Ugh.
Arvatkaa kuka on 16.
M I N Ä. Kerranki pysähdyn ja taputan itteeni olkapäälle. Olipas taas raskas vuosi, mut tulipahan seki elettyä
tiistai 24. joulukuuta 2019
maanantai 23. joulukuuta 2019
23 luukku
Heips! meni vähän myöhään tää luukun tekeminen, ja oon pahoillani siitä ( köh vähän).
Nyt kuitenkin teen uuden osan mun juuri aloittamaan tarinaan, sen edellisen osan löydät luukista 20 :D
Nyt kuitenkin teen uuden osan mun juuri aloittamaan tarinaan, sen edellisen osan löydät luukista 20 :D
Syy kaikkeen - luku 4
Istun Jonathanin olkkarin sohvalla. Mun kättä särki, en kuitenkaan kehdannut pyytää mitään sen edistämiseksi. Otan mun puhelimen kassistani, ja avaan sen nopeasti sormenjälkitunnistimen avulla ja avaan snapchatin. Otan selfien mun lempifiltterillä ja jaan sen mun kavereille. Kuulen jätkän tulevan keittiöstä joten suljen puhelimen nopeasti, sujauttaen sen samalla sekunnilla kassiini. Katson jätkää suoraan sen vihertäviin silmiin ja levitän hymyn kasvoilleni. Sillä oli kädessään kaakaomuki, jossa luki "I love you" sydämen keskellä. Mun poskille leviää hentoa punaa. Yritän peittää sen mun käsillä, jos totta puhutaan se saattoi näytää tosi oudolle. Jonathan naurahtaa ja ojentaaa kaakaokupin mulle. Sen päälle oli pursutettu kermavaahtoa ja sen päälle ripoteltu erinäköisiä strösseli-koristeita.
- Kiitos, ei sun ois tarvinnut. Vastaan sille hymähtäen samalla.
- Ainakin sain piristettyy sua. Jätkä vastaa mulle, samalla se istui mun viereen ja ojensi kätensä mun vastakkaiselle olalle. Hymyilen sille hilpeästi.
- Pian on muuten jouluaatto, missä vietät joulun? Se kysyy multa salaperäisen tietämättömästi.
Mä vaan kohautan mietteliäästi olkiani sitten vastaan:
- Varmaan porukoitten luona, en tiiä.
Poika nyökkäää, ja nojautuu sitten lähemmäs mua. Maistan varovasti kaakaota, tuntien sen vielä kuumaksi. Kaakao maistuu yllätys-yllätys suklaalle, jonka seassa on häivähdys kermaa. Huokaan onnellisena syvään, sitten vaihdan mun asentoa, päätän nojata sohvan kulmaa, asettaen jalat jätkän syliin. Sitten virnistän sille ilkikurisesti. Siinä me sitten juteltiit seuraavat kaksi tuntia.
Toivottavasti piditte! Kaura kiittää, ja kuittaa :D
sunnuntai 22. joulukuuta 2019
Luukku-22
Poikkeuksellisesti tää on mun luukku :)
Tää olis ollu @aatelismanteli :n luukku ja hänen tarinalleen viimeinen osa, mutta sitä ei ikinä mun sähköpostiin ilmestynyt.
Tää olis ollu @aatelismanteli :n luukku ja hänen tarinalleen viimeinen osa, mutta sitä ei ikinä mun sähköpostiin ilmestynyt.
lauantai 21. joulukuuta 2019
Luukku 21
Aattelin et tän päivän luukussa voitais vähän poiketa koko blogin aiheesta ja uhrata muutama minuutti mielenterveydestä puhumiselle. Haluun parhaani mukaan auttaa poistamaan stigmaa mielenterveyden häiriöiden ympäriltä.
Alotetaan siitä, että mielenterveyden häiriöit ei oo mikään trendi, paita, asuste tai vitsi. Mielenterveyden häiriöt on sairauksia siinä missä muutkin sairaudet. Masennuksessa, syömishäiriössä tai missään muussakaan mielenterveyden häiriössä ei oo mitään hävettävää. Ihmiset yleensä vitsailee tai "kammoksuu" mielenterveyden häiriöitä, vaikka todellisuudessa lähes jokainen meistä kärsii jossain vaiheessa elämää jostain mielenterveyden häiriöstä.
Jos tuntuu siltä, että sulla tai sun kaverilla ei oo kaikki ok niin kannattaa hakea apua. Apua saa, vaikkei oliskaan mitään diagnoosia. Mielenterveyshoidot on myös ehkäiseviä, eikä ne oo ainoostaan "hullujen juttu".
Tää aihe on ollu mulle ittelle tosi tärkeä. Oon kamppaillu pitkään omaa mieltäni vastaan. En ees tiiä millä ihmeellä oon tässä kertomassa yhtään mitään ittestäni ja omasta kokemuksesta. Oon joskus ympäripyöreästi maininnu mun sairaudesta(tai sairauksista), mutten oo suuremmin asiaa avannu.
Sairastan pakko-oireista häiriötä(ocd). Mun masennustilat ja paniikkihäiriö katsotaan nykyään johtuvan ocdeestä. En oo vielä täysin valmis puhumaan kauheen avoimesti mun ajatuksista ja muusta julkisesti. Haluun vaan välittää tällä postauksella sen viestin, että mielenterveysongelmissa ei oo mitään hävettävää.

perjantai 20. joulukuuta 2019
Luukku 20
Heiii! Tänään päääsette jälleen lukemaan mun omaa tarinaa. Ja hei, hyvää joululomaa! Itelläni alkoi tänään joululoma, ja niin varmaan monella muullakin, mutta eikun aloitetaan...
Syy kaikkeen - luku 3
Katson Jonathania.
- Ei kauheesti. Vastaan hiljaa, tosiasissa mun käteen sattui julmetusti.
Irvistän kivun leimahtaessa mun kehon läpi. Jätkä katsoo mua oudosti. Katson sitä, melkein itkien. Jonathan kiertää kätensä tiukasti mun ympärille. Laitan käteni jätkän niskan taa. Halataan tovi, enne kuin me molemmat irtaudutaan. Jätkä jää hymyilemään mulle, mä samalla sille.
- Tuu, mennään käymään lääkärillä. Jonathan sanoo mulle, ja ottaa mua kädestä. Pudistan päätäni.
- Ei tarvii, kun... mulle riittää vaan kylmä ja side. Sanon jätkälle hiljaa.
- Siinä tapauksessa mä tuun sun mukaan. Tuo sanoo mulle ja ohjaa mut sen kämppään.
Astun sisään, riisun varovasti mun kengät ja takin. Lasken myös kangaskassini lattialle, sitten suunnaten olohuoneeseen. Olin ennenkin käynyt Jonathanilla, tosin vain kertomassa Lucalle että lähden. Istun varovasti sohvalle. Jonathan tulee ulos vessasta. Tuolla on kädessään side rulla. Jätkä menee vielä kai keittiöön, palaten mukanaan kylmäpussi. Hymy tulvii kasvoilleni nähdessäni Jätkän valloittavan hymyn.
- Kiitos paljon. Sanon, kun Jonathan käärii ranteeni ympärille siteen ja painaa kylmäpussin sitä vasten. Jätkä hymyilee mulle ilkikurisesti. Huokaan, mutta virnistän kuitenkin takaisin. Jään katsomaan jätkää...
Tässä vähän lyhyempi luku, kun ei oo oikein ideoita xD
torstai 19. joulukuuta 2019
keskiviikko 18. joulukuuta 2019
tiistai 17. joulukuuta 2019
maanantai 16. joulukuuta 2019
Luukku-16
Jatkoa @aatelismanteli :n tarinalle (instagram), tämä on siis osa 2:
"Minä taidan tietää, mikä sen ulvonnan aiheuttaa!", ystäväni ääni oli täynnä tempperamenttia, kun hän pamahti ovesta sisään taloomme. Kehoni hytisi kylmästä, vaikka talossa oli lämpöä ja valoa hohkuva tuli takassa. Lumi tuprutti paksuiksi kinoksiksi ulkona, ja kylmyys oli jäätävä. Jaloissani räksytti koira. En tiedä mitä se räksytti, varmaan kuuli tai haistoi jotakin epätavallista. En kuitenkaan jaksanut enää välittää sen villiintymisestä. Se on haukkunut jatkuvasti viimeisten päivien ajan, kun ulvovat äänet ovat alkaneet voimistua. Se saattoi lopettaa räksyttämisen vain silloin, kun se oli täysin uuvuksissa. "Olen nähnyt tassunjälkiä metsän lähellä. Ne eivät ole kuitenkaan kylämme koirien jälkiä. Ne ovat paljon suurempia, ja jälkien etäisyys toisistaan on suurempi." Kesken lauseen hautasin kasvoni käsiini. Tämä oli naurettavaa. Pakkanen oli kaventanut huomattavasti ruokavarastojamme, ja nälkä oli alkanut muuttua jo uuvuttavaksi. Meillä oli vielä jonkin verran ruokaa, mutta sitä piti käyttää äärimmäisen säästeliäästi, mikäli halusimme selvitä talven yli. "Anna olla", mutisin uupuneena. "Vaikka saisimme tietää äänen aiheuttajan, miten me siitä hyötyisimme?" Olisin halunnut jatkaa puhumista, mutta arastava päänsärky ja vatsani nälän tuottama kipu saivat minut kokonaan unohtamaan, mitä olisin halunnut vielä lisätä. Tuskin se olisi ollut mitenkään tärkeä lisäys. Minä olin ensin se utelias, mutta tartutettuani sen ystävääni, hänestä tuli välittömästi tutkimusten vievä voima. Olin itsekin aluksi yhtä vahvasti mukana, mutta olosuhteiden kääntyessä jyrkästi meitä vielä enemmän ja enemmän vastaan, olin alkanut priorisoimaan enemmän muitten auttamista ongelmaisena aikana, kuin tutkimaan jotakin taruotusta. Nälän ja yhä nousevan pakkasen viedessä voimani, luovutin kokonaan ihmisiä syövän otuksen suhteen. Olisin jopa unohtanut sen olemassaolon, ellei ystäväni muistutellut siitä joka toinen sekunti. "Olennolla tuntuu olevan jonkinlainen suhde kylmiin säihin. Sen alkaessa ilmaista itseään, alkoi sää kylmetä. Ja se myös tuntuu hohkaavan kylmää. Ajattelin että jos saisimme tapettua sen, talvi rauhoittuisi tai katoaisi kokonaan!" Se oli siinä. Nousin rivakasti seisomaan, mikä sai pääni sekaisin. Seisoin siinä, ystäväni edessä tanakkana, suorana kuin puunrunko. Nyt kaikki oli selkeää. Ystäväni oli seonnut. Pakkanen ja nälkä oli ajanut hänet rajan yli. Sen rajan, joka määrittelee nerouden ja hulluuden. Hän oli ajautunut hulluuttakin pidemmälle. Eikä hän sieltä enää palaisi takaisin.
sunnuntai 15. joulukuuta 2019
Luukku 15
Heipä hei! Tänään pääsette lukemaan uutta osaa mun "Syy kaikkien" - nimiseen tarinaan. Jos ette oo lukenu ekaa osaa, se löytyy luukusta 13!
Syy kaikkeen - luku 2
Makoilen Lucan sohvalla. Jonathan oli lähtenyt noin tunti sitten, siitä lähtien asunnossa oli ollutkin mukavan hiljaista, kun Lucan naapuritkaan eivät melskanneet. Nousen hitaasti ylös, kun ovi käy ja sisään astelee Lucan tyttöystävä Chika. Tytöllä on kauniin oranssihtavat hiukset ja päällään valkea mekko.
- Moi Gillian. Chika sanoo mulle.
Hymyilen vaan ja vilkaisen Lucan makuuhuoneen suuntaan, josta Luca tuleekin jo. Tuolla oli kauluspaita, farkut ja kravatti. Naurahdan hieman. Luca katsahti häntä, pienoinen virnistys levitettynä kasvoilleen. Chika hymyili leveästi ja asteli Lucan luo kietoen kätensä tuon niskan taa. Luca virnisti tyttöystävälleen ja pussasi tuota hellästi huulille, ennen kuin pari lähti ovesta ulos. Katson ulos ikkunasta. Ulkona ei enää satanut niinkuin aamulla, päinvastoin, aurinko paistoi kirkkaasti ja taivas oli pilvetön. Puhelimeni soi. Nostan sen käteeni. Se oli paras ystäväni Zelia. Vastaan puheluun.
- Moi, missä sä oot, kun et tullu meidän kaa syömään? Zelia kysyy hiukan epäröivän äänen saattelemana.
- Tulin mä, mutta te ette tulleet kymmeneltä, niinkuin sovittiin. Tuskaisen puhelimeen.
- Älä mua syytä, Cia nukkui pommiin, mun piti oottaa sitä niinkuin olin luvannu! Zelian ääni kuulosti kärttyiseltä.
- Miks Cia, miksen mä, heti kun Cia tuli sä oot ajatellu vaan sitä, ja unohdit mun synttärilahjankin, koska olit leffa Cian kaa nii et muka kerinny ostaa! Ärähdän puhelimeen, ja katkaisen puhelun.
Kyyneleet tulvi mun poskille. Nyt sit pilasin välit mun parhaaseen ystävään. Heitän mun puhelimen kassiin, laitan kengät jalkaan ja ryntään ulos asunnosta. Käytävässä hän törmäsi kuitenkin Jonathaniin. Mun silmistä valu edelleen kyyneliä, kuitenkin siitä syystä että olin kaatunut mun ranteen päälle. Jonathan nousi ylös. Jätkä katto mua huolissaan.
- Sattuks sua? Se kysyy ja ojentaa mulle kätensä.
Tartun siihen mun toisella kädellä ja nousen ylös.

lauantai 14. joulukuuta 2019
Luukku 14
Heipä hei! Täällä kirjoittelee Kaura, pienen tarinan pätkän merkeissä. Nyt päästän teidät lukemaan pienen omakirjoittamani tarinan pätkän, johon tulossa uusia lukuja sitten muissa postauksissa :D
Syy kaikkeen - Luku 1
Istuskelen yksin puiston kosteilla penkeillä. Mun frendit oli taas myöhässä. Nousen ylös ja otan penkillä kastuneen kangaskassini käteeni. Lähden suuntaamaan reippain askelin kohti mun veljen asuntoa, se oli sattumoisin lähimpänä. Mulla oli päällä mom jensit, marimekon sukat, vanssit, valkoinen neule ja sen päällä niken takki, ei kauheasti lämmittänyt. Katselen miten autot pyyhaltävät mun ohi Helsingin keskustaan päästyäni. Ylitän muutaman suojatien ja nousen ratikkaan, pummilla tosin, koska eihän mulla ollut lippua. Ratikka oli täynnä ihmisiä. Se ahdisti mua, mulla oli ahtaan paikan kammo. Mun onnekseni lippuja ei tarkistettu ennen kuin mun oli jäätävä pois. Suuntaan kohti kerrostaloja, joissa mun veli asui, ja puoliksi myös minä. Laitan avaimen kerrostalon etuoven lukkoon ja väännän sen auki, työntyen samalla itse sisään. Hissi tulikin juuri sopivasti alas, jotta mä pääsin ylös. Hississä ei onneksi ollut ketään. Hissin ovet avautuvat yhtä kerrosta ennen kuin mun olis pitänyt jäädä pois. Sisään astui mun veljen kaveri Jonathan. Se oli komea ruskea hiuksinen, sinisilmäinen ja pitkä, mua vain kolme vuotta vanhempi. Jätkä tervehti mua vain hymyillen. Hissi liikkui seuraavaan kerrokseen jossa me molemmat jäätiin pois.
- Mitäs sä tääällä? Jonathan kysyi multa, kun kävelimme kohti mun veljen asuntoa.
- Tulin vaan mun veljen luo lämpöseen tuolta sateesta. Vastaan hieman välinpitämättömästi.
Jonathan nyökkäsi. Painan ovikelloa. Mun veli tulikin nopeasti avamaan, päällään vain aamutakki, hiukset pörrössä. Tirskahdan hieman.
- Tulkaa sisään. Mun veli sanoi ja lähti itse takasin olohuoneeseen. Astun sisään. Otan mun kengät pois ja laitan takkini naulaan. Kävelen puhtaalle puulattialle ja suuntaan kohti olohuonetta, missä mun veli istui. Se oli sohvalla, tottakai puhelin kädessä. Istun mun veljen viereen sohvalle. Se vetää mut kainaloonsa ja antaa hellän pusun mun otsalle.
- Onks kaikki hyvin? Se kysyy, hieman huolissaan.
Kohautan olkiani vähän.
- En nyt sanois, mun frendit ei taaskaan tullu. Sanon pyöräyttäen silmiäni.
Pian Jonathan istui nojatuoliin meidän eteen.
- No älä sit oo niitten kaa! Mun veli tyrkkäs mua rohkaisevasti.
Vaivaudun vaan nyökkäämään.
- Haen mun kassin. Sanon tylysti ja suuntaa kohti eteistä.
Otan kassin maasta. Kuulen mitä mun veli sanoo Jonathanille.
- No taidat edelleen tykätä Gillianista. Se sanoo hieman naurahtaen.
- Älä viiti Luca! Mun veljen kaveri sanoo nauraen.
Mietin hetken mitä mun pitäis tehä, mutta päädyn poikkeamaan vielä keittiössä, mikäli kuulisin lisää. Ne puhu vielä jotain musta, kunnes meen takasin olohuoneesee. Istun sohvalle.
- Puhuitteko musta? Kysyn hiemän hämilläni.
Jonathan ja Luca vilkaisivat toisiaan salaperäisesti.
- No siis Jonathan ty. Mun veli kerkes sanoo ennen kuin sen kaveri keskeytti sen.
- Ei puhuttu susta. Jätkä sanoo vakaasti hymyillen.
Tyydyn vain nyökkäämään. Pian mun soitto ääni alkaa soida. Kaivan mun iphonen kassista, sitten huomaan kuka se on.
-

perjantai 13. joulukuuta 2019
Luukku 13
Heipparallaa taas murut!!
Tänään on tosiaankin Lucian päivä (ja perjantai 13)... Tää luukku tulee vähän myöhäseen kellonaikaan mut hei, ihan tän päivän aikana mie ehin tän julkasta
Tänään on tosiaankin Lucian päivä (ja perjantai 13)... Tää luukku tulee vähän myöhäseen kellonaikaan mut hei, ihan tän päivän aikana mie ehin tän julkasta
torstai 12. joulukuuta 2019
keskiviikko 11. joulukuuta 2019
Luukku-11, Tiivistelmä Vatukkatähden myrskystä
SISÄLTÄÄ MAHDOLLISIA SPOILEREITA!
Kirjan esinäytöksessä
Vatukkatähteä edeltänyt päällikkö Tulitähti metsästää
oravaa Tähtiklaanissa kun hänet tylysti keskeytetään. Kissa joka
keskeyttää Tulitähden antaa tälle varoituksen jokaTulitähden on
vietävä Vatukkatähdelle: ”Kun vesi kohtaa veren, veri saa
vallan.” Tulitähti ei ymmärrä enteen tarkoitusta, mutta
laskeutuu Vatukkatähden uneen varoittamaan tätä tulevasta.
Kirja
on miellyttävä lukukokemus heti
esinäytöksestä lähtien, Soturikissat ovat kirjasarjana muutenkin
hyvin kirjoitettu ja sarja jakaa paljon faneja ympäri maailmaa.
Kirja kertoo Vatukkatähden valinnoista, virheistä, päätöksistä
ja uskollisuudesta. Kirja koskettaa paljon.
Tulva
ajaa kissat pois kodistaan ja he joutuvat asumaan väliaikaisessa
paikassa. Tulva
ajaa kissat kauas metsään ja tulvan takia yksi kissa kuolee.
Kirja
tässä kohtaa sijoittuu noin kuusi kuukautta edellisen kirjan
jälkeen, joka kertoo
suuresta taistelusta jossa mm. Tulitähti ja paljon muita kissoja
menehtyi,
eloon jääneet kissat tekivät kepistä muistosalon jossa on kynnen
jälki jokaista menehtynyttä kissaa vastaan.
Vatukkatähti
johtaa kissat myös taisteluun jossa menehtyy lisää kissoja, yksi
vanhimmista sotureista ja häntä surraan pitkään. Pidän
Vatukkatähden ja muun klaanin uskollisuudesta ja ystävällisyydestä.
Vastakkaisella Varjoklaanilla olisi paljon paraannettavaa, he ovat
tylyjä muita kohtaan mutta löytyyy heidänkin joukostaan
ystävällisiä kasvoja.
Kirja
on kaunista fantasiaa ja helposti eläydyttävää, itse saatan
välillä unohtaa kaiken muun lukiessani Soturikissoja, eläydyn
tarinaan mukaan omana hahmonani
klaanin askareisiin ja taisteluihin osallistuen.
Kissojen
vastahakoisuus Vatukkatähteä kohtaan mietityttää välillä,
Soturikissojen laki sanoo että päällikön sana on laki ja että
häntä kuunnellaan, kissat toistuvasti rikkovat tätä sääntöä,
rikkovat he myös monia muitakin lain kohtia.
Jokainen
kissojen kuolemista laittoi itkemään paljon, mäyrä taistelun
kuolema itketti eniten. Kissa joka kuoli on ollut sarjassa mukana
alusta lähtien, hiemän käskevä ja äreä persoona, mutta
rakastava.
Ihmisten
maailma ei eroa todellisuudesta paljoa, mutta kirjat eivät esittele
ihmisiä sen suuremmin. Klaanikissat halveksivat kotikissoja, mutta
oppivat että kissa voi oikeasti rakastaa ihmisiä. Kissat kutsuvat
ihmisiä kaksijaloiksi.
Vatukkatähden
myrsky on kauniisti ja hyvin kirjoitettu kirja, kirjan nimi
periaatteessa tiivistää kirjan juonen oikein hyvin.
tiistai 10. joulukuuta 2019
Luukku 10 - Vatukkatähden sukupuu
Heipsuli hei! Tänään olisi luukun 10 vuoro ja tälläkertaa aiheena onkin Vatukkatähden sukupuu.
Eikun vain aloitetaan!
Vatukkatähti
Siskot/Siskopuolet:
Keltaturkki
Perhonsiipi
Velipuolet:
Nopsatassu
Haukkahalla
Tadpole
Vanhemmat:
Tiikeritähti (isä)
Kultakukka (emo)
Isänisä:
Mäntytähti
Emonemo:
Leobardijalka
Kumppani:
Oravaliito
Tyttäret:
Sparkpelt
Dandelionkit
Pojat:
Alderheart
Juniperkit
Mitäs pidätte? Panostin tähän aika paljon, joten toivottavasti saitte jotain uutta tietoa (?) tai muuten vain oli kiva lukea! Lukekaa ihmeessä muutkin joulukalenterin luukut :D

maanantai 9. joulukuuta 2019
Luukku-9
Kolmiosainen tarina ihanalta @aatelismanteli :lta instagramista!
Tämä on osa 1:
Tämä on osa 1:
Istuin ystäväni kanssa laiturilla. Olimme tehneet onget, joitten päät heilahtelivat iloisesti aaltojen mukana. Takaatamme näkyi uljas saari, jonka mökkejä varjostivat laajan metsän suuret, majesteettiset puut. Puut olivat jo tiputtaneet lehtensä, ja kylmä viima puhalsi läpi kapeitten kylän katujen. Syksy oli ollut epätavallisen kylmä, mikä tiesi jäätävää talvea. Sää ei kuitenkaan ollut ainoa, joka oli riuduttanut meitä: joku tai jokin oli tappanut karjaamme muutamien viikkojen ajan. Metsän laitamilta oli viimeaikoina löytynyt brutaalisti tapettuja hevosia ja lehmiä. Sekä yksi ihminen. Kylämme vanha seppämestari löytyi metsän laitamilta kaksi päivää sitten. Hänen ruumiinsa oli raadeltu, ja näytti kuin sitä oltiin syöty. Häneltä puuttui kokonaisia lihanpalasia sieltä sun täältä ja löydettäessä hän oli vuotanut kuiviin. Hänen verensä oli tehnyt dramaattisen, valtaisan kehyksen ruumiin ympärille. Hänet laskettaisiin tänään haudanlepoon. "Onko se väärin, jos emme osallistu hautaamisseremoniaan?", katsahdin ystävääni, joka vastasi löysällä päänpudistuksella. "Ei siitä kukaan pahastu. Emme tunteneet häntä oikeastaan lainkaan. Ja me rukoilimme hänen vierellään eilen muitten kanssa." Vaikka oli hiljaista, päässäni kaikui äänet. Sellaista, jolle ei ole kuvailevaa sanaa. Se oli kuin ulvontaa, mutta myös rääkymistä sekoitettuna epätoivoiseen, murskattuun itkuun. "Vaivaavatko ne äänet muuten sinua yhä? Ne, jotka väitit kuulleesi metsän suunnalta sattumallisesti vain päiviä ennen sepän ruumiin löytymistä?", ystäväni katsoi minua ilmeettömänä. Epäuskoisuus hänen äänessään sai minut kiivastumaan. "Minä kuulin ne! Siellä metsässä ON jotakin. Jokin tuntematon asia tai olento. Ja se olento tappoi sepän!" Ystäväni hautasi naamansa käteensä. "Et siis ole hullu, vaan metsässä on joku ihmisiä syövä hörhö? Me kaikki ymmärretään, että sepän ruumiin näkeminen oli traumatisoivaa, mutta eihän mitään yliluonnollista selitystä voi alkaa siitä huolimatta päästään repimään ilman mitään näyttöä siitä, että kyseessä ei voisi voinut olla vaikkapa joku villieläin!", hän ärähti. Ystäväni ei vain suostunut uskomaan minua. Ei ilman mitään konkreettisia todisteita. Mutta mistä minä löytäisin hänelle todistusaineistoa? Kuvittelinko minä vain kaiken? Olenko oikeasti tulossa hulluksi? Kenties kuulin ne omituiset äänet, koska mieleni yritti vierittää syyllisen ja selityksen tapahtumille jollekin. Raadellun, kuiviin vuotaneen ruumiin näkeminen todella oli raskauttavaa, vaikken uhria juuri tuntenut. Mieleni alkoi taas poukkoilla. Yritin ajatella ja analysoida niin montaa asiaa samaan aikaan, etten lopulta saanut ajateltua oikein mitään. Silloin kuulin sen ulvovan äänen. Itkuisen, tuskaisen ulvonnan. Tällä kertaa en kuitenkaan tiennyt laisinkaan, mistä ääni tuli. "Aloitko sinä ulisemaan?", ystäväni kysyi yhtäkkiä. Sydämeni hakkasi. Nyt ystävänikin kuuli ne äänet. Ilma alkoi muuttua viileämmäksi. Tuuli voimistui aloittaen itsekin ulvomisen. Jalkani alkoivat vapista. Yhtäkkiä eteeni ilmestyi jotain pientä ja valkoista. Pienen pieni lumihiutale tanssi ilmassa kohti maata, välittämättä äkäisestä tuulesta. Katsoin, kuinka se leijaili tyynen rauhallisesti alaspäin, kunnes se laskeutui. Sitä tulisi seuraamaan vielä monta samanlaista. Olin jäätynyt paikalleni. En voinut liikkua, saati ajatella järkevästi. Se oli kaunista, mutta samalla niin uhkaavaa ja kauheaa. Sitä ei voinut kuin vain katsella raastavan ulinan tasaisesti voimistuessa kuin tuuli.
sunnuntai 8. joulukuuta 2019
lauantai 7. joulukuuta 2019
Luukku-7
Lily's heart
-Tämä on keskeneräisen tarinani esinäytös ja laiskuudeltani en sitä enempää ole jaksanut kirjoittaa.
Pieni vaalea kissa juoksi yön pimeydessä etsien pelastusta. Kissa tiesi minne mennä ja löytäisi tiensä takaisin. Vaalea kissa pysähtyi. Tummat hahmon ääriviivat kulkivat ohi kuin tuuli, hahmo pysähtyi.
"Olet palannut.", tumman kissa hahmon matala ääni kaikui yössä.
"Ei, en ole. Minä en aio palata, muttta minulla on sinulle silti tehtävä.", vaalea kissa naukui. Tumma hahmo astui lähemmäs, vaalea kissa pudotti selästään kaksi pientä karvapalloa, toinen vaaleanharmaa, toinen vaalean ruskea.
"Sinun tyttäriäsi. Kukka ja Lilja. Haluan heille paremman elämän mitä he ikinä saisivat kaksijalkalassa. Ja ole kiltti äläkä ikinä kerro heille, että ovat verisukua aika monelle muulle kissalle. Ainakaan ei ennen kun he ovat tarpeeksi vanhoja.", vaalea pieni kissa miukui kimeällä äänellä.
"Älä huoli. He saavat hyvän elämän.", tumma hahmo mörisi ja nappasi karvamytyt kyytiinsä.
"Hyvästi.", kuului molempien kissojen suusta yhtäaikaisesti. Tiet erkanivat eivätkä he enää ikinä näkisi toisiaan.

perjantai 6. joulukuuta 2019
Luukku 6 - Itsenäisyyspäivä
Heipparallaa murut! Tän päivän luukun piirrustus on ihanan Pompputassun (ig @pompputassu) piirtämä! Ja muistakaahan hei pitää hyvä itsenäisyyspäivä ja kattoo televisiosta kun ihmiset kättelee presidenttiä. Eli toisin sanoen - Hyvää itsenäisyyspäivää!
torstai 5. joulukuuta 2019
keskiviikko 4. joulukuuta 2019
Luukku 4 - Montaako soturilain kohtaa Tiikeritähti on rikkonut?
Hellurei! Tervetuloa joulukalenterin neljännen luukun pariin, josta vastaa nyt poikkeuksellisesti Kaura (minä).
Tänään vähän erikoinen aihe, mutta muutakaan en nyt tähän hätään keksinyt😅
SPOLERI VAROITUS!
Montaako soturilain kohtaa Tiikeritähti on yhteensä rikkonut?
Vastaus on : 6!
Tiikeritähti on rikkonut siis yhteensä 6 soturilain kohtaa.
2. Älä saalista toisen klaanin reviirillä tai tunkeudu sinne.
4. Saalis tapetaan ainostaan syötäväksi.
11. Rajat on tarkistettava päivittäin. Kaikki rajan yli tulevat kissat täytyy pysäyttää.
12. Soturi ei saa laiminlyödä kärsivää tai vaarassa olevaa pentua, vaikka pentu olisikin toisesta klaanista.
13. Klaanipäällikön sana on soturilaki.
14. Kunniallisen soturin ei tarvitse tappaa muita kissoja voittaakseen taistelunsa, elleivät nämä ole soturilain ulkopuolisia tai ellei se ole itsepuolustuksen kannalta välttämätöntä.
Perustelu:
2 - koska se on tunkeutunut aika monta kertaa muitten reviireille
4 - se kani millä se houkutteli koirat myrskyklaanin leiriin
11 - sen tapaamiset mustaraidan kanssa varjoklaanin reviirillä
12 - se ei halunnut auttaa Sulkahäntäa (pentu) ja Myrskyturkkia (pentu) kun ne oli ihan pentuja
13 - se ei todellakaan uskonut Sinitähteä
14 - on yrittäny tappaa esim. Tulitähden, Sinitähden ja tappanut esim. Juovanaaman
Tässä teille tällästä hasua ajateltavaa ja itekkin vasta pari päivää sitten oon alkanu miettimään asiaa! Nää on mitä mä muistan, ja jos joku ei pidä paikkaansa niin oon pahoillani, siitä on jo aikaa kun oon lukenu ykkössaagan🥴
tiistai 3. joulukuuta 2019
Luukku 3 - Onko Tähtiklaani totta?
Heippatirallaa murut! ♥
Täällä taas pitkästä aikaa mie, toivottavasti ette ehtiny jo luulla et oon kokonaan kadonnu. :(
Joulukuu onkin tässä taas vaihteeks rymistelly tulemaan ja olin jo kaikelta koulustressiltä unohtaa, että tää kolmas luukkuhan oli mulla ittelläni. Nooh, ei tässä mitään hätää oo, päästän teidät nyt vain nauttimaan siitä, kun avaan sanaisen arkkuni mielenkiintoisan kysymyksen parissa.'
Onko Tähtiklaani totta?
Sanon heti suoraan, Tähtiklaani itsessään ei ole totta. Soturikissat on fiktiivinen kirjasarja. Tää tavallaan jo rikko kaiken "magian" tuosta ympäriltä, mutta olisin kumminkin ton saman ennemmin tai myöhemmin tässä päätynyt toteamaan.
On kuitenkin mahdollista, että kissat, ja muutkin eläimet, pääsisivät jonnekin kuoleman jälkeen. Yksikään eläin ei oo vielä tullu haudan takaa kertomaan, millaista elämä on kuoleman jälkeen vai onko sitä ollenkaan.
Itte oon pienempänä kuvitellu, että eläimille ois erikseen "oma taivas" jonne niitä vois kuoleman jälkeen mennä kattoo. Tää on edelleen jotenkin kiehtova ajatus. Jos ajatellaan, että ihmisellä voisi potentiaalisesti olla kuolemanjälkeinen elämä niin miksei tämä sama pätisi myös eläimiin?
Painotan edelleen sitä, ettei me voida tietää mitään. Ehkä kuoleman jälkeen ei oo mitään, tai sitten onkin. Ja herää kysymys siitä, mitä oikeasti hyötyy siitä, jos ei ikinä kyseenalaista yleistä, ehkä hieman tylsähköä, ajattelumallia. Kokeilkaa miettiä näitä asioita. Näihin kysymyksiin ei oo yhtä ainoaa oikeaa vastausta, koska jokainen vastaus on yhtä todennäköisesti oikea, kuin jonkun toisen aivan täysin erilainen vastaus.

maanantai 2. joulukuuta 2019
Luukku 2-Kaikkien ennustusten jälkeen
Nelipuumetsän klaanit elävät jälleen sovussa, siis aivan oikeasti hyvissä väleissä.
Ilma on kuitenkin kostea ja nihkeä.
Tähtiklaani on hiljaa, kunnes sateisen myrskyisenä yönä syntyy kaksi pentua.
Kolli ja naaras, sisaruksia jotka vain eivät puhu unelmista, valheista omille poluilleen, eivätkä tiedä sitä.
Pentujen polut kulkevat vierekkäin, samaa matkaa ja erkanevat, kohtaavat myöhemmin kuolemassa.
Tähtiklaani on liian peloissaan tehdäkseen mitään, joten Esi-isät antavat tehtävän kahden klaanin parantajille.
Käskien pakottaa pennut oikeille, mutta väärille poluille ja pitääkseen kissat erossa toisistaan ilman sekasortoa ja epäilyksiä. Jotain kuitenkin tapahtuu ja parantajat saavat asiat selville.
Kissojen välillä on tulta ja sydämet hakkaavat kuin rakastuneilla.
Onko kaikki sittenkin mennyt väärinpäin? Olisiko pitänyt sittenkin antaa kissojen kulkea itse?
Monia virheitä sattuu ja iskee viha.
Liekit ja salamat leiskuvat ja tiet kohtaavat. Voidaanko metsä pelastaa?
~Ihanaa jos jaksoit tämän lukea, ja jos siitä jotain ymmärsit.❤
☆Kuulun nyt blogin ylläpitäjiin ja esittäydyn vasta joulun jälkeen, ettei kalenteri mene täysin sekaisin.

sunnuntai 1. joulukuuta 2019
Luukku 1, Kolmikon mahti- saagan esittely
Jiihuu! Tervetuloa ensimmäisen joulukalenterin luukun pariin⛄.
Tässä luukussa pääsette syventymään Kolmikon mahti- saagan syövereihin ja tutustumaan Leijonaroihuun, Närhisulkaan sekä Paatsamalehteen. Eikun vain aloittamaan! (varoen kuitenkin spoilereita)
Kolmikon mahti kertoo kolmen Tulitähden jälkeläisen elämästä, heidän näkökulmistaan. Aloitetaan päähenkilöistä, joita ovat aiemmin jo mainitut Leijonaroihu, Närhisulka ja Paatsamalehti.
Leijonaroihu on sisaruksista kaikista rohkein, tai ainakin yrittää olla ja aivan siskonsa Paatsamalehden vastakohta. Vaikka kyseinen naaras voi normaalisti vaikuttaa pelokkaalta pikku hiireltä, on myös nähty ettei hän joka hetkenä sellainen ole ja osaa näyttää voimansa. Närhisulka on heistä kolmesta se järjen ääni, ainakin melkein aina. Silloin tällöin parantajan suusta tupsahtaa ulos ehdotuksia jotka saa vetää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tiivistettynä sisarukset ovat rohkeita, päättäväisiä, myös kuitenkin uskollisia Myrskyklaanin kissoja.
Sitten kirjoihin!
Kaikki kuusi kirjaa ovat suomennettu aikoja sitten, joten koko saagan voi lukea putkeen, ilman että tarvitsee odottaa kirjojen suomenkielisiä versioita. Ensimmäisen kirjan nimi on Näkö ja se kertoo hieman sisarten pentuajasta, mutta enimmäkseen oppilasajasta. Paatsamalehti (tassu) ei suoriudukaan parantajan tehtävistä niin hyvin kuin oli olettanut, Närhisulka (tassu) joutuu hankaluuksiin soturintehtävien kanssa ja Leijonaroihu (tassu) ei osaa hallita taistelun himoaan. Kolmen nuoren ja tarmokkaan oppilaan kamppailut tehtäviensä kanssa päättyy kirjassa Pimennys, jossa Paatsamalehti ja Leijonaroihu nimitetään sotureiksi. Paatsamalehti tajusi etteivät parantajan tehtävät kuulu hänelle, joten Närhisulka (tassu) siirtyi tuon tilalle. Närhisulka (tassu) jäi kuitenkin vielä oppilaaksi hänen sisarensa nimityksien jälkeen. Lehtilampi, Närhisulan mestari, antaa hänelle parantajanimensä, mutta Närhisulka jatkaa kuitenkin vielä Lehtilammen ns. Oppilaana.
Kuudes kirja on nimeltään Auringonnousu, jossa sisarukset pohtivat ketkä ovat heidän oikeat vanhempansa. Myrskyklaanissa on tapahtunut salaperäinen murha, joka repii klaanitovereita erilleen. Epämääräiset vihjeet ja arvailut saavat Myrskyklaanilaiset palaamaan auringonpesälle. Totuuden valjetessa heille, heidän kohtalonsa saa uuden käänteen..
Tässä hieman faktoja:
- Ennustuksen kolmas kissa on Kyyhkypentu/siipi
- Paatsamalehden, Leijonaroihun ja Närhisulan oikeat vanhemmat ovat Lehtilampi ja Varissulka
- Närhisulka sokaistui saagan ensimmäisessä kirjassa ja siksi kirjan nimi on Näkö
Kiva jos jaksoitte lukea koko postauksen, ja toivon että moni sai tietää jotain mitä ei ollut ennen tajunnut ajatella! 😍

maanantai 23. syyskuuta 2019
Asiaa
Moi, Aurinkomursu tässä postaamassa. Tiiän, jäin vasta pari päivää sitten tauolle, mutta koska oon tätä asiaa miettinyt paljon taukoo ennenkin, voin olla täysin varma siitä että oon päätökseni tehnyt.
Elikkä siis, lopetan tän blogin ylläpitämisen. Ymmärrän, tää varmaankin tuli yllätyksenä kaikille, enkä mäkään ois aluks uskonut päätyväni tähän päätökseen nyt, kun oon ollut Parantajan polun ylläpitäjänä vasta päälle vuoden. Mutta en oikeesti usko, että on järkevää pitkittää tätä päätöstä enempää. Ei tää oo hätiköidysti tehty päätös, vaan oon oikeesti miettiny tätä kunnolla, vaikkakin lyhyen ajan sisällä.
Parantajan polun ylläpitäminen on ollu mahtava kokemus, mutta oon tullut siihen tulokseen, etten enää innostu bloggaamisesta samalla tavalla kuin ennen. Tää myös tarkoittaa sitä, että peruutan osallistumiseni joulukalenteriin. Ja noh, aiemmin mainitsemani Soturikissat 10v Suomessa-spesiaali-ideani itse ainakin hylkään. Julkaisemani postaukset pysyvät toki jälkikäteenkin luettavissa.
Tuun kuitenkin edelleen vierailemaan Parantajan polussa katsomassa Neksukan ja Kauramaidon postailuita. Mut tavoittaa parhaiten Ig-tililtäni @aurinkomursu. Päivittelen sinne kuulumisiani aktiivisesti.
Noh, tähän tää viimeinen postaukseni loppuu. Haluun vielä korostaa, että oli mahtavaa osallistua Parantajan polun ylläpitämiseen, enkä vaihtaisi pois hetkeäkään, mutta koen tän päätöksen oikeeksi tässä tilanteessa. Vielä ennen kun klikkaan itseni pois YP-listasta, kiitän Neksukkaa, Kauramaitoa, aiempia jo eronneita ylläpitäjiä, lukijoita ja yhteistyöläisiä, joiden ansiosta Parantajan polku on päässyt näin pitkälle.
Aurinkomursu
keskiviikko 4. syyskuuta 2019
Hahmo esittely - Oravaliito
Heipä hei! En olekkaan aikoihin tehnyt postausta, joten nyt on jo korkea aika alkaa tekemään aktiivisesti postauksia. Tänään ajattelin tehdä esittelypostauksen Oravaliidosta :D Siispä suoraan asiaan!
Spoilervaroitus
Oravaliito on tummanoranssi naaras jolla on metsänvihreät silmät, yksi valkoinen tassu, lyhyet jalat, hohtavakarva sekä pitkä, oravamainen, pörröinen häntä. Oravaliidon isä on Tulitähti, jolla on liekinvärinen turkki sekä smaragdinvihreät silmät. Oravaliidon emo taas on Hiekkamyrsky, sileäturkkinen, solakka, kellanpunainen naaras vihreiden silmien kera. Oravaliidolla on yksi sisko, Lehtilampi. Lehtilampi on pienikokoinen, hoikka vaaleanruskea naaras, jolla on meripihkanväriset silmät sekä hän on myös parantaja.
Oravaliidolla on myöskin kumppani, klaanipäälikkö Vatukkatähti, eikä ole ihmekkän, että Vatukkatähti valitse juuri Oravaliidon omaksi varapäälikökseen. Hänen pentujaaan ovat Alderheart (kolli), Juniperkit (kolli), Sparkpelt (naaras) ja Dandelionkit (naaras), mutta hänen pentujaan ei ole vielä suomennetuissa kirjoissa. Oravaliito on syntynyt Myrskyklaanissa ja elänyt lähes koko elämänsä siellä. Oravaliito on kuolemansa jälkeen siirtynyt Tähtiklaaniin. Oravaliidolla on ollut kaksi oppilasta, Kettuloikka, Ruusukukka (ja Stormgloud, mutta kyseistä hahmoa ei ole tällähetkellä suomennetuissa kirjoissa) ja Oravaliidon itsensä mestari on Tomuturkki.
Oravatassun mestari, Tomuturkki, pyytää Vatukkakynttä viemään oppilaan ulos metsästämään, koska hänellä oli itsellään kiire Lehväpilven juuri synnyttämien pentujen kanssa. Vatukkakynsi ei todellakaan ollut asiasta innoissaan, nimittäin kollin mielestä Oravatassu oli hyvin itsepäinen ja ärsyttävä. Soturi kuitenkin suostuu ja ottaa oppilaan mukaansa metsästyspartioon. He päättävät metsästää aurinkokivillä, josta Oravatassu oli vahvasti erimieltä. He aloittavat kiistelyn ja Oravatassu sanoo, että heidän pitäisi mennä saalistamaan joelle, lähelle nelipuuta. Vatukkakynsi huomaa vastahakoisesti oppilaan olevan oikeassa, mutta mieluummin kuolisi kuin myöntäisi sen Oravatassulle.
Tuo teksti on pieni pätkä kirjasta Kuunnousu (tietääkseni xD). Tosiaaan tälläisen esittelyn nyt väsäsin teille, joten toivottavasti oli kiinnostava lukea! :DD Ja anteeksi kun tässä einyt ole kuvaa :)

tiistai 3. syyskuuta 2019
A Forest Divided
Spoilervaroitus!
Muutoksen tuulet jatkavat puhaltamistaan, kun jokaisen kissan on vihdoin aika tehdä itse päätös asuinalueestaan. Samaan aikaan uusi vihollinen kannattajineen on ryhtymässä toimeen.
Kirkas Taivas oli alkanut puhua yhdeksi isoksi ryhmäksi palaamisen puolesta, Pitkä Varjo puolestaan halusi muuttaa havumetsään. Nummen kissat äänestivät kiviä hyödyntäen, mihin halusivat muuttaa - kukaan ei päättänyt jäädä. Selkeä enimmistö valitsi havumetsän. Kirjava Karva ja Särkynyt Jää valitsivat Joen Solinan reviirin, Salama Häntä, Varpus Turkki, Pöllö Silmä, Pilven Täplä ja Myrsky päättivät seurata Kirkasta Taivasta metsään. Olihan se surullista seurattavaa, miten vanha kunnon nummen kissojen ryhmä jakaantui kolmeen osaan. Vanhoja ystäviä tai perheenjäseniä ei oltu hylkäämässä, mutta jokaisen täytyi totutella ajatukseen, ettei kaikkia vanhoja ryhmätovereita näkisi enää joka päivä.
Myrskyllä ja Kirkkaalla Taivaalla tuli jälleen erimielisyyksiä. Toinen riitelyn aiheista oli Kirkkaan Taivaan ryhmään liittynyt Tähti Kukka, jolle oltiin hieman vastahakoisesti annettu toinen mahdollisuus. Myrsky oli vasta pääsemässä yli aiemmista tunteistaan Tähti Kukkaa kohtaan, ja Kirkas Taivas vain pahensi tilannetta alkamalla viettää kahdenkeskistä aikaa Tähti Kukan kanssa, vieläpä kun oli selkeästi huomattavissa, että kyseessä oli paljon muuta kuin ystävyyttä. Myrskyä suututti myös se, ettei Kirkas Taivas näyttänyt kunnioittavan hänen mielipiteitä oikeastaan mistään muustakaan aiheesta ja kiinnostusta auttaa isäänsä ryhmän johtamisessa. Hänen mielestä Kirkasta Taivasta ei kiinnostanut mikään muu kuin se, että pääsisi näyttämään muille olevansa oikeassa. Myrsky lähti perustamaan omaa ryhmäänsä Salama Hännän, Pöllö Silmän, Pilven Täplän, Neilikka Silmän, Silkkiyrtin, Apilan ja Ohdakkeen kanssa.
Auringon Varjo ja Hiljainen Sade saatiin mukaan Myrskyn törmättyä heihin. Hän ja Joen Solina veivät kaksikon Pitkän Varjon leiriin. Kaksikolle alettiin kertoa muutamia viimeaikaisia tapahtumia. Kun Myrsky lähti hakemaan isäänsä paikalle, selvisi, että Tähti Kukka odotti Kirkkaan Taivaan pentuja. Siis menikö mulla joku aikahyppy ohi vai miten mulle jäi sellainen fiilis, että noiden suhde ehti kestää ennätyksellisen vähän ennen pentu-uutisia? Pian Harmaa Siipi, Kirkas Taivas ja Rosoinen Huippu kertoivat tarkemmin, mitä kaikkea oli ehtinyt tapahtua. Tilanne ei päättynyt lainkaan hyvin - Hiljainen Sade kieltäytyi kutsumasta Kirkasta Taivasta pojakseen ja käski tämän kadota silmistään. Tuntui pahalta seurata, miten Kirkas Taivas ei itse voinut muuta kuin olla aidosti pahoillaan teoistaan ja toivoa, että hänen emonsa antaisi ajan myötä anteeksi, vaikka tilanne näytti toivottomalta. Mutta toisaalta myös Hiljaisen Sateen tyrmistys oli ymmärrettävää, olihan Kirkas Taivas muuttunut todella radikaalisti ja ehtinyt tehdä vaikka ja mitä. Kirkas Taivas oli aidosti pahoillaan, siitä ei ollut epäilyksen häivääkään, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi ja Kirkkaan Taivaan tapahtumarikas historia toimi karuna esimerkkinä siitä. Onneksi Tähti Kukka oli paikalla tukemassa kumppaniaan.
Valitettavasti Hiljainen Sade oli matkan jäljiltä todella huonossa kunnossa ja kuoli poikiensa ja Sora Sydämen läsnäollessa. Onneksi tämä antoi anteeksi Kirkkaalle Taivaalle. Tämä koko kohtaus oli todella tunteellinen. Hiljainen Sade ei halunnut, että häntä jäätäisiin suremaan loputtomiin, olihan vanha naaras elänyt hyvän, pitkän elämän. Hiljainen Sade oli joutunut toisinaan kestämään nälkää ja kylmyyttä, mutta hänen elämässään oli riittänyt myös paljon iloisemisen aiheita. Hänet haudattiin Nelipuun lähettyville. Siellä Kirkas Taivas viimein tajusi Myrskyn avulla, että heistä jokaisen tarkoitus oli toteuttaa omaa kohtaloaan paikassa, mikä itsestä tuntui kodilta, ei kerääntyä yhdeksi valtavan suureksi ryhmäksi ilman yhtään valinnanvaraa. Harmaa Siipi päättikin liittyä Tuuli Juoksijan ryhmään.
Kirjan lopussa Kirkas Taivas heräsi yöllä, kun Viilto-niminen erakko oli kahden muun kollin kanssa ottanut Tähti Kukan vangikseen. Viilto selitti, että hän ja hänen lukuisat erakkotoverit näkivät nälkää, koska he olivat tottuneet saalistamaan samoilla alueilla, jotka Kirkas Taivas ja muut ryhmien johtajat olivat ottaneet omikseen. Viilto halusi neuvotella johtajien kanssa riistan jakamisesta ja uhkaili muussa tapauksessa tappaa Tähti Kukan. Lisäksi Viilto oli Yksi Silmän vanha tuttu, jonka kumppaniksi Tähti Kukka oli kauan sitten lupautunut. Tuossa riittää jännitettävää seuraavaan kirjaan!
Ja sitten bonuskohtaukseen, joka oli tällä kertaa Liuske-aiheinen. Aluksi Liuskeen veli, Sirkka, kuolee ketun hampaisiin. Haavoittuneelle Liuskeelle annetaan lupa jäädä väliaikaisesti Tuuli Juoksijan leiriin keräämään voimia. Liuske ja Tuuli Juoksija tappavat saman ketun, joka tappoi Sirkan ja leiriin palattuaan Liuske liittyy Tuuli Juoksijan ryhmään, koska kenelläkään ei ollut vastaväitteitä siihen, että hän oli juuri osoittanut rohkeutensa ja hyödyllisyytensä.
Noh, kyllähän tuon kerran läpi lukee, mutta jäi sellainen fiilis, että jostain toisesta hahmosta oltaisiin saatu enemmän merkityksellisen oloinen, ajatuksia herättävä taustatarina tämän tilalle. Loistava päähenkilö olisi ollut vaikkapa Lehvä, Viillon pelokas alainen, joka alkoi olla salaa Harmaan Siiven ja muiden puolella.
Tuli ikävä Kilpikonnan Häntää. Mutta ymmärrettävää, että Harmaa Siipi halusi noudattaa emonsa viimeistä toivetta ja hyväksyä sen, että Kilpikonnan Häntä on osa hänen mennyttä rakkauselämää, jonka ei tarvitsisi estää Harmaata Siipeä rakastumasta uudelleen.
Heittäkää tekin mielipiteenne A Forest Divided :istä kommenteihin ja laitetaan keskustelu pystyyn.
tiistai 25. kesäkuuta 2019
Uusi novellikokoelma ja The Broken Coden kolmas osa tulossa vuonna 2020
Juuri äskettäin on ilmoitettu kaksi ensi vuonna ilmestyvää englanninkielistä Sk-kirjaa:
Veil of Shadows on seitsemännen saagan, The Broken Coden, kolmas osa. Se ilmestyy 7.4.2020. Kansikuvaa ei ole vielä julkaistu.
A Warrior's Spirit on novellikokoelma, joka sisältää novellit Pebbleshine's Kits, Tree's Roots ja Mothflight's Secret. Sekin ilmestyy 7.4.2020.
Kiitos tiedosta Savuvarjolle!
perjantai 21. kesäkuuta 2019
Minä soturikissana
Moi! Olen siis Kuusamossa kun kirjoitan tätä postausta! Kävin juuri kaupassa ja ostin jäätelön :D
Itse asiaan!
Minä soturikissana!
Kerron siis omasta näkökulmastani minkälainen, sekä minkä näköinen olisin, jos olisin soturikissa.
Ensin Luonne!
Olisin aika ujo ja tunteellinen, niin kuin olen oikeastikin. Turhautuu joskus nopeasti, mutta on kuitenkin innokas yrittämään uudelleen. Kiltti ja iloinen.
Sitten Ulkonäkö!
Olisin mielestäni ruskeavalkolaikukas (jos voin sanoa noin). Sinivihreät silmät ja vaaleanpunainen nenänpää. Karva olisi suht lyhyttä ja häntä olisi aika pitkä.
Muut tiedot!
Klaani olisi varmaankin Jokiklaani ja asema olisi parantaja. Olisin Naaras ja 60kk vanha. Parantamistaidot olisivat aika hyvät, samoin taistelutaidot. Uimisessakin olisin hyvä, saalistus- ja kiipeilytaidot tarvitsisivat vielä hiomista.
Toivottavasti tykkäätte!
maanantai 17. kesäkuuta 2019
Kauramaidon esittely
Moi! Oon siis blogin uus jäsen, Kauramaito :) Olen tyttö, Keski-Suomesta ja pelaan Transformiceä lähes päivittäin😅 Toivottavasti julkaisuni ovat kelpoisia luettavaksi👍 Luen Soturikissoja ja seuraavaksi luen Kolmikon mahdin kolmoskirjan. (toki olen spoilannut liikaa mitä Kolmikon mahdissa tapahtuu🤫)
Btw harrastan voimistelua ja ratsastusta
sunnuntai 16. kesäkuuta 2019
Miksi Paatsamalehti on Tähtiklaanissa?
Moikkamoi murut! En oo hetkeen ollut aktiivinen, sori! :(
Saksassa oli ihan super mukavaa ja mukaan tarrautu oikea lottovoitto! Ei ihan kirjaimellisesti, mutta muutamalla eurolla sain mukaani saksalaisen Soturikissa kirjan!!
Siinähän se komeilee kaikessa loistossaan mun kokoelman englanninkielisten opusten edessä. En ymmärrä saksaa, mutta onhan toi kirja kaunis! Koristeeksi on päässyt. Ja hei - hauska fakta, suomennettujen Soturikissojen kannet on otettu saksalaisista. Esimerkiksi ruotsalaisissa Soturikissoissa on alkuperäisversioiden kannet! Saksalaiset teki omat kannet ja suomalaiset haki saksalaisilta luvat käyttää niitä kansia!
No mutta, Saksan seikkailut on mennyttä, ja suunta on tulevaan! Seuraavana uhrina olis sitten Norja, ja todella toivon, että onnistuisin sieltäkin Soturikissoja löytämään.
Kuitenkin, olis varmaan jo aika siirtyä näistä alkulöpinöistä tän postauksen aiheeseen. Varoitan vielä, jos et oo lukenu Kolmikon mahtia ja Tähtien ennettä, saattaa tää postaus sisältää spoilereita!
"Miksi Paatsamalehti on pääsayt tähtiklaaniin, mutta esimerkiksi Vaahteravarjo ei"
Tää on varmasti monia mietittänyt kysymys ja oon täällä tänään avaamassa kysymyksiä asiasta. En voi tietää tarkalleen, mitä on tapahtunut ja miksi Hunterit ovat näin päättäneet, mutta voin oman mielipiteeni kuitenkin kertoa.
Monet pitää Paatsamalehteä ärsyttävänä hahmona. Kuitenkin kun miettii Paatsamalehden uskollisuutta ja kaikkea sitä, mitä Paatsamalehti on tehnyt noudattaakseen soturilakia, niin voi jollain tasolla ymmärtää Paatsaman järkytyksen kuullessaan oikeasta emostaan ja isästään. Paatsamalehti tappoi Saarniturkin, ettei tämä paljastaisi kaikille klaaneille Paatsamalehden ja hänen sisarustensa oikeaa alkuperää, mutta kuitenkin Paatsamalehti sitten itse kertoi asiasta. Tämä on syy, minkä takia moni vihaakin Paatsamalehteä.
Mä en ite nää tälle vihalle mitään syytä. Paatsamalehti oli paineen alla ja kantoi mukanaan myös taakkaa suorittamastaan murhasta. Mikäli osaan aavistaa oikein, niin Paatsamalehti murtui. Osaan hyvinkin kuvitella, kun ympäristö, jonka on luullut aidoksi, paljastuukin valheeksi.
Kuvittele itsesi Paatsamalehden tilaan;
Nopeasti risteilevät tunteet. Raivo, suru, viha, ahdistus... Sellaisessa mielentilassa tekee paljon harkitsemattomia tekoja, joita nämä molemmat Paatsamlehden teot olivat.
Toisin kuin Vaahteravarjo, Paatsamalehti on myöhemmin ilmoittanut katuvansa tekojaan. Ei niitä tietenkään tekemättömiksi saa katumalla.
Vaahteravarjo sairastui mielenterveydellisesti kokemastaan surusta ja alkoi nähdä hallusinaatioita. Toisin sanoen, Vaahteravarjo kärsi jonkin tasoisesta psykoosista tai dissosiatiivisestä häiriöstä. Tämä ei tietenkään vielä lukitse Vaahteravarjon pääsyä Tähtiklaaniin. Myös Paatsamalehdellä on havaittavissa selviä mielenterveyden häiriöitiloja.
Hallusinaatioissaan Vaahteravarjo kuitenkin näki kuitenkin pentunsa, jotka kehottivat häntä murhaamaan. Tämä kylmäsi tuon sydämen. Vaahteravarjo ei kyennyt tuntemaan rakkautta ja lämpöä, hän halusi nähdä vain verta ja murhata.
Tää on lyhyesti tiivistettynä oma näkemykseni asiasta.
Mielipiteitä, ajatuksia? Tulkaa rohkeasti kommentteihin kertomaan ja puhumaan aiheesta!
perjantai 31. toukokuuta 2019
The Blazing Star
Spoilervaroitus!
Ensimmäinen taistelu on koettu ja eloonjääneet ovat vannoneet pitävänsä yhtä säilyttääkseen rauhan. Se ei kuitenkaan auta tuntemattoman sairauden levitessä ja uuden vihollisen saadessa valtaa. Samaan aikaan Myrskyn on aika nousta johtajan rooliin Harmaan Siiven tilalle.
Aloitetaan uusista hahmoista. Paatsama, Hiiri Korva ja Muta Tassu olivat ihan kivoja. Hienoa, että Rosoinen Huippu sai Paatsamasta kumppanin. Positiivista oli myös se, että Rosoinen Huippu ja Kirkas Taivas saivat sovittua välinsä Kirkkaan Taivaan myönnettyä tehneensä virheen, kun karkotti pikkuveljensä uskoen, ettei tämä voisi olla hyödyksi vääntyneen jalkansa kanssa.
Yksi Silmä osoittautui kiinnostavaksi hahmoksi, vaikka suosikkeihini hän ei noussut. Yksi Silmä liittyi Tomin kanssa Kirkkaan Taivaan ryhmään ja surmasi myöhemmin seuralaisensa tämän pelastaessa Varpus Turkin, joka jäi tästä huolimatta Kirkkaan Taivaan ryhmään. Yksi Silmä tajusi, että monet ryhmästä olivat epävarmoja johtajastaan ja kaappasi vallan pakottaen Kirkkaan Taivaan lähtemään. Erityisesti mieleen jäi tapa merkata alaiset ja myös osa uuden reviirinsä puista silmää muistuttavilla viilloilla. Hänestä lisää myöhemmin!
Tähti Kukan kuokkavierailut kokoontumisiin olivat viihdyttäviä varsinkin, kun ketään muuta kuin Myrskyä eivät ne vaikuttaneet pahemmin häiritsevän. Myöhemmin kuitenkin Myrsky tykästyi Tähti Kukkaan, joka esimerkiksi kertoi Roihuavan tähden olevan kasvi, joka auttaa sairauteen, joka oli alkanut aikaisemmin levitä. Salama Häntä ei lainkaan pitänyt tilanteesta, koska Tähti Kukka epäilytti häntä. Häntä harmitti myös se, että Varpus Turkin lisäksi myös Terho Turkki oli aiemmin liittynyt Kirkkaan Taivan ryhmään. Aamu Viiksi, yksi Tuuli Juoksijan ja Piikkiherne Turkin pennuista, kuoli sairauteen. Jo toisen pennun menetys sai Tuuli Juoksijan lähtemään perheensä kanssa perustamaan oman ryhmänsä, johon liittyi myöhemmin erakko nimeltä Liuske. Ihan ok hahmo, mutta jäi tällä kertaa taka-alalle. Oli harmillista, etteivät Tuuli Juoksija ja Piikkiherne Turkki pentuineen löytäneet muuta ratkaisua kuin lähteä, vaikka ymmärränkin, että he tunsivat itsensä onnettomiksi.
Yksi Silmä esti nummen kissoja ja Kirkasta Taivasta saamasta Roihuavaa tähteä, joten he kehittivät suunnitelman päästäkseen vihollisestaan eroon. Kirkas Taivas välitti Yksi Silmälle kutsun kaksintaisteluun nummella. Yksi Silmä otti haasteen vastaan, mutta toisin kuin säännöissä oltiin sovittu, molemmat ottivat liittolaisiaan mukaan - Kirkas Taivas nummen ja joen kissat sekä Tuuli Juoksijan ja Piikkiherne Turkin, Yksi Silmä erakkojoukkonsa. Yksi Silmä kuoli ja paljastui, että hän on Tähti Kukan isä. Tähti Kukka selitti olleensa aluksi kiinnostunut Myrskyyn tutustumisesta vain vilpittömästi, mutta Yksi Silmän saatua tietää tämä laittoi tyttärensä selvittämään Myrskyn avulla, miten nummen kissat aikoivat voittaa taistelun. Näin Yksi Silmä oli osannut varautua siihen, ettei hänellä olisi pelkästään Kirkas Taivas vastassaan, mutta se ei riittänyt. Tähti Kukka kertoi myös, ettei Roihuavaksi tähdeksi väittämällään kasvilla oikeasti ollut parantavia vaikutuksia, mutta vannoi Roihuavan tähden olevan toisenlainen kasvi.
Yllätyin siitä, miten nopeasti Yksi Silmästä hankkiuduttiin eroon. Oli oikein tehty, että Yksi Silmäkin haudattiin ja Joen Solina piti vieläpä kunnioittavan muistopuheen, jossa hän korosti Yksi Silmän olleen selviytyjä, jota tämän läheiset tulisivat kaipaamaan. Yksi Silmän motiivit jäivät melko avoimiksi, niihin viitattiin vain sivulla 93:
"You'll kill me, will you?" One Eye sneered, rising to face him. "You'll kill One Eye? If One Eye were that easy to kill, he'd never have survived kithood."
Tuota ennen Kirkas Taivas ja Yksi Silmä olivat ryhtyneet taisteluun erilaisten mielipiteidensä takia siitä, oliko Tomin kuolema oikein vai olisiko hänet pitänyt jättää eloon. Yksi Silmä puhui pentuajoista selviytymisestä, joten uskon, ettei hänellä ollut helppoa pentunakaan. Mietin myös, miten Tähti Kukan emo kiinnostui Yksi Silmästä. Kenties tämä uskoi löytävänsä Yksi Silmän parhaat puolet, kuten Kultakukka Tiikeritähden.
Kun Kirkas Taivas palasi metsään Pilvi Täplä ja Särkynyt Jää saattajinaan, selvisi, ettei Yksi Silmä pitänyt sairastuneita minkään arvoisina. Hän oli jättänyt Terälehden, Koivun ja Lepän leirin ulkopuolelle keskenään. Terälehti menehtyi pian tervehdittyään Kirkasta Taivasta. Hän oli tiennyt johtajansa palaavan vielä.
En ehtinyt kiintyä Terälehteen, mutta hänen ehdoton uskollisuus Kirkasta Taivasta kohtaan oli hieno ominaisuus. Terälehti oli aluksi karski soturi, mutta otettuaan Koivun ja Lepän huolehdittavikseen hän alkoi näyttää lempeää puoleaan, pysyen kuitenkin edelleen varsin särmikkäänä hahmona. Koivulle ja Lepälle ei vielä kerrottu ottoemonsa kohtaloa, joten jään odottamaan, miten se vaikuttaa heihin.
Terälehden hautaamisen jälkeen Kirkas Taivas lähti leiriinsä, Särkynyt Jää ilmoittamaan Harmaalle Siivelle Koivun ja Lepän tarvitsevan Roihuavaa tähteä ja Pilvi Täplä jäi kaksikon luo. Käärme ei ilahtunut Kirkkaan Taivaan paluusta pitäen tätä vastuuttomana johtajana ja hyökkäsi tämän kimppuun. Muiden alaistensa avustuksella Kirkas Taivas sai Käärmeen irti. Käärme päätti lähteä ryhmästä.
Käärme toi kiinnostavasti erilaisen näkökulman mukaan, koska hän oli sekä Yksi Silmän että Kirkkaan Taivaan johtajuutta vastaan. Yksi Silmä oli ollut liian julma ja välinpitämätön, eikä tämän jättämät merkit tulisi koskaan poistumaan niiden kantajista. Kirkkaalle Taivaalle Käärme oli vihainen, koska tämä ei ollut pystynyt ennakoimaan Yksi Silmän aikeita. En kuitenkaan ole Käärmeen kanssa samaa mieltä. Kirkas Taivas on ryhmälleen paras johtaja, Käärme sen sijaan olisi tuonut Yksi Silmän johtotyylin takaisin, jos olisi voittanut taistelun. Tosin sillä erolla, ettei Käärmeellä näyttänyt olevan edes taitoa kehitellä tarkkaan harkittuja suunnitelmia, kun uskoi noin vain pääsevänsä valtaan ilman apujoukkoja. Vaikka Yksi Silmä olikin kaukana esimerkillisestä johtajasta, hän ei kuitenkaan laskenut mitään tuollaisten hätäisten päätösten varaan.
Harmaa Siipi, Pitkä Varjo, Myrsky, Kirkas Taivas, Joen Solina ja Tuuli Juoksija kokoontuivat puhumaan aikaisemmasta yhteisestä unestaan, jossa henkikissat olivat jatkaneet puheitaan siitä, että eloonjääneiden pitäisi levitä ja kasvaa kuin Roihuava tähti. Lopuksi Harmaa Siipi sanoi ymmärtävänsä ehkä, mitä henkikissat tarkoittivat. Se selviää kirjassa A Forest Divided! ;)
Bonuskohtauksessa päästään seuraamaan Auringon Varjoa, seikkailunhaluista kollia, jonka isäpuoli, Terävä Rae, puolestaan on tarkka turvallisuudesta. Paljon paremmin Auringon Varjo tulee toimeen emonsa Kasteisen Lehden ja sisaruspuoltensa Laskeutuvan Hämärän, Aamu Tähden ja Sulavan Jään kanssa. Isä Kuun Varjo kuului joukkoon, joka lähti seuraamaan Auringon polkua. Auringon Varjo ei koskaan päässyt tapaamaan häntä, mutta pitää isäänsä sankarina. Auringon Varjon jouduttua jälleen ongelmiin, Terävä Rae käskee hänen huolehtia sairastuneesta Kivistänäkijästä. Auringon Varjo huolestuu, kun vanha naaras osoittautuu varmaksi kuolemastaan. Kivistänäkijä kertoo kollille, ettei tämä tule olemaan heimon jäsen uuden tietäjän noustessa valtaan. Auringon Varjo hyväksyy kohtalonsa, jättää hiljaiset hyvästit ja lähtee matkaan yhdessä Hiljaisen Sateen kanssa, Kivistänäkijän kuoleman toteutuessa.
Tykästyin Auringon Varjoon heti, kun hänen luonteensa tuli ilmi. Vaarallisista seikkailuista innostuva luonne ja Kuohuvan Veden Heimoon kuuluminen eivät olleet toimiva yhdistelmä. Se, voisiko oma tulevaisuus olla heimon reviirin ulkopuolella, ei ollut ainoa asia, jota Auringon Varjo mietti, sillä hän oli aidosti huolissaan heimon asioista, varsinkin Kivistänäkijän vaihtumisesta, jota enteilivät naaraan näyt menehtyneistä tovereistaan.
Auringon polun alussa Kasteisen Lehden ja Kuun Varjon välejä käsiteltiin jonkin verran. Kuun Varjo oli innokas lähtemään, vaikka tiesikin kumppaninsa odottavan pentuja. Kuun Varjon mielestä lähtö oli vain hyvä idea - pennut selviäisivät todennäköisemmin, kun heimon ei tarvitsisi saalistaa niin monelle kissalle. Järkyttyneen Kasteisen Lehden muistutukset siitä, että jos Kuun Varjo lähtisi, pennut eivät koskaan tuntisi isäänsä, eivät auttaneet, koska kolli oli tehnyt jo päätöksensä. Vieläpä kaiken lisäksi Auringon Varjon sisarukset, Tanssiva Lehti ja Varis Kuono, kuolivat pian syntymänsä jälkeen, joten Kuun Varjon puheet selviytymisestä eivät täysin toteutuneet.
Pidin siitä, että tälläinen kokoonpanoltaan erilainen perhe otettiin aiheeksi, vaikka itselläni ei olekaan kokemuksia vastaavasta.
Ja Auringon Varjo sai tosiaan seurakseen Hiljaisen Sateen! Nyt jäämmekin jännittämään, miten kaksikon matka Auringon polkua seuraten sujuu. Kirkkaan Taivaan leirin valinnut Kuun Varjohan kuoli Thunder Risingissä palovammoihin, joten katsotaan, miten Auringon Varjo reagoi siihen...
Kertokaa tekin mielipiteenne The Blazing Starista kommenteissa!
sunnuntai 26. toukokuuta 2019
Vatukkatähden myrsky
Spoilervaroitus!
Klaanit yrittävät jatkaa tavallista elämää kaikesta lähiaikoina tapahtuneesta huolimatta. Kaikki ovat epävarmoja tulevasta ja Vatukkatähti myös uudesta asemastaan. Klaanien välit ovat liittolaisuuden loputtua kireät ja varsinkin reviirit aiheuttavat erimielisyyksiä.
Kertomattomien tarinoiden jälkeen olen lukenut Klaanien syntyä, joten oli mukavaa vaihtelua palata lukemaan nykyisistä klaaneista suomeksi. Jo esinäytös oli nostalginen, Tulitähden tavatessa Sinitähden. Myöhemmin Pilvitähti tuli tuomaan Tulitähdelle viestin, joka pitäisi välittää Vatukkatähdelle: "Kun vesi kohtaa veren, veri saa vallan." Pilvitähden esiintyminen yllätti minut, mutta oli mukavaa päästä lukemaan hänestä.
Sitten päästiin seuraamaan, mitä Myrskyklaanissa tapahtui. Suuressa taistelussa kaatuneiden ulkoa opetteleminen oltiin otettu mukaan osaksi oppilaiden koulutusta. Lisäksi kaatuneet oltiin merkitty viivoina muistosalkoon. Hieno idea, mutta se osoittautui myöhemmin kohtalokkaaksi...
Kaunokainen ja Vatukkatähti vierailivat hevospaikalla. Savu kertoi Hahtuvan kuolleen viheryskään, kuten myös Papu-koira, jonka kuolinsyy jäi avoimeksi. Savun seuraksi oli tullut Korianteri-niminen naaras. Oli surullista, että muutoksen tuulet olivat puhaltaneet niin pahasti, varsinkin kun Kaunokaisesta tuntui siltä, että Korianteri, jonka kanssa hän ei tullut toimeen lainkaan, oli korvannut Hahtuvan. Vierailun loputtua myös juonikuvio loppui ja jäi sellainen olo, että se olisi tarvinnut kunnollisen päätöksen. Nyt Kaunokaisen lopullinen mielipide jäi täysin auki; hyväksyikö hän Korianterin Savun uutena seuralaisena vai ei?
Tulva pakotti myrskyklaanilaiset perustamaan väliaikaisen leirin tunneliin. Sinne saapui myös itsekin tulvasta kärsinyt Minttu-niminen kotikisu, jolle Myrskyklaanin luo väliaikainen sijoittuminen tuntui hankalalta, koska niin monet asiat olivat uusia. Pihlajakynsi ja Pikkupilvi tulivat kertomaan, että Mustatähti oli menettänyt viimeisen elämänsä hukkuessaan ja olevansa matkalla Kuulammelle. Myrskyklaanilaisten osoitettua sympatiansa kaksikko jatkoi matkaa.
Suloa nähtiin vaihteeksi suuremmassa roolissa. Hän oli alkanut tuntea itsensä hyödyttömäksi jäätyään Myrskyklaanin ainoaksi klaaninvanhimmaksi Hiiriturkin kuoltua Suuressa taistelussa. Onneksi Hiekkamyrsky sai piristettyä Suloa. Innokas tarinankertojamme pääsikin yllättävän suureen rooliin!
Muistosalko oli ajautunut tulvan mukana pois, joten Liljatassu ja Siementassu lähtivät etsimään sitä. Siementassu hukkui kaksikon seikkailun aikana. En ehtinyt kiintyä Siementassuun, mutta muiden reaktiot olivat surullista seurattavaa.
Mintun lisäksi myös kaksi muuta kotikisua, Jessi ja Frank, tulivat väliaikaisesti asumaan Myrskyklaanin luo. Erityisesti itsepäinen Jessi teki Vatukkatähteen vaikutuksen. Oravaliito puolestaan ei pitänyt Jessistä lainkaan, joten näin kaksikon hienovarainen vastakkainasettelu pääsi nopeasti alkuun.
Tuli ilmi, että Varjoklaanilla oli ongelmia vihamielisten kotikisujen kanssa. Tämä vaikutti Myrskyklaaniinkin, koska kotikisujoukon innokkuus reviirin valtaamisen suhteen pakotti varjoklaanilaiset saalistamaan Myrskyklaanin reviirillä. Joukko myrskyklaanilaisia meni tapaamaan varjoklaanilaisia näiden väliaikaiseen leiriin. Pihlajatähti ei suostunut ottamaan apua vastaan kotikisujen suhteen, mutta antoi Lehtilammen jäädä auttamaan Pikkupilveä. Myrskyklaanilaiset päättivät silti tehdä hyökkäyksen ja pian Viktorin johtama kotikisujoukko löytyikin. Taistelu päättyi kotikisujen luovuttamiseen ja lähtöön. Varjoklaanilaiset saivat tietää ja suhtautuminen oli todella raivokas. Myrskyklaanilaiset ohjattiin päättäväisesti pois ja Lehtilampikin häädettiin Varjoklaanin leiristä.
Tämä juonikuvio sai jatkoa, kun mäyrät osoittautuivat ongelmaksi. Keltaturkki kertoi siitä ja pyysi Vatukkatähdeltä apua tulevaan taisteluun. Varjoklaanilaiset ja myrskyklaanilaiset onnistuivat ajamaan mäyrät pois, mutta taistelun jälkeen Pihlajatähti näytti jälleen tyytymättömyytensä. Tuossa vaiheessa se oli jo kohtuutonta, varsinkin kun Tomuturkki kuoli mäyrien takia. Olisin toivonut, että Varjoklaani olisi edes jotenkin osoittanut arvostavansa, miten Tomuturkki uhrautui auttaakseen vihollisklaania.
Tomuturkki ei kuulunut suosikkeihini, mutta hänen hahmonkehitys ylpeilevästä ja kotikisuja hyljeksivästä oppilaasta kunnioitettavaksi ja reiluksi soturiksi oli hienoa seurattavaa.
Aiempaan ennustukseen saatiin vastaus; siinä viitattiin siihen, kuinka vahva Vatukkatähden ja Keltaturkin sisarussuhde on. Hienoa, että tämän kaksikon välit nostettiin esille pitkästä aikaa! Vaikka Vatukkatähden ja Keltaturkin polut saattavat vaikuttaa erkaantuneilta, he eivät ole missään vaiheessa jättäneet toisiaan taakseen. Eri klaaneista ja velvollisuuksista huolimatta heidän yhteys on säilynyt ja sen huomioiminen Vatukkatähden myrskyssä kosketti.
Lopulta järvi alkoi palautua ennalleen ja vanhan leirin kunnostaminen aloitettiin. Liljatassu nimitettiin soturiksi ja hän sai soturinimekseen Liljasydämen. Frank liittyi klaaniin ja hänelle annettiin nimeksi Myrskytassu. Minttu ja Jessi eivät halunneet jäädä. Vatukkatähden ja Jessin välillä oli alkanut esiintyä ihastumista, mutta kahden kesken ollessaan he molemmat myönsivät olevansa samaa mieltä siitä, että Vatukkatähden kohtalo on olla Oravaliidon kanssa. Vatukkatähden ja Jessin ihastuminen olisi tarvinnut paljon enemmän pohjustusta, jotta se olisi ollut mielestäni toimiva juonikuvio. Lisäksi häiritsi, että Jessistä oltiin tehty niin paljon Oravaliitoa luonteensa puolesta muistuttava hahmo. En silti usko, että Jessi on ansainnut niin monen fanin vihaa. Tuossa kohtauksessahan tuli ilmi, että Jessi toivoi täysin vilpittömästi Vatukkatähden ja Oravaliidon jatkavan kumppaneina. Niin myös kävi, sillä Vatukkatähti ja Oravaliito saivat vihdoin selvitettyä välinsä kunnolla. Ja hienoa, että Myrskytassu päätti jäädä! Hänen nimitysmenot muistuttivat kivasti Tulitähden oppilasajoista.
Harmaaraita ja Hiekkamyrsky siirtyivät klaaninvanhempien pesään. Heille on ehtinyt tapahtua paljon kaikkea ja tuntui haikealta päästää heidät pois sotureiden tehtävistä, vaikka toki positiivista se, että Sulo sai seuraa. Harmaaraita ja Hiekkamyrsky pitivät yhteisen, koskettavan puheen klaanitovereilleen. Hienoa Harmaaraidalta, että hän mainitsi niin Millin, Kukkasateen, Kimalaisraidan ja Varpuloisteen kuin myös Hopeavirran, Sulkahännän ja Myrskyturkin. Vaikka Harmaaraita ja Hopeavirta kuuluvatkin suosikkipareihini, olen iloinen Harmaaraidan puolesta, että hän sai uuden tilaisuuden perhe-elämän suhteen.
Kokoontuminen, jossa Vatukkatähti lisäsi - muiden päälliköiden hyväksyttyä idean - soturilakiin uuden kohdan, oli tunnelmallinen päätös kirjalle. Kyseisen lisäyksen mukaan klaanit saavat olla hyvinä aikoina itsenäisiä, mutta vaaran uhatessa niiden pitää ottaa apua vastaan. Samassa kokoontumisessa muistosalko löytyi ja selvisi, että myös Jokiklaanilla, Tuuliklaanilla ja Varjoklaanilla oli omat tapansa muistaa kaatuneita, jotka ilmestyivätkin eloonjääneille.
Pidittekö te Vatukkatähden myrskystä? Olisi mahtavaa kuulla mielipiteitänne kommenteissa!

maanantai 20. toukokuuta 2019
Kirjaston poistokirja kokoelmaan!
Kävin eilen täällä Turussa kerran vuodessa järjestettävässä kirppistapahtumassa nimeltä Portsan katumarkkinat. Paluumatkalla poikkesin vielä kauppaan ja lähikirjastooni lainaamaan Aku Ankan taskareita. Poistomyyntikirjojen ja -lehtien joukosta löytyi yllätyksekseni Myrsky nousee-kirja, jonka toki ostin. Muita Soturikissat-kirjoja ei näyttänyt olevan ainakaan sillä hetkellä poistomyynnissä.
Kirjan kunto on ihan ok. Kannen kissalla on kuonossaan musta viiru, takakannesta löytyy useita käytön jälkiä ja joiltain sivuilta löytyy repeymiä. Kirjastoilla on Vaskin mukaan paljon Myrsky nousee-kirjoja käytössään, joten päätös vähän osumaa ottaneesta yksilöstä luopumisesta ei ole tarvinnut paljon pohdintaa osakseen.
Aiheeseen liittyen, esittelin huhtikuussa kokoelmani, voitte halutessanne käydä lukemassa esittelyn tästä linkistä.
Onko teillä vastaavia kokemuksia? Kertokaa toki kommenteissa, jos on!

perjantai 17. toukokuuta 2019
Ensimmäisen Sk-saagan juhlajulkaisu ja muita kirjauutisia!
Nekku kertoi tammikuussa lähtevänsä tässä kuussa Saksaan luokkansa kanssa. Hän on ehtinyt olla jo tovin kotona ja luulisin, että pääsemme lukemaan hänen matkakuulumisia lähiaikoina!
Instagramin @arthousesoturikissat-tilillä on ollut viime viikolla paljon infottavaa. Tässä uudet asiat:
- Väärätähden lupaus, Keltahampaan salaisuus ja Pitkätähden kosto ilmestyvät tällä viikolla pokkareina, ehkä ovat ilmestyneet jo. Tarkempaa ilmestymispäivää ei ilmoitettu.
- Tänä vuonna tulee 10 vuotta täyteen suomenkielisen Villiin luontoon-kirjan julkaisusta ja sen kunniaksi kaikista ensimmäisen saagan kirjoista julkaistaan kovakantiset juhlapainokset syyskuussa, jotka tulevat säihkymään glitteristä. Art House kertoi pohdiskelleensa koko saagan sisältävien keräilyboksien valmistamista ja kysyi fanien mielipiteitä.
- Auringon polku ilmestyy 15.6.2019, ei 24. päivä
Parantajan polussakin tullaan varmasti juhlistamaan Soturikissojen 10-vuotissynttäreitä, suunnittelemme tätä sitten suuren päivän lähestyessä!
sunnuntai 28. huhtikuuta 2019
Uusin löytö ja kokoelma esittelyssä!
Moi! Kävin eilen Skanssissa ja ostin Suomalaisesta kirjakaupasta Bravelandsin toisen osan, Code of Honorin, ruotsiksi. Ruotsinkielinen nimi sille on Savannens lag. Monen sadan sivun pituisia kirjoja en ole lukenut ruotsiksi, mutta eiköhän se jotenkin ala sujua! Muita ruotsinkielisiä Erin Hunterin kirjoja ei Suomalaisessa ollut, mutta aiemmin on ollut saatavilla ainakin Uutta profetiaa ruotsiksi. Mutta ennen Code of Honorin lukemista aion lukea ensimmäisen osan, Broken Priden, joka löytyykin Vaskista ruotsiksi nimellä Splittrad flock.
Tässä samalla kokoelmani kokonaisuudessaan kuvattuna perheeni terassilla!
Millainen kokoelma teillä on? Kertokaa toki kommenteissa!
Pian pääsen lukemaan Bravelandsia! |
Uuden profetian aloitusosat! Kirppislöytöjä. |
Ja keskimmäiset, kirppislöytöjä. |
Kokoelmani aloittajat, jotka sain lahjoiksi! |
Kirpparilta löytynyt Tulitähden tehtävä esittelee mielenkiintoisesti Taivasklaanin ja viime jouluna saamassani Kertomissa tarinoissa on kolme mahtavaa novellia! |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)