja isästään. Paatsamalehti tappoi Saarniturkin, ettei tämä paljastaisi kaikille klaaneille Paatsamalehden ja hänen sisarustensa oikeaa alkuperää, mutta kuitenkin Paatsamalehti sitten itse kertoi asiasta. Tämä on syy, minkä takia moni vihaakin Paatsamalehteä.
Mä en ite nää tälle vihalle mitään syytä. Paatsamalehti oli paineen alla ja kantoi mukanaan myös taakkaa suorittamastaan murhasta. Mikäli osaan aavistaa oikein, niin Paatsamalehti murtui. Osaan hyvinkin kuvitella, kun ympäristö, jonka on luullut aidoksi, paljastuukin valheeksi.
Kuvittele itsesi Paatsamalehden tilaan;
Nopeasti risteilevät tunteet. Raivo, suru, viha, ahdistus... Sellaisessa mielentilassa tekee paljon harkitsemattomia tekoja, joita nämä molemmat Paatsamlehden teot olivat.
Toisin kuin Vaahteravarjo, Paatsamalehti on myöhemmin ilmoittanut katuvansa tekojaan. Ei niitä tietenkään tekemättömiksi saa katumalla.
Vaahteravarjo sairastui mielenterveydellisesti kokemastaan surusta ja alkoi nähdä hallusinaatioita. Toisin sanoen, Vaahteravarjo kärsi jonkin tasoisesta psykoosista tai dissosiatiivisestä häiriöstä. Tämä ei tietenkään vielä lukitse Vaahteravarjon pääsyä Tähtiklaaniin. Myös Paatsamalehdellä on havaittavissa selviä mielenterveyden häiriöitiloja.
Hallusinaatioissaan Vaahteravarjo kuitenkin näki kuitenkin pentunsa, jotka kehottivat häntä murhaamaan. Tämä kylmäsi tuon sydämen. Vaahteravarjo ei kyennyt tuntemaan rakkautta ja lämpöä, hän halusi nähdä vain verta ja murhata.

Tää on lyhyesti tiivistettynä oma näkemykseni asiasta.
Mielipiteitä, ajatuksia? Tulkaa rohkeasti kommentteihin kertomaan ja puhumaan aiheesta!

perjantai 31. toukokuuta 2019

The Blazing Star


Spoilervaroitus!


Ensimmäinen taistelu on koettu ja eloonjääneet ovat vannoneet pitävänsä yhtä säilyttääkseen rauhan. Se ei kuitenkaan auta tuntemattoman sairauden levitessä ja uuden vihollisen saadessa valtaa. Samaan aikaan Myrskyn on aika nousta johtajan rooliin Harmaan Siiven tilalle.

Aloitetaan uusista hahmoista. Paatsama, Hiiri Korva ja Muta Tassu olivat ihan kivoja. Hienoa, että Rosoinen Huippu sai Paatsamasta kumppanin. Positiivista oli myös se, että Rosoinen Huippu ja Kirkas Taivas saivat sovittua välinsä Kirkkaan Taivaan myönnettyä tehneensä virheen, kun karkotti pikkuveljensä uskoen, ettei tämä voisi olla hyödyksi vääntyneen jalkansa kanssa.

Yksi Silmä osoittautui kiinnostavaksi hahmoksi, vaikka suosikkeihini hän ei noussut. Yksi Silmä liittyi Tomin kanssa Kirkkaan Taivaan ryhmään ja surmasi myöhemmin seuralaisensa tämän pelastaessa Varpus Turkin, joka jäi tästä huolimatta Kirkkaan Taivaan ryhmään. Yksi Silmä tajusi, että monet ryhmästä olivat epävarmoja johtajastaan ja kaappasi vallan pakottaen Kirkkaan Taivaan lähtemään. Erityisesti mieleen jäi tapa merkata alaiset ja myös osa uuden reviirinsä puista silmää muistuttavilla viilloilla. Hänestä lisää myöhemmin!

Tähti Kukan kuokkavierailut kokoontumisiin olivat viihdyttäviä varsinkin, kun ketään muuta kuin Myrskyä eivät ne vaikuttaneet pahemmin häiritsevän. Myöhemmin kuitenkin Myrsky tykästyi Tähti Kukkaan, joka esimerkiksi kertoi Roihuavan tähden olevan kasvi, joka auttaa sairauteen, joka oli alkanut aikaisemmin levitä. Salama Häntä ei lainkaan pitänyt tilanteesta, koska Tähti Kukka epäilytti häntä. Häntä harmitti myös se, että Varpus Turkin lisäksi myös Terho Turkki oli aiemmin liittynyt Kirkkaan Taivan ryhmään. Aamu Viiksi, yksi Tuuli Juoksijan ja Piikkiherne Turkin pennuista, kuoli sairauteen. Jo toisen pennun menetys sai Tuuli Juoksijan lähtemään perheensä kanssa perustamaan oman ryhmänsä, johon liittyi myöhemmin erakko nimeltä Liuske. Ihan ok hahmo, mutta jäi tällä kertaa taka-alalle. Oli harmillista, etteivät Tuuli Juoksija ja Piikkiherne Turkki pentuineen löytäneet muuta ratkaisua kuin lähteä, vaikka ymmärränkin, että he tunsivat itsensä onnettomiksi.

Yksi Silmä esti nummen kissoja ja Kirkasta Taivasta saamasta Roihuavaa tähteä, joten he kehittivät suunnitelman päästäkseen vihollisestaan eroon. Kirkas Taivas välitti Yksi Silmälle kutsun kaksintaisteluun nummella. Yksi Silmä otti haasteen vastaan, mutta toisin kuin säännöissä oltiin sovittu, molemmat ottivat liittolaisiaan mukaan - Kirkas Taivas nummen ja joen kissat sekä Tuuli Juoksijan ja Piikkiherne Turkin, Yksi Silmä erakkojoukkonsa. Yksi Silmä kuoli ja paljastui, että hän on Tähti Kukan isä. Tähti Kukka selitti olleensa aluksi kiinnostunut Myrskyyn tutustumisesta vain vilpittömästi, mutta Yksi Silmän saatua tietää tämä laittoi tyttärensä selvittämään Myrskyn avulla, miten nummen kissat aikoivat voittaa taistelun. Näin Yksi Silmä oli osannut varautua siihen, ettei hänellä olisi pelkästään Kirkas Taivas vastassaan, mutta se ei riittänyt. Tähti Kukka kertoi myös, ettei Roihuavaksi tähdeksi väittämällään kasvilla oikeasti ollut parantavia vaikutuksia, mutta vannoi Roihuavan tähden olevan toisenlainen kasvi.

Yllätyin siitä, miten nopeasti Yksi Silmästä hankkiuduttiin eroon. Oli oikein tehty, että Yksi Silmäkin haudattiin ja Joen Solina piti vieläpä kunnioittavan muistopuheen, jossa hän korosti Yksi Silmän olleen selviytyjä, jota tämän läheiset tulisivat kaipaamaan. Yksi Silmän motiivit jäivät melko avoimiksi, niihin viitattiin vain sivulla 93:

"You'll kill me, will you?" One Eye sneered, rising to face him. "You'll kill One Eye? If One Eye were that easy to kill, he'd never have survived kithood."

Tuota ennen Kirkas Taivas ja Yksi Silmä olivat ryhtyneet taisteluun erilaisten mielipiteidensä takia siitä, oliko Tomin kuolema oikein vai olisiko hänet pitänyt jättää eloon. Yksi Silmä puhui pentuajoista selviytymisestä, joten uskon, ettei hänellä ollut helppoa pentunakaan. Mietin myös, miten Tähti Kukan emo kiinnostui Yksi Silmästä. Kenties tämä uskoi löytävänsä Yksi Silmän parhaat puolet, kuten Kultakukka Tiikeritähden.

Kun Kirkas Taivas palasi metsään Pilvi Täplä ja Särkynyt Jää saattajinaan, selvisi, ettei Yksi Silmä pitänyt sairastuneita minkään arvoisina. Hän oli jättänyt Terälehden, Koivun ja Lepän leirin ulkopuolelle keskenään. Terälehti menehtyi pian tervehdittyään Kirkasta Taivasta. Hän oli tiennyt johtajansa palaavan vielä.

En ehtinyt kiintyä Terälehteen, mutta hänen ehdoton uskollisuus Kirkasta Taivasta kohtaan oli hieno ominaisuus. Terälehti oli aluksi karski soturi, mutta otettuaan Koivun ja Lepän huolehdittavikseen hän alkoi näyttää lempeää puoleaan, pysyen kuitenkin edelleen varsin särmikkäänä hahmona. Koivulle ja Lepälle ei vielä kerrottu ottoemonsa kohtaloa, joten jään odottamaan, miten se vaikuttaa heihin.

Terälehden hautaamisen jälkeen Kirkas Taivas lähti leiriinsä, Särkynyt Jää ilmoittamaan Harmaalle Siivelle Koivun ja Lepän tarvitsevan Roihuavaa tähteä ja Pilvi Täplä jäi kaksikon luo. Käärme ei ilahtunut Kirkkaan Taivaan paluusta pitäen tätä vastuuttomana johtajana ja hyökkäsi tämän kimppuun. Muiden alaistensa avustuksella Kirkas Taivas sai Käärmeen irti. Käärme päätti lähteä ryhmästä.

Käärme toi kiinnostavasti erilaisen näkökulman mukaan, koska hän oli sekä Yksi Silmän että Kirkkaan Taivaan johtajuutta vastaan. Yksi Silmä oli ollut liian julma ja välinpitämätön, eikä tämän jättämät merkit tulisi koskaan poistumaan niiden kantajista. Kirkkaalle Taivaalle Käärme oli vihainen, koska tämä ei ollut pystynyt ennakoimaan Yksi Silmän aikeita. En kuitenkaan ole Käärmeen kanssa samaa mieltä. Kirkas Taivas on ryhmälleen paras johtaja, Käärme sen sijaan olisi tuonut Yksi Silmän johtotyylin takaisin, jos olisi voittanut taistelun. Tosin sillä erolla, ettei Käärmeellä näyttänyt olevan edes taitoa kehitellä tarkkaan harkittuja suunnitelmia, kun uskoi noin vain pääsevänsä valtaan ilman apujoukkoja. Vaikka Yksi Silmä olikin kaukana esimerkillisestä johtajasta, hän ei kuitenkaan laskenut mitään tuollaisten hätäisten päätösten varaan.

Harmaa Siipi, Pitkä Varjo, Myrsky, Kirkas Taivas, Joen Solina ja Tuuli Juoksija kokoontuivat puhumaan aikaisemmasta yhteisestä unestaan, jossa henkikissat olivat jatkaneet puheitaan siitä, että eloonjääneiden pitäisi levitä ja kasvaa kuin Roihuava tähti. Lopuksi Harmaa Siipi sanoi ymmärtävänsä ehkä, mitä henkikissat tarkoittivat. Se selviää kirjassa A Forest Divided! ;)

Bonuskohtauksessa päästään seuraamaan Auringon Varjoa, seikkailunhaluista kollia, jonka isäpuoli, Terävä Rae, puolestaan on tarkka turvallisuudesta. Paljon paremmin Auringon Varjo tulee toimeen emonsa Kasteisen Lehden ja sisaruspuoltensa Laskeutuvan Hämärän, Aamu Tähden ja Sulavan Jään kanssa. Isä Kuun Varjo kuului joukkoon, joka lähti seuraamaan Auringon polkua. Auringon Varjo ei koskaan päässyt tapaamaan häntä, mutta pitää isäänsä sankarina. Auringon Varjon jouduttua jälleen ongelmiin, Terävä Rae käskee hänen huolehtia sairastuneesta Kivistänäkijästä. Auringon Varjo huolestuu, kun vanha naaras osoittautuu varmaksi kuolemastaan. Kivistänäkijä kertoo kollille, ettei tämä tule olemaan heimon jäsen uuden tietäjän noustessa valtaan. Auringon Varjo hyväksyy kohtalonsa, jättää hiljaiset hyvästit ja lähtee matkaan yhdessä Hiljaisen Sateen kanssa, Kivistänäkijän kuoleman toteutuessa.

Tykästyin Auringon Varjoon heti, kun hänen luonteensa tuli ilmi. Vaarallisista seikkailuista innostuva luonne ja Kuohuvan Veden Heimoon kuuluminen eivät olleet toimiva yhdistelmä. Se, voisiko oma tulevaisuus olla heimon reviirin ulkopuolella, ei ollut ainoa asia, jota Auringon Varjo mietti, sillä hän oli aidosti huolissaan heimon asioista, varsinkin Kivistänäkijän vaihtumisesta, jota enteilivät naaraan näyt menehtyneistä tovereistaan.

Auringon polun alussa Kasteisen Lehden ja Kuun Varjon välejä käsiteltiin jonkin verran. Kuun Varjo oli innokas lähtemään, vaikka tiesikin kumppaninsa odottavan pentuja. Kuun Varjon mielestä lähtö oli vain hyvä idea - pennut selviäisivät todennäköisemmin, kun heimon ei tarvitsisi saalistaa niin monelle kissalle. Järkyttyneen Kasteisen Lehden muistutukset siitä, että jos Kuun Varjo lähtisi, pennut eivät koskaan tuntisi isäänsä, eivät auttaneet, koska kolli oli tehnyt jo päätöksensä. Vieläpä kaiken lisäksi Auringon Varjon sisarukset, Tanssiva Lehti ja Varis Kuono, kuolivat pian syntymänsä jälkeen, joten Kuun Varjon puheet selviytymisestä eivät täysin toteutuneet.

Pidin siitä, että tälläinen kokoonpanoltaan erilainen perhe otettiin aiheeksi, vaikka itselläni ei olekaan kokemuksia vastaavasta.

Ja Auringon Varjo sai tosiaan seurakseen Hiljaisen Sateen! Nyt jäämmekin jännittämään, miten kaksikon matka Auringon polkua seuraten sujuu. Kirkkaan Taivaan leirin valinnut Kuun Varjohan kuoli Thunder Risingissä palovammoihin, joten katsotaan, miten Auringon Varjo reagoi siihen...


Kertokaa tekin mielipiteenne The Blazing Starista kommenteissa!

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Vatukkatähden myrsky


Spoilervaroitus!


Klaanit yrittävät jatkaa tavallista elämää kaikesta lähiaikoina tapahtuneesta huolimatta. Kaikki ovat epävarmoja tulevasta ja Vatukkatähti myös uudesta asemastaan. Klaanien välit ovat liittolaisuuden loputtua kireät ja varsinkin reviirit aiheuttavat erimielisyyksiä.

Kertomattomien tarinoiden jälkeen olen lukenut Klaanien syntyä, joten oli mukavaa vaihtelua palata lukemaan nykyisistä klaaneista suomeksi. Jo esinäytös oli nostalginen, Tulitähden tavatessa Sinitähden. Myöhemmin Pilvitähti tuli tuomaan Tulitähdelle viestin, joka pitäisi välittää Vatukkatähdelle: "Kun vesi kohtaa veren, veri saa vallan." Pilvitähden esiintyminen yllätti minut, mutta oli mukavaa päästä lukemaan hänestä. 

Sitten päästiin seuraamaan, mitä Myrskyklaanissa tapahtui. Suuressa taistelussa kaatuneiden ulkoa opetteleminen oltiin otettu mukaan osaksi oppilaiden koulutusta. Lisäksi kaatuneet oltiin merkitty viivoina muistosalkoon. Hieno idea, mutta se osoittautui myöhemmin kohtalokkaaksi...

Kaunokainen ja Vatukkatähti vierailivat hevospaikalla. Savu kertoi Hahtuvan kuolleen viheryskään, kuten myös Papu-koira, jonka kuolinsyy jäi avoimeksi. Savun seuraksi oli tullut Korianteri-niminen naaras. Oli surullista, että muutoksen tuulet olivat puhaltaneet niin pahasti, varsinkin kun Kaunokaisesta tuntui siltä, että Korianteri, jonka kanssa hän ei tullut toimeen lainkaan, oli korvannut Hahtuvan. Vierailun loputtua myös juonikuvio loppui ja jäi sellainen olo, että se olisi tarvinnut kunnollisen päätöksen. Nyt Kaunokaisen lopullinen mielipide jäi täysin auki; hyväksyikö hän Korianterin Savun uutena seuralaisena vai ei?

Tulva pakotti myrskyklaanilaiset perustamaan väliaikaisen leirin tunneliin. Sinne saapui myös itsekin tulvasta kärsinyt Minttu-niminen kotikisu, jolle Myrskyklaanin luo väliaikainen sijoittuminen tuntui hankalalta, koska niin monet asiat olivat uusia. Pihlajakynsi ja Pikkupilvi tulivat kertomaan, että Mustatähti oli menettänyt viimeisen elämänsä hukkuessaan ja olevansa matkalla Kuulammelle. Myrskyklaanilaisten osoitettua sympatiansa kaksikko jatkoi matkaa.

Suloa nähtiin vaihteeksi suuremmassa roolissa. Hän oli alkanut tuntea itsensä hyödyttömäksi jäätyään Myrskyklaanin ainoaksi klaaninvanhimmaksi Hiiriturkin kuoltua Suuressa taistelussa. Onneksi Hiekkamyrsky sai piristettyä Suloa. Innokas tarinankertojamme pääsikin yllättävän suureen rooliin!

Muistosalko oli ajautunut tulvan mukana pois, joten Liljatassu ja Siementassu lähtivät etsimään sitä. Siementassu hukkui kaksikon seikkailun aikana. En ehtinyt kiintyä Siementassuun, mutta muiden reaktiot olivat surullista seurattavaa.

Mintun lisäksi myös kaksi muuta kotikisua, Jessi ja Frank, tulivat väliaikaisesti asumaan Myrskyklaanin luo. Erityisesti itsepäinen Jessi teki Vatukkatähteen vaikutuksen. Oravaliito puolestaan ei pitänyt Jessistä lainkaan, joten näin kaksikon hienovarainen vastakkainasettelu pääsi nopeasti alkuun.

Tuli ilmi, että Varjoklaanilla oli ongelmia vihamielisten kotikisujen kanssa. Tämä vaikutti Myrskyklaaniinkin, koska kotikisujoukon innokkuus reviirin valtaamisen suhteen pakotti varjoklaanilaiset saalistamaan Myrskyklaanin reviirillä. Joukko myrskyklaanilaisia meni tapaamaan varjoklaanilaisia näiden väliaikaiseen leiriin. Pihlajatähti ei suostunut ottamaan apua vastaan kotikisujen suhteen, mutta antoi Lehtilammen jäädä auttamaan Pikkupilveä. Myrskyklaanilaiset päättivät silti tehdä hyökkäyksen ja pian Viktorin johtama kotikisujoukko löytyikin. Taistelu päättyi kotikisujen luovuttamiseen ja lähtöön. Varjoklaanilaiset saivat tietää ja suhtautuminen oli todella raivokas. Myrskyklaanilaiset ohjattiin päättäväisesti pois ja Lehtilampikin häädettiin Varjoklaanin leiristä.

Tämä juonikuvio sai jatkoa, kun mäyrät osoittautuivat ongelmaksi. Keltaturkki kertoi siitä ja pyysi Vatukkatähdeltä apua tulevaan taisteluun. Varjoklaanilaiset ja myrskyklaanilaiset onnistuivat ajamaan mäyrät pois, mutta taistelun jälkeen Pihlajatähti näytti jälleen tyytymättömyytensä. Tuossa vaiheessa se oli jo kohtuutonta, varsinkin kun Tomuturkki kuoli mäyrien takia. Olisin toivonut, että Varjoklaani olisi edes jotenkin osoittanut arvostavansa, miten Tomuturkki uhrautui auttaakseen vihollisklaania.

 Tomuturkki ei kuulunut suosikkeihini, mutta hänen hahmonkehitys ylpeilevästä ja kotikisuja hyljeksivästä oppilaasta kunnioitettavaksi ja reiluksi soturiksi oli hienoa seurattavaa.

Aiempaan ennustukseen saatiin vastaus; siinä viitattiin siihen, kuinka vahva Vatukkatähden ja Keltaturkin sisarussuhde on. Hienoa, että tämän kaksikon välit nostettiin esille pitkästä aikaa! Vaikka Vatukkatähden ja Keltaturkin polut saattavat vaikuttaa erkaantuneilta, he eivät ole missään vaiheessa jättäneet toisiaan taakseen. Eri klaaneista ja velvollisuuksista huolimatta heidän yhteys on säilynyt ja sen huomioiminen Vatukkatähden myrskyssä kosketti.

Lopulta järvi alkoi palautua ennalleen ja vanhan leirin kunnostaminen aloitettiin. Liljatassu nimitettiin soturiksi ja hän sai soturinimekseen Liljasydämen. Frank liittyi klaaniin ja hänelle annettiin nimeksi Myrskytassu. Minttu ja Jessi eivät halunneet jäädä. Vatukkatähden ja Jessin välillä oli alkanut esiintyä ihastumista, mutta kahden kesken ollessaan he molemmat myönsivät olevansa samaa mieltä siitä, että Vatukkatähden kohtalo on olla Oravaliidon kanssa. Vatukkatähden ja Jessin ihastuminen olisi tarvinnut paljon enemmän pohjustusta, jotta se olisi ollut mielestäni toimiva juonikuvio. Lisäksi häiritsi, että Jessistä oltiin tehty niin paljon Oravaliitoa luonteensa puolesta muistuttava hahmo. En silti usko, että Jessi on ansainnut niin monen fanin vihaa. Tuossa kohtauksessahan tuli ilmi, että Jessi toivoi täysin vilpittömästi Vatukkatähden ja Oravaliidon jatkavan kumppaneina. Niin myös kävi, sillä Vatukkatähti ja Oravaliito saivat vihdoin selvitettyä välinsä kunnolla. Ja hienoa, että Myrskytassu päätti jäädä! Hänen nimitysmenot muistuttivat kivasti Tulitähden oppilasajoista.

Harmaaraita ja Hiekkamyrsky siirtyivät klaaninvanhempien pesään. Heille on ehtinyt tapahtua paljon kaikkea ja tuntui haikealta päästää heidät pois sotureiden tehtävistä, vaikka toki positiivista se, että Sulo sai seuraa. Harmaaraita ja Hiekkamyrsky pitivät yhteisen, koskettavan puheen klaanitovereilleen. Hienoa Harmaaraidalta, että hän mainitsi niin Millin, Kukkasateen, Kimalaisraidan ja Varpuloisteen kuin myös Hopeavirran, Sulkahännän ja Myrskyturkin. Vaikka Harmaaraita ja Hopeavirta kuuluvatkin suosikkipareihini, olen iloinen Harmaaraidan puolesta, että hän sai uuden tilaisuuden perhe-elämän suhteen.

Kokoontuminen, jossa Vatukkatähti lisäsi - muiden päälliköiden hyväksyttyä idean - soturilakiin uuden kohdan, oli tunnelmallinen päätös kirjalle. Kyseisen lisäyksen mukaan klaanit saavat olla hyvinä aikoina itsenäisiä, mutta vaaran uhatessa niiden pitää ottaa apua vastaan. Samassa kokoontumisessa muistosalko löytyi ja selvisi, että myös Jokiklaanilla, Tuuliklaanilla ja Varjoklaanilla oli omat tapansa muistaa kaatuneita, jotka ilmestyivätkin eloonjääneille.


Pidittekö te Vatukkatähden myrskystä? Olisi mahtavaa kuulla mielipiteitänne kommenteissa!

maanantai 20. toukokuuta 2019

Kirjaston poistokirja kokoelmaan!

Kävin eilen täällä Turussa kerran vuodessa järjestettävässä kirppistapahtumassa nimeltä Portsan katumarkkinat. Paluumatkalla poikkesin vielä kauppaan ja lähikirjastooni lainaamaan Aku Ankan taskareita. Poistomyyntikirjojen ja -lehtien joukosta löytyi yllätyksekseni Myrsky nousee-kirja, jonka toki ostin. Muita Soturikissat-kirjoja ei näyttänyt olevan ainakaan sillä hetkellä poistomyynnissä.

Kirjan kunto on ihan ok. Kannen kissalla on kuonossaan musta viiru, takakannesta löytyy useita käytön jälkiä ja joiltain sivuilta löytyy repeymiä. Kirjastoilla on Vaskin mukaan paljon Myrsky nousee-kirjoja käytössään, joten päätös vähän osumaa ottaneesta yksilöstä luopumisesta ei ole tarvinnut paljon pohdintaa osakseen.

Aiheeseen liittyen, esittelin huhtikuussa kokoelmani, voitte halutessanne käydä lukemassa esittelyn tästä linkistä.

Onko teillä vastaavia kokemuksia? Kertokaa toki kommenteissa, jos on!


perjantai 17. toukokuuta 2019

Ensimmäisen Sk-saagan juhlajulkaisu ja muita kirjauutisia!

Nekku kertoi tammikuussa lähtevänsä tässä kuussa Saksaan luokkansa kanssa. Hän on ehtinyt olla jo tovin kotona ja luulisin, että pääsemme lukemaan hänen matkakuulumisia lähiaikoina! 

Instagramin @arthousesoturikissat-tilillä on ollut viime viikolla paljon infottavaa. Tässä uudet asiat:

- Väärätähden lupaus, Keltahampaan salaisuus ja Pitkätähden kosto ilmestyvät tällä viikolla pokkareina, ehkä ovat ilmestyneet jo. Tarkempaa ilmestymispäivää ei ilmoitettu.

- Tänä vuonna tulee 10 vuotta täyteen suomenkielisen Villiin luontoon-kirjan julkaisusta ja sen kunniaksi kaikista ensimmäisen saagan kirjoista julkaistaan kovakantiset juhlapainokset syyskuussa, jotka tulevat säihkymään glitteristä. Art House kertoi pohdiskelleensa koko saagan sisältävien keräilyboksien valmistamista ja kysyi fanien mielipiteitä.

- Auringon polku ilmestyy 15.6.2019, ei 24. päivä

Parantajan polussakin tullaan varmasti juhlistamaan Soturikissojen 10-vuotissynttäreitä, suunnittelemme tätä sitten suuren päivän lähestyessä!

sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Uusin löytö ja kokoelma esittelyssä!

Moi! Kävin eilen Skanssissa ja ostin Suomalaisesta kirjakaupasta Bravelandsin toisen osan, Code of Honorin, ruotsiksi. Ruotsinkielinen nimi sille on Savannens lag. Monen sadan sivun pituisia kirjoja en ole lukenut ruotsiksi, mutta eiköhän se jotenkin ala sujua! Muita ruotsinkielisiä Erin Hunterin kirjoja ei Suomalaisessa ollut, mutta aiemmin on ollut saatavilla ainakin Uutta profetiaa ruotsiksi. Mutta ennen Code of Honorin lukemista aion lukea ensimmäisen osan, Broken Priden, joka löytyykin Vaskista ruotsiksi nimellä Splittrad flock.

Tässä samalla kokoelmani kokonaisuudessaan kuvattuna perheeni terassilla!

Millainen kokoelma teillä on? Kertokaa toki kommenteissa!



Pian pääsen lukemaan Bravelandsia!

Uuden profetian aloitusosat! Kirppislöytöjä.


Ja keskimmäiset, kirppislöytöjä.

Kokoelmani aloittajat, jotka sain lahjoiksi!



Mangaa kirpparilta. Muuten, tiesittekö että nuo Harmaaraidasta ja Millistä kertovat mangat katosivat Suomen kaupoista, kun olivat ehtineet olla jonkin aikaa ilmestyneinä? Kadonnut soturi (jota en omista) ja Soturin turvapaikka ilmestyivät vuonna 2009, Soturin paluu vuonna 2010. Tapahtuneella saattaa olla jokin yhteys siihen, että Villiin luontoon ja Kadonnut soturi ilmestyivät molemmat samana lokakuuna. Mangasarja olisi juonensa puolesta pitänyt ehdottomasti suomentaa Uuden profetian viimeisten tai Kolmikon mahdin ensimmäisten osien ohessa. Myös The Rise of Scourge on mielenkiintoinen, vaikka en pidäkään Ruoskasta hahmona.

Kirpparilta löytynyt Tulitähden tehtävä esittelee mielenkiintoisesti Taivasklaanin ja viime jouluna saamassani Kertomissa tarinoissa on kolme mahtavaa novellia!

Selviytyjät on Erin Hunterin kirjasarjoista ehdoton suosikkini. Siinä korostuu elämän armottomuus, mutta myös se, että haasteista selvitään yhteistyöllä. Tässä ensimmäisen saagan kolmas ja kuudes osa. Pimeys laskeutuu on kirppislöytö, Koiramyrsky joululahja.

perjantai 19. huhtikuuta 2019

Ensimmäinen taistelu


Spoilervaroitus!

Hyviä uutisia: tulevissa arvosteluissa kerron juonen tärkeimmät kohdat mun mielipiteiden ohessa. Jatketaan nykyisellä tyylillä vielä tän postauksen ajan!

Myrsky ja Halla ovat nyt osa nummen kissoja. Monia huolestuttaa, mitä tuleva tuo tullessaan, sillä alkaa vaikuttaa siltä, ettei taistelua nummen ja metsän kissojen välillä voi välttää. 

Tuuli Juoksija kertoi odottavansa Piikkiherne Turkin pentuja. Uutisiin suhtauduttiin lähinnä positiivisesti.

Myrsky ja Naakan Huuto menivät kertomaan Kirkkaalle Taivaalle Harmaan Siiven haluavan tavata hänet Nelipuun luona täysikuun aikaan. Kirkas Taivas suostui siihen, mutta Naakan Huuto joutui jäämään metsään tapaamisen loppuun asti. Niimpä Myrsky lähti yksinään kotiinpäin.

Paluumatkalla Myrsky törmäsi Tomiin, joka kertoi etsivänsä Kimalaista. Myrsky selitti Kimalaisen kuolleen ja näytti naaraan haudan. Tom sanoi haluavansa nähdä Kilpikonna Hännän. Myrsky ei suostunut tuomaan naarasta paikalle, vaan päätti vain kertoa Tomin olevan maisemissa. Tom totesi, ettei hän aio lähteä ennen kuin on nähnyt entisen kumppaninsa. Myrsky jatkoi matkaansa huolestuneena.

Myrsky kertoi, mitä on tapahtunut. Kilpikonna Häntä päätti mennä tapaamaan Tomia ja Myrsky, Harmaa Siipi ja Pitkä Varjo tulivat mukaan. Tom kertoi haluavansa nähdä pentunsa, johon Kilpikonna Häntä ei suostunut. Lopulta Tom lähti harmistuneena Kilpikonna Hännän päättäväisyydestä. Myrskyn johtama joukko palasi leiriin.

Tuuli Juoksija synnytti kaksi naarasta ja kaksi kollia. Vaikka synnytys käynnistyikin aikaisemmin kuin sen piti, se meni hyvin.

Pian Kilpikonna Häntä huomasi pentujensa kadonneen. Rosoinen Huippu kertoi, että Tom oli kaapannut pennut. Kilpikonna Häntä lähti etsimään heitä. Hetken kuluttua myös Myrsky ja Salama Häntä lähtivät matkaan. Joukkoon liittyi Joen Solina, joka näytti reitin kaksijalkalaan. Matkalla Kilpikonna Häntä löytyi hirviön tappamana. Kukka-nimisen kotikisun avulla Tom ja pennut löytyivät. Pennut saatiin pelastettua ja pian Tom luovutti. Joen Solina erkani joukosta ja muut palasivat nummelle. Totuus Kilpikonna Hännän kohtalosta kerrottiin. Lisäksi Tuuli Juoksija kertoi yhden hänen pennuistaan, Hiillospennun, kuolleen. Hiillospentu haudattiin ja samalla pidettiin muistotilaisuus myös Kilpikonna Hännälle, jota ei oltu voitu haudata kaksijalkalassa.

Koitti Harmaan Siiven ja Kirkkaan Taivaan tapaamisen aika. Myrsky ja Pitkä Varjo mukanaan Harmaa Siipi suuntasi kohti Nelipuuta. Kirkas Taivas oli ottanut koko ryhmänsä ja Naakan Huudon mukaan. Neuvottelut eivät onnistuneet ja pian taistelu alkoikin. Myrsky toi lisää nummen kissoja avuksi. Kuusenkäpy, Haukan Syöksy, Halla, Kastunut Kukka, Putoava Sulka ja Naakan Huuto kuolivat. Kirkas Taivas ei pystynyt tappamaan Harmaata Siipeä tämän yllytyksestä huolimatta, vaan julisti taistelun päättyneeksi ja ajoi alaisensa takaisin metsään.

Nelipuun luo jääneiden eteen ilmestyi edesmenneiden kissojen henkiä ohjeistamaan heitä. Joen Solina tuli paikalle vihaisena taistelusta - ennen vuoriston kissojen tuloa oli ollut paljon rauhallisempaa. Taistelijat ihmettelivät, miksi Joen Solina oli vain katsonut vierestä. Kolli selitti, ettei taistelu ollut hänen. Tähti putosi taivaalta kiitäen yötaivaan poikki merkiksi siitä, että eloonjääneiden oli yhdistyttävä kuoleman uhalla. Henkikissat katosivat käskien ryhmiä tapaamaan Nelipuun luona seuraavan täysikuun aikaan. Eloonjääneet alkoivat haudata kuolleita tovereitaan.


Liian pitkä juoniselostus loppuu



Jo taistelua edeltävä osuus antoi ajattelemisen aihetta, kun osapuolten motiiveita selvennettiin. Reviirin loputtoman valtaamisen ja armottoman rankkojen taisteluharjoitusten pitämisen taustalla oli monet läheisten menetykset, joilta Kirkas Taivas halusi välttyä keinoja kaihtamatta. Lisäksi Kirkas Taivas uskoi, että Harmaa Siipi ja Myrsky olivat juonitelleet häntä vastaan - hän oli varma siitä, että Myrsky oli liittynyt isänsä ryhmään vain vakoiluaikeissa. Harmaa Siipi, Myrsky ja Pitkä Varjo eivät ymmärtäneet Kirkkaan Taivaan käytöstä ja pelkäsivät hänellä olevan suunnitelmissa nummen valtaaminen. Näin ei kuitenkaan ollut, eihän Kirkas Taivas edes välittänyt avoimesta nummesta.

Kilpikonna Hännän löytyminen kuolleena oli todella surullinen, varsinkin kun ajatellaan, kuinka kamalaa siitä kuuleminen oli Harmaalle Siivelle ja pennuille. Nummen ja metsän kissojen taistelussa koettiin lisää menetyksiä. Kuusenkävyn ja Hallan kuolemat eivät koskettaneet mua niin paljon kuin olisin toivonut. Kuusenkäpy oli päättämätön tuuliviiri, joka aluksi vastusti Kirkkaan Taivaan aikeita reviirinsä laajentamisesta, mutta laittoi Myrskyn puhumaan puolestaan ja loppujen lopuksi antautui johtajansa päätösten armoille. Hallan kehityskaari Kirkkaan Taivaan välinpitämättömästä ja kireästä alaisesta aidosti välittäväksi nummen kissaksi oli hienoa seurattavaa, mutta oisin halunnut tutustua hahmoon vielä enemmän. Haukan Syöksyn, Kastuneen Kukan, Putoavan Sulan ja Naakan Huudon kuolemat ottivat koville. Vaikka näillä hahmoilla ei ollut kunnollista roolia juonessa, he kuitenkin kuuluivat alkuperäiseen porukkaan, joka jätti heimoelämän taakseen ja lähti etsimään uutta kotia.

Nostan vielä esille Putoavan Sulan ja Naakan Huudon kuolemat. Kuten Harmaa Siipi ja Kirkas Taivas, hekin olivat aluksi läheiset sisarukset, jotka kuitenkin kääntyivät toisiaan vastaan. Putoava Sulka ja Naakan Huuto vieläpä kuolivat traagisesti toistensa iskuista, mutta henkikissoina he sopivat välinsä. Jännä juttu, että Harmaan Siiven ja Kirkkaan Taivaan tarina olisi voinut saada samanlaisen lopun samassa taistelussa. Olisi ollut mielenkiintoista lukea hahmojen ajatuksia aiheesta, mutta toisaalta heillä oli paljon tärkeämpääkin mietittävää.

Bonuskohtauksessa tulee ilmi, että Tuulen emo ja sisko olivat kuolleet lehtikatona ja siitä alkaen Oksa-niminen kolli oli huolehtinut hänestä. Kun Tuuli ja Oksa ovat etsimässä saalista, Tuuli loukkaa jalkansa vihamielisen koiran takia. Oksa ajaa koiran pois ja hetken kuluttua lähtee luvaten tuovansa ruokaa. Tuuli huomaa tämän kireän äänensävyn. Seuraavana aamuna Oksaa ei näy missään, mutta Tuulen vierestä löytyy kuollut kani. Lopulta Tuuli joutuu myöntämään olevansa omillaan. Loukkaantunut jalka paranee nopeasti ja päästessään jatkamaan matkaa hän kohtaa Piikkiherneen ja erään erakkoperheen.

Tämä ja Thunder Risingin bonuskohtaus ovat tiettyjen asioiden suhteen samanlaisia. Molemmat päähenkilöt, Tuuli ja Solina, joutuvat eroon seuralaisistaan; Tuuli Oksasta, Solina Kaaresta. Lopulta he löytävät onnensa; Tuuli alkaa kulkea Piikkiherneen kanssa ja Solina päättää asettua joen luo asumaan ja vaihtaa nimensä Joen Solinaksi.

Tämä bonuskohtaus jäi keskitasolle. Pietaryrtin ja hänen pentujen, Sammakon ja Pajun, jotka muodostivat aiemmin mainitsemani erakkoperheen, roolia oltaisiin voitu pienentää ja näin keskittyä enemmän Tuuleen ja Piikkiherneeseen, jotka olisivat ehdottomasti tarvinneet lisää tilaa omasta bonuskohtauksestaan.


Kertokaa tekin mielipiteenne The First Battlesta!

maanantai 1. huhtikuuta 2019

Aprillipäivän perinteisin pila

Hyvää huhtikuun alkua ja aprillipäivää! Kesä alkaa lähestyä ja ollaan perheen kanssa suunniteltu matkaa Helsinkiin! Siitä lisää myöhemmissä postauksissa. Nyt kerron luokkani tekemästä aprillipilasta.

Eka tunti oli kujeilusta vapaa ja sitä seuraavassa ruokailussa osa luokkalaisistani totesikin, että aprillipäivä oli tullut yllättäen. Välkän jälkeen alkoikin tapahtua. Ope ei ollut vielä tullut luokkaan, joten päästiin suunnittelemaan aprillipilaa. Me siirrettiin kelloa näyttämään 14.15. Sovittiin, että joku kysyisi opelta, tuleeko mitään läksyksi ja huomauttaisi, että meidän pitäis päästä jo kotiin. ;) Open saavuttua paikalle eräs luokkalaiseni laittoi pilan käyntiin. Ja kun ope siirsi katseensa kelloon, monilta (myös multa) petti pokka. Ope tajusikin, mistä oli kyse, mutta tärkeintä, että kaikilla oli selkeästi hauskaa!

Ootteko te tehneet aprillipiloja tänään tai onko niitä tehty teille? Entä mitä suunnitelmia teillä on kesälle?

Ottamani kuva auringon valaisemasta metsästä sunnuntaina 10.3.

torstai 28. maaliskuuta 2019

Suomennoksiin liittyen

Klaanien lain suomentaminen tänä kesänä onkin ollut jo tiedossa vähän aikaa ja vähän aikaa sitten Klaanien laista sekä Klaanien synnyn toisesta ja kolmannesta osasta, Myrskyn ajasta ja Ensimmäisestä taistelusta, on julkaistu kannet. Klaanien laki ilmestyy 15.7.2019, Myrskyn aika 15.10.2019 ja Ensimmäinen taistelu 15.12.2019.

Vielä infoa tulevista arvosteluista. Ensimmäisen taistelun arvostelu on melkein valmis, joten julkaisen sen lähiaikoina. Nyt luen The Blazing Staria ja vielä vähän alle 100 sivua jäljellä, joten myös sen arvostelu ilmestyy ennen kesää.




maanantai 18. maaliskuuta 2019

Art House arpoo kolme Vatukkatähden myrskyä Instagramissa

Vatukkatähden myrskyn tarkka julkaisupäivä on ollut epävarma, mutta eilen varmistui, että se ilmestyy perjantaina 22.3 ja samassa yhteydessä Art House laittoi arvonnan käyntiin. Osallistuminen tapahtuu kommentoimalla, minkä klaanin päällikkö Vatukkatähti on. Oikein vastanneiden kesken arvotaan kolme Vatukkatähden myrskyä. Kirjat postitetaan heti, kun ne saapuvat painosta. Vastausaikaa on torstai-iltaan 21.3. asti.


perjantai 8. maaliskuuta 2019

Erin Hunterin kirjasarjojen virallinen Instagram-tili

@thewarriorcatsofficial on Erin Hunterin kirjasarjojen virallinen Instagram-tili, joka on ehtinyt saada jo 2060 seuraajaa. Tällä hetkellä tili painottuu Soturikissoihin, mutta eiköhän sinne pian tule jotain Etsijöihin, Selviytyjiin tai Bravelandsiin liittyvää.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Toinen yhteistyöläinen!

Saimme tänään toisen yhteistyöläisen, KisuMisuXDD :n. Se on AtheneGirlin ja ArtemisGirlin ylläpitämä fanisivu monille kirjoille ja kirjasarjoille, kuten Soturikissoille ja Selviytyjille. Tiedon lisäksi sieltä löytyy ylläpidon tarinoita ja kirja-arvosteluita. Yhteistyömme tulee painottumaan postauksiin ja muuhun sitä vastaavaan sisältöön sekä tietopuoleen. Yhteistyöstä kiinnostuneet, lukekaa tämän linkin takaa löytyvä sivu.

Käykää toki tutustumassa. Katsotaan, millaisia juttuja päästään heidän kanssaan toteuttamaan!

lauantai 2. maaliskuuta 2019

Klaanien laki julkaistaan suomeksi kesällä!

Tampereen Monitoimitalolla oli torstaina 28.2. Soturikissat-tapahtuma klo 14-18. Nana Sirosta haastateltiin siellä ja hän kertoi, että Code of the Clans suomennetaan nimellä Klaanien laki kesällä 2019.

Kiitos tiedosta Tähtikissalle! Hän kertoi eilen fiiliksiään tapahtumasta bloginsa Kuupolun uusimmassa postauksessa. Menkää lukemaan!

keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Ensimmäinen yhteistyöläinen!

9.8.2019: Yhteistyömme Kuupolun kanssa on jo loppunut, oikeastaan paljon ennen tämän huomautuksen lisäämistä. Syynä ylläpitäjän motivaation nopea lopahtaminen blogia kohtaan, nykyään Kuupolku onkin poistettu. Mutta Tähtiklaani valaiskoon polkusi, Tähtikissa! Vaikka yhteistyöläisyytemme lyhytaikaisuus harmitti, ymmärrämme, että Kuupolun lopettaminen oli kannaltasi järkevin mahdollinen valinta.

Tänään aloimme ottamaan yhteistyöläisiä vastaan. Ensimmäinen on Kuupolku, Tähtikissan ylläpitämä Soturikissat-blogi, joka perustettiin eilen. Autamme toisiamme blogiemme ylläpidossa jakamalla ideoita postauksiin, ulkoasuun ja tietopuoleen liittyen.

Autetaan Kuupolku yhdessä alkuun ja annetaan tulevan näyttää, mitä juttuja päästään toteuttamaan yhteistyön myötä!

perjantai 22. helmikuuta 2019

Thunder Rising


Vietän nyt hiihtolomaa, siksi tälläinen ajankohta tämän postauksen julkaisulle. Nyt kuitenkin selvitetään, millainen kirja Thunder Rising oli mielestäni!

Spoilervaroitus!

Harmaa Siipi on ottanut veljenpoikansa Myrskyn huolehdittavakseen Kirkkaan Taivaan hylättyä tämän uskoen, ettei hän voisi olla hyvä isä. Myrsky yrittää työntää isänsä muiston mielestään, mutta pian se alkaa tuntua mahdottomalta...

Kirjan alkupuolella Kilpihonna Häntä jätti kotikisun elämän taakseen. Pidin tästä juonenkäänteestä paljon, koska häntä on mukavaa nähdä taas suuremmassa roolissa. Kilpikonna Häntä kertoi Harmaalle Siivelle, että Tom-niminen kolli tuli asumaan hänen ja Kimalaisen kanssa. Kilpikonna Häntä rakastui Tomiin ja alkoi odottaa tämän pentuja, mutta kollin saatua tietää, tästä tuli välinpitämätön. Kilpikonna Häntä huomasi heti, että jotain oli pielessä, ja saikin selville, että jos hän jäisi, hänen pennut vietäisiin pois, kun ne pärjäisivät ilman maitoa. Naaras selitti tilanteen muillekin ja sai luvan jäädä.

Pitkän Varjon johtajuutta alettiin kyseenalaistamaan. Koirien hyökättyä nummelle, Myrsky ja Rosoinen Huippu pakenivat niitä tunneliin. Koirat lähtivät pian pois ja Myrsky pääsikin ulos tunnelista, mutta se alkoi sortua uhkaavasti Rosoisen Huipun päälle. Tuuli ja Piikkiherne kuitenkin pelastivat hänet. Kaksikko halusi liittyä Pitkän Varjon ryhmään. Tämä oli kuitenkin epäileväinen erakkoja kohtaan, eikä antanut heidän jäädä. Tuuli ja Piikkiherne olivat kuitenkin muille sankareita, joten ratkaisuun oltiin tyytymättömiä. Harmaata Siipeä pyydettiin ryhtymään johtajaksi, mutta kolli ei kannattanut ideaa.

Kilpikonna Häntä synnytti kolme pentua, kaksi kollia ja yhden naaraan. Kollit saivat nimikseen Pöllö Silmän ja Sora Sydämen, naaras Varpus Turkin. Kilpikonna Häntä halusi Harmaan Siiven toimivan pentujen isähahmona. Harmaa Siipi oli valmis olemaan kuin isä pennuille, mutta hän oli epävarma siitä, pystyisikö hän ajattelemaan Kilpikonna Häntää enemmän kuin ystävänä. Myöhemmin hän kuitenkin tajusi rakastavansa Kilpikonna Häntää ja heistä tuli kumppanit.

Myös Kimalainen olisi halunnut liittyä Pitkän Varjon ryhmään. Hän kertoi, että Tom oli haavoittanut häntä toistuvasti ja syyttänyt häntä siitä, että Kilpikonna Häntä lähti. Pitkän Varjon ja muiden mielestä Kimalainen oli liian tottunut olemaan kotikisu voidakseen elää kuin he. Tuuli ja Piikkiherne, jotka olivat tulleet seuraamaan tilannetta, veivät hänet pois.

Pitkän Varjon ryhmä auttoi Kirkkaan Taivaan ryhmää pakenemaan metsäpalon kynsistä. Ryhmät jakoivat nummen väliaikaisesti. Kirkas Taivas vakuuttui Myrskyn urheudesta ja alkoi viettää enemmän aikaa poikansa kanssa. Rosoiselle Huipulle Selkeä Taivas sanoi, että tämä vain selviytyi, kun taas Myrsky johti joukkoa ja piti huolen, että kaikki olivat turvassa. Rosoinen Huippu huomautti, että hänen tehtävänsä oli huolehtia leiriin jääneistä kissoista, mutta Kirkas Taivas keskeytti hänet sanoen, että tämä jäi sinne, missä oli turvallisinta. Harmaa Siipi puolusti pikkuveljeään sanomalla tämän olleen hyödyksi. Kirkas Taivas pyysi anteeksi, mutta Rosoinen Huippu oli jo loukkaantunut hänen sanoista. Harmaa Siipi ja Kirkas Taivas riitelevät siitä, oliko järkevää hylätä Rosoinen Huippu tämän vääntyneestä jalasta huolimatta. Kirkas Taivas puolustautui sanoen, että hän teki sen, minkä näki parhaaksi, eikä ole hänen vikansa, että Rosoinen Huippu loukkasi jalkansa.

Kirkas Taivas alkoi keskittyä enemmän Myrskyyn ehdottaen, että tämä tulisi hänen kanssa metsään. Myrskyä kuitenkin mietityttivät hänen pentuaikansa ja se, miksei Kirkas Taivas ollut tuolloin mukana hänen elämässä. Kirkas Taivas kertoi sen olleen testi; koska Myrsky oli selvinnyt ilman isäänsä, he voisivat nyt olla yhdessä. Harmaa Siipi oli järkyttynyt, mutta ymmärsi, että Myrsky oli jo päättänyt seurata isäänsä.

Pitkä Varjo nimitti Harmaan Siiven johtajaksi. Harmaa Siipi ei enää vastustellut, koska heidän molempien mielestä muut olisivat tämän muutoksen myötä tyytyväisiä. Pian tämän ilmoituksen jälkeen Selkeän Taivaan ryhmä palasi metsään.

Tuuli ja Piikkiherne liitettiin nummen kissoihin. Ollakseen selkeämmin osa ryhmää, heille annettiin uudet nimet; Tuuli Juoksija ja Piikkiherne Turkki.

Myrsky yritti tottua uuteen elämäänsä, mutta hän huomasi olleensa onnellisempi nummella. Erityisen ikävään tilanteeseen Myrsky joutui hänen ollessa kahden ryhmäläisensä, Hallan ja Terälehden, kanssa partioimassa. Kolmikko törmäsi reviirillään Tuuli Juoksijaan. Halla ja Terälehti pitivät huolen siitä, että Tuuli Juoksija palaisi nummelle, mutta Myrsky ei tiennyt, kenen puolella hänen olisi pitänyt olla siinä tilanteessa. Tuuli Juoksija kertoi tovereilleen kokemastaan. Harmaa Siipi suuntasi metsän reunalle osa tovereistaan mukanaan. Partiointiin osallistuneet löysivät pahasti haavoittuneen Kimalaisen, joka kuoli Kilpikonna Hännän sanoessa, kuinka pahoillaan hän oli kaikesta. Kirkas Taivas ilmestyi paikalle ja häntä epäiltiin Kimalaisen haavoittamisesta. Kukaan ei kuitenkaan voinut olla täysin varma siitä, kuka oli Kimalaisen kuoleman takana. Pian he kaikki lähtivät pois.

Kaksi Kirkkaan Taivaan ryhmän uutta jäsentä, Kuusenkäpy ja Nokkonen, kertoivat Myrskylle, että ryhmään liittyessään he eivät olleet tienneet, mihin olivat ryhtymässä. He vastustivat Kirkkaan Taivaan suunnitelmia esimerkiksi reviirin laajentamisen suhteen. Kaksikon pyynnöstä Myrsky puhui Kirkkaalle Taivaalle, mutta hänen isänsä ei luopunut suunnitelmistaan. Kirkas Taivas oli sitä mieltä, ettei Halla pystynyt hoitamaan tehtäviään metsäpalossa saamansa haavan takia. Halla erotettiin ryhmästä ja myös Myrsky päätti lähteä. He suuntasivat kohti nummea toivoen saavansa liittyä siellä asuvien kissojen ryhmään.


Liian pitkä juoniselostus loppuu


Tässä kirjassa tapahtui paljon kaikkea. Nummen ja metsän kissojen erimielisyydet korostuivat entistä enemmän ja tuntui siltä, että rauhalliset ajat olivat vielä kaukana. Oli mahtavaa päästä lukemaan asioita välillä Myrskynkin näkökulmasta. Ovathan hän ja Harmaa Siipi molemmat persoonansa puolesta perinteisiä päähenkilöitä; rohkeita, päättäväisiä ja valmiita asettumaan johtajan rooliin. Myrsky on kuitenkin menneisyytensä ansiosta hieman kiinnostavampi hahmo kuin Harmaa Siipi.

Bonuskohtauksessa pääsemme tutustumaan Solinan menneisyyteen. Solina kuuluu Puiston kissoihin, mutta yht'äkkiä  hirviöt alkavat tuhota puistoa ja kaksijalat vangita Solinan tovereita. Solina pakenee mestarinsa Kaaren kanssa, mutta joutuu erilleen tästä. Kolli huomaa joen auttavan häntä selviytymään yksinään ja kiitollisena siitä hän vaihtaa nimensä Joen Solinaksi.

Oli mielenkiintoista lukea Puiston kissoista, joiden tapoihin kuuluvat esimerkiksi säännölliset, ajankohtiensa mukaan nimetyt ruokailut ja nuoria kissoja opettavat mestarit. Puiston kissat tosin saavat itse valita oppilaansa. Harmillista, ettei tähän ryhmään ehditä tutustua sen enempää, koska tapahtumat lähtevät etenemään nopeasti. Puiston kissoja ei nähdä enää seuraavissa kirjoissa.

Pian aletaan seurata Solinaa, joka etsii Puiston kissoja. On koskettavaa, miten Solina kokee joen olevan suojelijansa ja päättää muuttaa elämäntapansa sitä kunnioittaen. Tuntuu mahtavalta, että tämä on ikään kuin ensimmäinen askel kohti Jokiklaanin perustamista. 


Kertokaa tekin mielipiteenne, jos olette lukeneet Thunder Risingin!

lauantai 2. helmikuuta 2019

Art Housen uusi verkkokauppa

Art Housen uuden verkkokaupan osoite on arthouse.kauppakv.fi. Sieltä löytyy paljon avajaistarjouksia, myös Soturikissoihin liittyen.

lauantai 26. tammikuuta 2019

Art Housen verkkokauppa muuttaa - Soturikissoja tarjouksessa!

Art Housen verkkokauppa muuttaa uuteen osoitteeseen. Soturikissat-erikoisseikkailut Taivasklaanin kohtalo, Väärätähden lupaus, Keltahampaan salaisuus ja Pitkätähden kosto maksavat nyt 15 € (norm. 32,80 €). Muuttomyynti on käynnissä maanantaihin 28.1. asti.

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Kertomattomia tarinoita


Spoilervaroitus, myös Tähtien enteestä ja sitä edeltävistä kirjoista!

Kertomattomia tarinoita on novellikokoelma, joka sopii luettavaksi Tähtien enteen jälkeen.

Paatsamalehden tarina


Paatsamalehti pakenee sortuvaan tunneliin kerrottuaan totuuden hänen ja hänen veljiensä vanhemmista. Pudonnut Lehti pelastaa hänet ja he alkavat tutustua paremmin toisiinsa.

Pudonneen Lehden kohtalo on surullinen. Tämän unelma oli tulla teräväkynneksi ja sen saavuttaakseen hänen oli päästävä tunnelin läpi takaisin ulkomaailmaan. Hän ei kuitenkaan löytänyt tietä ulos ja jäi maan alle uskoen, että hänen emonsa, Särkynyt Varjo, tulisi hakemaan hänet. Olikin helpottavaa, kun Paatsamalehti tuli Pudonneen Lehden seuraksi, mutta pian hän ymmärsi kuuluvansa Myrskyklaaniin ja lähti.

Novellin aikana Paatsamalehti tapasi tunneliin eksyneen ketunpennun ja auttoi sen ulkomaailmaan emonsa luo. Kaksikko kohtasi myöhemmin uudelleen, mutta tällä kertaa kettu suhtautui Paatsamalehteen saaliina. Paatsamalehti huolehtimassa ketusta oli kyllä suloista luettavaa, mutta tavallaan ymmärrän, ettei kettu halunnut rikkoa luonnon lakia liittoutumalla kissan kanssa.


Usvatähden enne


Leoparditähti kuolee diabetekseen ja Usvatähti nousee Jokiklaanin päälliköksi. Ollessaan vastaanottamassa yhdeksää henkeään, Usvatähti huomaa, ettei Perhonsiipi ole paikalla katsomassa, koska hän ei usko Tähtiklaaniin. Järkyttyneenä ystävänsä salaisuudesta Usvatähti uhkaa erottaa Perhonsiiven parantajan tehtävistä.

Erityisesti novellin alkupuolella käsiteltiin Leoparditähden ja Usvatähden suhdetta. Tuli ilmi, ettei Usvatähti ollut katkera Leoparditähdelle siitä, että tämä aikoinaan liitti Jokiklaanin Tiikeriklaaniin, jonka perustaja, Tiikeritähti, halusi päästä eroon puoliverisistä ja laittoi Mustatähden tappamaan Kiviturkin. Leoparditähten kuoltua Usvatähti joutui muutosten tuulten keskelle, kun hän ei ollut varma, jaksaisiko hän johtaa klaaniaan, kun lisäksi ruoan suhteen oli ongelmia - vaikka majavien pato oli tuhottu ja vesi palannut järveen, kalaa ei ollut. Hienoa, että Tiikeriklaani otettiin puheeksi, koska sen perustaminen on mielestäni sarjan yksi kiinnostavimmista juonikuvioista.

Myös Usvatähden ja Perhonsiiven läheisyys korostui. Lopulta Usvatähti ymmärsi, että Perhonsiipi pystyy olemaan parantaja siitä huolimatta, ettei tämä ole tekemisissä Tähtiklaanin kanssa, ja ystävykset antoivat toisilleen anteeksi.

Pilvitähden matka


Kaksijalat alkavat tuhota Taivasklaanin reviiriä rakentaakseen pesiään metsän tilalle. Pilvitähti yrittää rohkaista lannistuneita klaanitovereitaan ja keksiä ratkaisun ongelmalle.

Pilvitähden matka nousi tästä kolmikosta suosikikseni. On mahtavaa päästä tutustumaan vanhaan Taivasklaaniin enemmän. Kyseessä on traaginen selviytymistarina, taivasklaanilaisten yrittäessä löytää tarpeaksi riistaa pienentyvältä reviiriltään. He taistelevat Myrskyklaania vastaan yrittäen saada takaisin palan reviiriä, jonka eräs Taivasklaanin entinen päällikkö, Hämytähti, antoi pois, koska tuolloin Myrskyklaaniin oli syntynyt monia pentueita. Taivasklaanilaiset ovat kuitenkin liian väsyneitä ja nälkäisiä voittamaan taistelua. Seuraavassa kokoontumisessa Pilvitähti pyytää reviiriä muilta päälliköiltä, jotka antavat vain kielteisiä vastauksia. Pilvitähden kumppani, Linnunlento ja tämän pennut, Täpläpentu ja Piikkipentu saavat liittyä Myrskyklaaniin, koska pennut ovat liian nuoria matkaan, mutta muut ajetaan pois. Pilvitähti lähtee johtamaan klaaniaan kohti uusia alueita toivoen, että hän ja hänen perheensä kohtaa vielä...

Pilvitähteä käy kyllä sääliksi. Ensiksi hän menettää reviirinsä ja sitten joutuu päällikön asemansa takia jättämään myös perheensä.


Jos olette lukeneet Kertomattomia tarinoita, kertokaa toki kommenteissa, mitä piditte ja mikä novelleista on suosikkinne.

maanantai 7. tammikuuta 2019

...ja hyvää uuttavuotta?

Heippa!
Toivottavasti on kivaa nähdä minuakin täällä postailemassa. Aurinkomursu on pitänyt hienosti tätä blogia pystyssä, iso kiitos siitä hänelle.
Oon siis entinen Nekkupaja/Nekku-chan, nykyinen Neksukka, instagramin puolelta mut löytää nimellä @paatsamabae, sekä myös nimellä @iamhaydenstrawberrycloud

Itteeni on viimeaikoina painanut polikäynnit, polityöntekijän vaihtuminen, lääkityksen kanssa säätäminen ja jatkuvat painajaiset. Nyt kuitenkin oon ehkä pikkuhiljaa saanut kasattua itteni ja toivon, että voisin olla enemmän mukana tän blogin toiminnassa. Viimeistään yhteishaun jälkeen mulle vapautuu turhaa aikaa moneksi kuukaudeksi. Lukioon tosiaan olisin pyrkimässä, katotaan pääsenkö sinne. Jos mua ei oteta yhteishaussa, eikä jatkuvassakaan haussa mihinkään lukioon, niin sitten olis kansanopistovuosi tiedossa.

Nyt on kuitenkin uusi vuosi ja aika tarinoida Parantajanpolun menneisyydestä ja eri vaiheista.

29.10.2015 - Loin tämän blogin silloisella google-käyttäjälläni, Nekkupaja. Alkuun oli hidasta ja pari ihanaa trollia kävi heti piristämässä mun päivää.
26.11.2015 - Otin hyvän ystäväni Elluliinan mukaan tän blogin ylläpitoon.
12.1.2016 - Pinjaaw - liittyi minun ja Elluliinan seuraksi ylläpitoon, koska siihen aikaan sekä minä ja Elluliina olimme epäaktiivisia
23.2.2016 - Blogin ensimmäinen spessu! Spessun aihe oli piirrustuskilpailu. Osallistujia ei tullu paljoa. Muistelisin, että piirrustuskilpailuja on muulloinkin pidetty. Olisiko blogin nykyisissä seuraajissa innokkaita piirtäjiä, jos Aurinkomursun kanssa piirruskilpailu täällä järjestettäisiin?
6.4.2016 - Elluliina postasi täpinöissään uudesta kirjasta, Rannaton järvi, ja samalla kertoi siitä, kuinka olin tehnyt hänelle aprillipilan. Elluliina oli silloin viidennellä ja minä kuudennella, yhdistettyjen luokkien takia meidän luokka oli samassa luokassa, joten tiesin helposti, mistä Elluliinan löydän.
14.4.2016 - Tein postauksen siitä, kun kirjastosta varaamani Crookedstar's Promise oli tuhottu. Oon yhä sitä mieltä, että älkää hyvät ihmiset repikö kirjaston kirjoja tahallanne ja jos aiot juoda jotain samalla kun luet kirjastln kirjaa niin oo ihan super varovainen ja käytä kannellista mukia.
27.5.2016 - Askartelin itselleni Paatsamalehti cossia varten korvat ja tein siitä postauksen tänne. Mun cossiin siis kuulu korvat, häntä ja tassut ja tein eyelinerilla viikset naamaan. Fursuit olis ollu kiva, mutta ne on kalliita ostaa ja pysyy yhä kalliina, vaikka itse tekisikin. Todennäköisesti 6lk minä olisi vain onnistunut lopulta rikkomaan suitin.
15.6.2016 - Tein ensimmäisen kirja-arvosteluni ikinä ja julkaisin sen tänne blogiin. Nykyään mun arvosteluja pääsee lukemaan instagramissa @paatsamabae käyttäjän stooryn kohokohdista.
5.8.2016 - Toinen piirrustuskilpailu tässä blogissa. Tää piirrustuskilpailu sai vielä vähemmän suosiota, kuin ensimmäinen.
27.9.2016 - Tein tälle blogille foorumin hyvän ystäväni Emin avustuksella.
15.10.2016 - Suunnittelin ihan täpinöissäni Parantajanpolun 1v synttäreitä. "Paljon postauksia ja kisoja"... No, tää koko synttäri-juttu jäi sitten omista henkilökohtaisista syistäni tekemättä.
1.12.2016-24.12.2016 - Päätin korvaukseksi jääneistä synttärijuhlinnoista pitää joulukalenteria. Onnistuin yllättävän hyvin, ottaen huomioon, että tein kahta muutakin joulukalenteria samaan aikaan. Olin kuitenkin suunnitellut suurimman osan parantajanpolun joulukalenterista etukäteen, onneksi.
3.1.2017 - Chatissa liikkui paljon porukkaa tähän aikaan. Siellä keskustelu oli suurimmaksi osaksi onneksi kuitenkin asiallista, vaikka jossain kohtaa jouduin ihmisvoimin antamaan joillekin chatissa banneja, sillä chatissa liikkui myös epäasiallisia kommentteja.
8.4.2017 - Päätin yrittää herättää blogin henkiin. Mun oma hyvinvointi ei tässä kohden ollut enää kovin hyvä, vaan asiat oli alkanut repiä mua itteeni moneen osaan. Vietin päiviä itkien ja mistään ei meinannut tulla mitään.
8.8.2017 - Kansainvälinen kissapäivä! Tein postauksen, jossa kerroin, mitä tämä kissapäivä tarkoittaa. Samassa postauksessa julkaisin Liisa Aaltosen kirjoittaman runon, Mökille jätetty. Mainitsin postauksen lopussa, kuka runon on kirjoittanut, joten kaikki kunnia runosta meni Liisalle, ei minulle!
1.12.2017-3.12.2017 - Yritin tehdä taas joulukalenteria, mutta henkilökohtaisista syistä en voinut jatkaa sitä.
23.2.2018 - Pohdin tämän blogin mahdollista kohtaloa postauksen muodossa. Olin itse alkukuussa joutunut nuorisopsykiatrian osastolle ja päässyt sieltä poiskin. Monet kysymykset ja asiat pyöri mielessä ilman vastauksia ja olin itse ihan loppu, eikä mun aktiivisuudesta ollut jälkeäkään.
6.7.2018 - Aurinkomursu tuli kyselemään multa tästä blogista ja päätin lopulta ottaa hänet ylläpitäjäksi, sillä Aurinkomursu oli tähän asti ollut yksi blogin uskollisimmista lukijoista! Elluliina ja Pinjaaw olivat jättäneet tämän blogin omaan menneisyyteensä lopullisesti, eivätkä enää olleet ylläpitäjiä. Omaan tilaani sanani johdattaen tarvitsin apua ja oon ilonen siitä, että juuri Aurinkomursu otti muhun yhteyttä asian tiimoilta.

Tuosta eteenpäin onkin sitten Aurinkomursu pitänyt blogia hyvin kasassa, kun itse oon samaan aikaan etsinyt oikeaa lääkitystä ja kamppaillut mielenterveysongelmia vastaan. Nyt kuitenkin kun oon saanut tilanteestani polilla puhuttua enemmän niin on alkanut oikeat lääkkeetkin löytyä. Annosmäärien kanssa on vielä säätämistä, mutta alan pikkuhiljaa olla takaisin jaloillani.
Pyydänkin syvästi anteeksi omaa epäaktiivisuuttani, sekä sitä, etten nyt ole juurikaan auttanut Aurinkomursua blogin päivittämisen kanssa ja toivon tämän postauksen avaavan tilannettani hieman muiden silmissä. Vaikka nää kaikki asiat, joista puhuin ei kuulukkaan tänne blogiin niin koin silti tarpeelliseksi kertoa hieman niistä.

Nyt on kuitenkin uusi vuosi ja uudet kuviot! Tehdään nopea katsaus Parantajanpolun(ja myös mun) tämänvuotisiin tapahtumiin.


Toukokuu 2019 - Lähden toukokuussa luokkani kanssa Saksaan. Yritän ottaa sieltä kuvia, ja tuun varmasti jakamaan kokemuksiani täällä. Yritän Saksassa metsästää saksaksi käännettyjä soturikissoja ja haluaisin yhden ostaa matkamuistoksi, vaikka kielestä en juuri mitään tajuakkaan.
29.10.2019 - Parantajanpolku viettää neljävuotissynttäreitään
1.12.2019 - Toivottavasti tällöin alkaisi Parantajanpolun kolmas joulukalenteri. Aurinkomursuun oon tästä asiasta vielä tän vuoden aikana yhteydessä ja toivottavasti saataisiin sovittua kiva teema joulukalenterille ja saataisiin myös jaettua myös luukut
24.12.2019 - Jouluspesiaalia luvassa!


Ja sitten Parantajanpolun tavoitteita vuodelle 2019!

  • Saataisiin rikottua 15 000 vierailijan määrä
  • Saataisiin rikottua 10 seuraajan raja
  • Postauksia vähintään kerran kuussa ja miksei useamminkin! Mitä enemmän, sitä parempi, kunhan vain pysytään aiheessa!
  • Saataisiin lisättyä yrttitietoutta Parantajanpolun sivuille
  • Avaisimme mahdollisuuden lähettää fanitaidetta(soturikissat, Selviytyjät, Etsijät, Bravelands) Parantajanpolun sivuille!



Ainiin - täytin tuossa joulukuussa 15 vuotta! Ikäkriisi iskee pian. Kuvassa oleva hahmo on siis oma hahmoni - Paatsama. Pelkkä Paatsama, mutta jos pitäisi Paatsamalle soturinimi antaa niin se olisi ehdottomasti Paatsamapilvi. 


sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Art House perusti Soturikissoille oman Instagram-tilin

Art Housen Instagram-tilillä on ollut viime aikoina paljon Soturikissoihin liittyvää sisältöä. Viime vuoden puolella tilin storyssa kysyttiin, löytyisikö kannatusta sille, että Soturikissat-postaukset siirtyisivät toiselle tilille. Monet pitivät ideaa loistavana, joten eilen 5.1. Art House perusti Soturikissat-tilin.

Lainaus ensimmäisestä postauksesta: "Tänne postataan Soturikissoihin liittyviä juttuja kuten tietoa tapahtumista, tulevien kirjojen aikatauluja, uutisia sarjan ympäriltä ja kaikkea Soturikissoihin liittyvää. Joten tervetuloa! Direen saa lähettää toiveita milloin tahansa ja mistä tahansa." Lisäksi ylläpito vihjasi kommenteissa, että fanitaidettakin saattaisi tulla tilille.

Tilin luomisesta on 17 tuntia ja seuraajia on kertynyt jo 292. Kaikki, joilla on Instagram-tili, menkää tekin seuraamaan. Odotan innolla, kuinka suuren suosion tämä tili saa!

Muokkaus: Art House

lauantai 5. tammikuuta 2019

Uusi Soturikissat-sivusto on julkaistu!

Virallisen, uudistetun Soturikissat-sivuston piti ilmestyä vasta 7.1, mutta ensimmäiset kävijät pääsivätkin tutkimaan sivuja jo eilen 4.1. 

Soturikissojen vanhoille sivuille ei ilmeisesti enää pääse. Myöskään muiden Erin Hunterin sarjojen vanhat sivut eivät näytä olevan enää olemassa, mutta uudelta sivustolta löytyy Etsijöille, Selviytyjille ja Bravelandsille omistettu "Other Brand Books"-sivu.

Muuten uuden sivuston sisältö on Soturikissat-aiheista. Sieltä löytyy esimerkiksi klaanien, kissojen ja kirjojen esittelyt, sukupuu, postauksia, kauppa Yhdysvalloille ja muulle maailmalle sekä "Visit the Moonpool"-sivu. Kuulammelta voi kysyä "kyllä tai ei"-kysymyksiä, mutta aina sillä ei ole vastausta annettavana.

Voit myös luoda oman käyttäjäsi sivuille. Nimimerkki on valittava sivujen omista ehdotuksista. Itse olen tuolla Wishheart188313. En ole vielä varma, mitä käyttäjällä voi tehdä, mutta eiköhän se selviä tässä lähiaikoina!

Mitä mieltä olette tästä sivustosta? Omasta mielestäni todella mielenkiintoinen paikka, josta löytyy paljon tietoa ja puuhaa. Jään kuitenkin odottamaan, että sivuille saadaan esimerkiksi lisää kissojen esittelyjä. On kuitenkin täysin ymmärrettävää, ettei kaikkea olla ehditty lisätä. Kaupasta löytyy varsin tyylikästä tavaraa, mutta en aio ostaa sieltä mitään.