lauantai 24. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 24; "Joulukalenterin päätös"

Johan nyt on aika rientänyt. Vastahan oli juhannus (puoli vuotta sit, tuntuu et soli eilen) ja tänään on jo jouluaatto! Mitä ihmettä... En käsitä. Aika meni liian nopeesti.

24.12 tarkoittaa myös yhtä asiaa - joulukalenterin päätöstä. Tämän tekeminen oli rankkaa (onneksi juhannus on joka vuosi ja joulu vain kerran vuodessa). No, kuitenkin, tämä on nyt tässä. Olen vapaa tästä. Jeij. :D

Mutta hei, en lopettanut vielä jaarittelujani!
Heh.

Vähän alkaa itseäni tää jouluaatto kuumottaa ku oon toivonu esimerkiksi paria Sk-kirjaa ja odotan taas kerran pettymystä, kun en saakkaan Soturikissoja joululahjaksi... :D Mutta silti, mussa elää, juuri kun tätä kirjoitan, pieni toivon kipinä, "ehkä jos sittenkin saisin".
Eli tosiaan, me avataan lahjat vasta suht. myöhään illalla.

perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 23: "Toivelaulu"

Oon tänään tehny kaikenlaisia jouluvalmisteluja ja tuun vielä jatkamaan. Kaksi kuustakin ehdin tänään koristella. ^^

Nyt kuitenkin luukun varsinaiseen aiheeseen, Toivelauluun. Tätä luukkua multa pyydettiin, niin ahdan vähän tietoa Toivelaulusta tänne.



Toivelaulun tunnistaa helposti siitä, että hänellä on toisen silmän alla raita ja hänen silmänsä ovat oudon sinertävänvihreät.
Kissa syntyi, kun mietin itseäni ja siksi kissa muistuttaa minua enemmän kuin aiemmin keksimä Jääsydän. Jääsydän ja Toivelaulu muistuttuvat kyllä huomattavasti toisiaa ja heidät voikin helposti sekottaa, ellei ole perillä siitä, kumpi on kumpi.
Miten Toivelaulu sitten syntyi? No, minäpä kerron mahdollisimman yksinkertaisesti...
Aloin eräänä päivänä miettimään itseäni, hyviä ja huonoja puoliani (jälkimmäinen oli selvästi helpompaa, ihminen kun huomaa huonot puolensa helpommin kuin hyvät). Toivelaululla on siis esimerkiksi ujouteni, mutta myös hyvä kuuloni (sanon yleensä "siis mitä", "siis mitä sanoit?" yms. vain sen takia, että se on normaalia, tai siksi etten kuunnellut :D) sekä hyvä makuaistini, mutta myös nirsouteni ruuan suhteen.
Kissan ulkonäkö oli ensin vain harmaa kissa raidoilla, mutta päädyin lopulta antamaan kisulle vain kaksi raitaa;
toinen silmän alla ja toinen korvassa.
Annoin Toivelaulun kehittyä rauhassa, siis tarkoitan, etten pyrkinyt luomaan kissaa heti valmiiksi, enkä ole varma onko hän vieläkään valmis.

Te, jotka luotte itsellenne ehkä tälläkin hetkellä uutta kissaa, niin antakaa sen kehittyä rauhassa ja varatkaa aikaa sen suunnittelulle. Anna kissalle puutteita sekä taitoja ja erikoisuuksia, sillä kukaan ei ole täydellinen, muttei myöskään huono ja turha.

torstai 22. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 22

Tänään on aatonaatonaatto... :0
Vou. Aika on kiitänyt nopeammin, kuin arvata osasin.

Ihan pieni infopläjäys;
Ketään ei oo kiinnostanu mun lukijoiden puheenvuoro -juttu joten ei sit, en pidä sitä. Jos kellää ei oo mitn. asiaa nii ihan sama mulle. :D Jos ketää ei kiinnosta nii ei sit.

☆Tähän väliin huomio sellanen, et en oo siis yhtään vihanen tai mitään, vähän hämmentynyt vaa☆


Okei... Totaaaaa... Mmm...

Jatketaan infoamista...

Oon ajatellut esitellä piirroksiani useammin täällä, joka ehkä laittais mut myös piirtämään enemmän. Kinnostaako nähä minun kauniita taideteoksiani enemmän? c:
Köhköh.
Ehdotelkaahan muuten mulle, että mitä haluaisitte nähdä tässä blogissa tulevaisuudessa. Helpottais paljon tietää et mitä ihmiset haluaa nähä ja mikä niitä ei kiinnosta (kuten nähtävästi tuo lukijoiden puheenvuoro luokitellaan jälkimmäiseen).

Mm... En keksi enää enempää infottavaa :D

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 21; "Ankaraa miettimistä"

Taas yks luukku... 8)
Jeijh.



Okei...
Mä en tiä mikä ihme toi alku oli, mut ihs, koska mulla alko tänään, aamulla, jouloma. Jeijh.
Mutta hyppäänkin heti asiasta toiseen, sillä tiedossa on suhteellisen pitkä teksti. Pohdin siis blogien kirjoittajien määriä ja sitä mitä eroja on blogin kirjoittamisella yksin ja kaverin kanssa.

Blogin pitäminen yksin:
Henkilökohtasesti miellyttävämpi vaihtoehto. Tietysti joissain tilanteissa huonompi, mutta mulla ittellä on tapana kehittää joku random riita jostain jutusta ennemmin tai myöhemmin. Tai vaihtoehtoisesti toinen/toiset kehittää.
Mä tiän pari henkilöö, joiden kanssa mulla onnistuu blogin pitäminen yhdessäkin, mutta yleisesti ottaen henkilökohtane suosikki on yksin pitäminen.
Blogin pitämisessä yksin on se haitta, että joudut myöss tekemään kaiken työn yksin. Mutta plussana se, että kukaan ei voi vahingossa tai tahallaan tuhota sun työtä (paitsi sinä itse).

Blogin pitäminen jonkun toisen kanssa:
Onnistuu joidenkin kanssa.
Blogin pitämisessä jonkun toisen kanssa on sellainen haitta, että se joku ei välttämättä kerro sinulle mitä on tekemässä blogille ja heittää esim. sinisestä ulkoasusta blogin räikeän punaiseen (esim. mä henkilökohtasesti säikähtäisin sitä, koska paljon räikeän punasta saa mun pään kipeeks).
Jos pidät blogia jonkun kanssa niin pitäis oppia neuvottelemaan sen toisen kanssa muutoksista ja teidän pitäis erimielisyyksissä päätyy kompromissiin tai unohtaa koko idea. On nimittäin hyvin tärkeää, että jokaiselle, joka blogia on kirjoittamassa, se muutos käy. Ei niin, että keksit jotain ja sitten meet blogiin ja teet muutoksen. Ei niin. Se toimii vain silloin kun pidät blogia yksin, sillä bloginpitäjäkaverisi saattaa nostattaa muutoksestasi metakan.
Hyviä puolia taas... Varmaan se, et ei tarvitse tehdä ite kaikkee... Ja et joku on tukemassa, auttamassa, ideoimassa jne. sun kanssa/sua.

Mulla siis ei todellakaa oo mitää punasta vasyaan ja eri punasen sävyt on mun lempivärejä. :3

tiistai 20. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 20: "Piirrustus"

Piirsin siis tälläsen hyvin kauniin kissan (okei, tää on enemmänki luonnos), mut kuitenki, tää on kaunis. c: Ei ihan sellane mitä hain, mut oon tyytyväine. :D


sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 18

~Etsivä löytää, niin kai tääl sanotaan~
-Mikaveli, Etsivä löytää
(Oon yhä huono lainaamaaan lauluista sanoja, Mikaveli on artisti ja Etsivä löytää biisi)

Huhhuu. Taas kerran luukku täynnä random sisältöä/faktoja.
Huhujen mukaan Neljäs oppilas julkaistaan 15.3.2017 ja Etäiset kaiut 15.6.2017. En oo viittyny selvittää onko huhujen päivämäärät nyt kuinka tarkat (yay). Toivottavasti ne ei heitä kauheesti. Adlibriksen päivämäärissä on vain julkaisukuukaudet ja vuodet, jaa ne kyllä täsmää noihin huhuihin.
Sitten siirrytäänkin jo julkaistuun kirjaan...
Keltahampaan salaisuuteen.
Äwwws.
Haluun jo saada lukia sen! ;-; En ees oo tajunnu, et se on julkastu (hups).

lauantai 17. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 17; "Mielestäni parhaat takakansilainaukset"

Taas kerran tylsää.
Lupaan ensvuonna suunnitella kalenterin paremmin, ettei tule random juttuja. :D

Mutta tässä nyt mun omat top 5 tähän mennessä suomennettujen Soturikissojen takakansissa olevista lainauksista;


5. 》Neljästä tulee kaksi. Leijona ja Tiikeri kohtaavat taistelussa ja metsä hukkuu veren valtaan.》

4. 》Keskiyö sanoi, ettei tieto ole aina valtaa. Mutta joskus se on.》


3. 》Syvällä sisimmässäsi sinä tiedät 》



2. 》Ennen rauhan aikaa veri verta vuodattaa ja järven vesi punertuu》



1. 》Tartu hetkeen! Tulevaisuus on tuleva, etsimmepä sitä tai emme.》



Huomaathan, että lempikirjoillani ei ole mitään tekemistä näiden valintojen kanssa, vain kirjan takakannessa olevalla lainauksella kirjasta on tässä tekemistä. c:

perjantai 16. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 16

Täs ei oo mitää järkee :')
Yritän taas hoitas luukun jollai random jutulla, joka on tyylii vedytty 101% hatusta sillä hetkellä kun kirjotan luukkua. :'D
Okei, joo...
Tää on vähä nolo tilanne ku SAIRAANMONTA luukkuu on menny näin. Pyydän anteeksi. c: Ja toivon, että kukaa ei ole loukkaantunut siitä, etten olekkaan postaillut kauheasti mitään järkevää.

torstai 15. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 15

Epämääräinen luukku...
Jeij.

Siis tää luukku on iha sairaan random. :D Siis ihan oikeesti, täl ei oo mitää tarkotista, jotennn... 8)





keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 14

Luukulla 14 ei oo mitää "virallista aihetta", joten löpisen tääl vähä kaikkee.

Hyvä lähtölaukaus tälle luukulle olis varmaan ihan valittaminen siitä, että mä en yhtää tiä mitä piirtäisin tai kirjoittaisin. ;-; Mun inspiraatio on ihan loppu... Hui kauhia, nyt kaikki säikähti, mut se on totta. Joudun ihan väkisin yrittää esim. piirtää jotai, et piirtäisin jotain, mutta ei se mua ihan kauheesti häiritse, koska tiän et mulla on kohta sairaasti inspii, taas. 8))

Toinen juttu ois sellanen, et oon päässy elämäs vaiheeseen, jossa musiikki alkaa tulee lähemmäs sydäntä. Harmittaa kun en osaa soittaa mitää soitinta kunnolla (nokkahuiluh vähä, pianoo vähä, jotai rytmisoittimii vähä).
Liikun muuten nykyään tosi paljo kuulokkeet korvilla, mutta oikeestaan enhän mä mihinkään liiku, koska hengailen mun kissan kanssa vaa kotona, kun kaverit pitää hauskaa. #sadlife
Okei, ei se ihan noin mee... Oon luonnostani ujo ja eristäytyvä nii... Ja ku asun tääl mis ei asu oikee kukaa ja ku mulla on nikt kavereita nii niin kauan ku niit o nii hyve. Nautin yksin olosta, koska jos alkaisin taas ramppaa kavereilla sairaastin niinkuin joskus 4 ja 5 luokilla nii mulle ei jäis omaa aikaa, josta on tullu mulle todella tärkeetä (heiheihei, terkkui kaikille IRL kavereille ^^).

Ömnömnömnöm.
Pitäiskö mun viel kertoo jotai? Ei kai... En siis ainakaan usko, et mitää jäi kertomatta.

tiistai 13. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 13: "Musamaku"

Musamaku...
Se on vähän jokaisen oma asia, oma mielipide. Minäkin saatan pitää musiikista, josta minun kaverini eivät pidä (tämä on hyvin todennäköistä).
Mua harmittaa aairaasti kun joku jätetään ulkopuolelle musiikkimaun takia... Ei sen pitäis mennä nii, et joku joutuu ulkopuolelle sen takii, et ei pidä samasta musasta ku sä. Se on väärin. ;-; Vaikka ite oon tälläne jännä hyypiö, nii musa maun takia ei oo ulkopuolelle jätetty, mutta oon kuullu kauhutarinoita siitä... Hui.
Väärin on myös soittaa jotain musaa esim. koulussa tunnilla tai välitunnilla ilman kuulokkeita, jos joku ei halua kuunnella sitä (vink, vink, jos joku mun koulust, oikeestaa mun luokalta, lukee tätä).
Mulla ittellelä on monen mielestä "aivan sairas" musiikkimaku, ja sen takia mä nyt haluankin esitellä mun pari lempilaulua. Tietenkin mulla on pari ystävää, jotka pitää samasta musasta, mutta ne on kyllä harvassa... Mutta nyt lähtee pari musaa tubest, jotka on mun mielestä hyviä, enkä kaipaa sitä, et tuutte dissaa sit mun musamakua, koska saan mä kuunnella mitä haluun, enkä tarvi ketään päättämään sitä mitä kuuntelen.











Tosiaan, haluun huomauttaa et oisin halunnu laittaa tähän vähä enemmä biisei, mut en saanu laitettuu esim. Immanuelin Matkalla -biisiä. ;-;

maanantai 12. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 12

Joo, anteeks mulla on tylsee c:
Snif.

Ootteko muuten ikinä rikkonu mitään joukukoristetta? :D

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 11; "5000 katsojakertaa?!"

Mäpäs kiusaan teitä, enkä lähekkää otsikon aiheella.
Vaan... Mmm... Pitääkeksiääkkiäjotain...

Joku tais joskus kysyy, et montako Sk -kirjaa mulla on. Jos hän sillon tarkotti suomennettuja nii 12, englannin kielisiä niin 1, mutta jos kaikkia ja kaiken kielisiä niin 13. Mä en ees tajua miten noi on kiertyny ja itehän oon maksanu muistaakseni vain kahdeksan... No, se on yli puolet, mutta silti... Huh.
"Mistä noita kirjoja oikein satelee"

Ja nyt vielä tänne huomautuksena, että blogilla on 5000 näyttökertaa. Vou.

lauantai 10. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 10; "Montako Pro Markeria..."

Tän päivän luukun aiheena on arvailla, et kui monta Pro Markeria mul on...
Annan vinkin;
Oon osatnu niitä kahesti kaupasta ja yhesti nettikaupasta (mut en sano montako oon ostanu, koska muuten täs ei ois järkee).
Oikein arvannut saa mainetta ja kunniaa :'D
Arvailkaa vaa siihe asti et joku arvaa ja vie maineen ja kunnian.

torstai 8. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 8

Mulla ei taaskaan oo tähän luukkuun mitää (hyvä Nekku -_-).
Et sillee...
Ehdotelkaa kommentteihin millasii luukkui haluisitte, etten joudu tekee kaikista tälläsii, koska mä en kiireessä ehdi ideoida oikee ite. ;-; Olisin kiitollinen, jos sanoisitte mulle ideoita nii  mä oikeesti vaantaanotan teijä ideat (paitsi todella typeriä en ota vastaa). c:

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 7

Tähän lukkuun ei olemitään erikoista, joten laitan tän lyhyen tekstin ja piirrustuksen. Piirrustuksen kissalla on toinen silmä vähän vino, mut älkää välittäkö siitä. c:
Ettehän kuitenkaam kopioi sitä piirrosta tai muita piirroksiani ilman mun lupaa? ^^


tiistai 6. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 6

Tänään on itsenäisyyspäivä...
Ja tota nii... Hehe. Itsenäisyyspäivä.
Tänä vuonna itsenäisyyspäivä on ollu mulle päivä, jona saa löhöillä kotona kesken viikkoa ja tajuta, että on tiistai, ei sunnuntai. Luulin oikeasti pariin otteeseen tämän päivän olevan sunnuntai, siis ihan oikeesti luulin. :D Ja saatan tulla viel luulemaanki.
Mut tajusin sen, et mulla on huomenna englannin koe, johon en oo viel lukenu yhtää, et varmaan ihan seiskaa odotettavissa (muistakaa, et älkää tehkö niinku mä, vaan niinku sanoin).
En kyllä jaksais oottaa, et joululoma alkaa. Sais hetken lomaa koulusta ja kokeista. Hui kamala. Mulla alkaa joululoma vasta 22.12... Sinne tuntuu olevan ikuisuus, vaikka se on torstaina tasan neljäntoista päivän pääs (eli kahen viikon).
Huhhuh.
Millos teil alkaa joululoma?

maanantai 5. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 5; "Lukijoiden puheenvuoro - Suunnittelu"

Oon siis suunnitellu tehdä johonkin luukkuun ns. "lukijoiden puheenvuoron".
Mites tää ns. "lukijoiden puheenvuoro" toimii? No, minäpäs selitän.
Lukija lähettää minulle sähköpostissa, Instagramissa (Diressä) tai kommenteissa (viimeisin mahdollisuus on kaikkein huonoin, sillä silloin pieni juttusi/kaikki kysymyksesi näkyisivät kaikille, ja pilaisi muutenkin vähän tämän koko jutun idean) jonkin lyhyen jutun, kysymyksiä tai muuta vastaavaa, joka hänen mielestään sopisi joulukalenterin Lukijoiden puheenvuoro -luukkuun.
Jos mulle tulee liian monia juttuja, valitsen niiden joukosta parhaiten joulukalenteriin sopivat, eli jättäisin heti kättelyssä ainakin nyt ruman kielenkäytön pois. En julkaise "puheenvuoroasi" todellakaan myöskään silloin jos et lähetä mitään nikkiä (nimimerkkiä) jutun mukana.

Toivoisin, et mahollisimman moni osallistuis ja jos tosi moni oikeesti innostuu osallistumaan niin saatan tehdä useamman luukun lukijoiden puheenvuoroille. c:

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Jolukalenteri - Luukku 4

Ei ollu aikaa tehä tätä luukkuu konnol ;-;
Mutta, tää saa nyt kelvata.
Jos joku ei lukenu eilestä, kilometrin pituista tekstiä (no ei nyt ihan kilometriä), voi lukea sen vaikka tänään. xD
No, siis mulle kävi vähän köpelösti bloggerin kanssa niin sen vuoksi tää luukku on ny tälläne. ;-;

lauantai 3. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 3; "Blogi ja vastuu, joka liittyy erilaisiin blogeihin"

Moni on tullut multa Instagramissa kyselemään, että miltä tuntuu ylläpitää blogia, jolla on jonkinverran suosiota. No, mulle tää ei todellakaan oo mikään uus juttu, ekan blogini kun tein joskus kun olin kahdeksan. Kyllä. Olen siis seikkaillut blogien maailmassa jo jonkin aikaa ja siksipä minulla on kiertynyt kokemusta, tietoa, tunteita, pettymyksiä, kokeiluja sun muita näiden blogien kanssa.
Lähdetään nyt siitä, mitä muistan ensimmäisen blogini luomisesta.


Eka blogi mulla tosiaan olikin vuodatus.net (issä). Blogi oli Panfu blogi, joka ilmeisesti nousi kuin nousikin suosituksi, ainakin nuorempien netinkäyttäjien keskuudessa ja minut valittiinkin kerran eräässä hieman enemmän (hieman on liioitellun pieni sana, mutta kelvatkoot) suositussa blogissa kuukauden bloggaajaksi. Kuuluin myös Gosussa luotuun Panfu-yhteisö Ankkoihin. No, mutta eipä siitä pelistä, tai Ankoista enempää (köh, köh, pienet traumat jäi Ankoista) enempää, sillä nyt keskitytään siihen blogiin.
No, siis silloinen bloggaamiseni perustui lähinnä hyvin värikkäille valheille, ja on todellinen ihme, että annan ihmisten yhä lukea postauksiani siinä blogissa. Olin todella yksinäinen ihminen (tai sitten vain tyhmä), kun esitin, että minulla olisi sisko, joka pelaa Panfua nimellä Lumi761, joka oli siis minun vara hahmoni. Valhehan meni läpi, joku saattaisi vielä tänäkin päivänä uskoa sitä, mutta olen jo paljastanut sen valheeksi. Toinen valhe oli se, kun valehtelin, että Setpaniemi olis mun IRL-kaveri. No arvatkaa oliko. Ei, se olin taas minä. 
*tähän kohtaan joku järkevä ihminen linkkaisi erittäin masentavaa musiikkia, mutta en halua masentaa ketään, anteeksi*
Yritän siis kertoa, että blogien ei tarvitse perustua erilaisille valheille. Jos joku kysyy sinulta vaikka, että minkä ikäinen olet, älä valehtele, mutta ei sinun ole pakko vastatakkaan. Itse kun satuin silloin esittämään 12-vuotiasta, vaikka olin kahdeksan tai yhdeksän, saatoin nimittäin olla kauniin esitykseni alkaessa täyttänyt jo uuden ikävuoden, ja varmaan sen, että esitin, huomasi. Tai, eivät varmaan kaikki huomanneet, jotkut pitivät minusta. Ensimmäinen askel blogissa tulee olla siis se, että älä valehtele. Jos et halua kertoa jotain, niin älä oikeasti valehtele, ole mieluummin vain kertomatta ja perustele asiaa niin, ettet halua kertoa. Valehtelu kun ei pidemmänpäälle ole itsellesikään hyväksi, ja tässä puhun siis ihan kokemuksesta.
Toinen asia, kun alat kirjoittamaan blogia on se, että sun ei kannata välittää ihmisistä, jotka kokoajan valittaa sulle, ettet osaa kirjottaa. Yh. Karmivaa muistella sitä, kun mun blogiteksteissä oli jatkuvasti kirjoitusvirheitä. Varsinkin aloittelevat tietokoneen käyttäjät, siis sellaset, jotka ei oo paljon kirjottanu tekee usein kirjotusvirheitä. Ite oon sattunu käyttään tietokonetta... *laskee nopeasti sormillaan* Varmaan kohta 6-8 vuotta niin kyllähän mä osaan jo kirjottaa niin, että kirjoitus onnistuu nopeasti ja suhteellisen vähillä virheillä. Siis en todellakaan väitä, etteikö minulle tulisi kirjoitusvirheitä, koska tulee. Varmasti tulee, mutta tarkoitan sitä, että jos nyt vaikka aloitat blogin, etkä oo kirjottanu muutaku joissain nettipeleissä hitaasti ja kirjotusvirheitä paikkaillen, niin kenenkään, ei kenenkään tule odottaa kirjoituksistasi vaikka samanlaisia kuin minun. Ehei. Kirjoittamiseen tottuu lopulta. Varmasti mailmassa on muitakin nopeita tietokoneella kirjoittajia kuin minä, ja varmasti heitä on nopeampi ja sellaisia, jotka kirjoittavat nopeammin ja puhtaammin, ainakin kaksinkertaisesti, kuin minä. Olen todellakin lähtenyt erittäin huterilta taidoilta ja näiden seitsemäisen vuoden aikana kehittynyt hurjasti. Oikeastaan, blogitekstini ovat vanhimmiltaan huhtikuulta 2013, siis siinä ensimmäisessä blogissani. Nettiä olen kuitenkin käyttänyt sen seitsemäisen vuotta, mutta siitä ei ole kyllä paljoa todisteita. No, mutta verratkaapa vaikka tämän blogin ensimmäistä postausta (linkki) ja tätä postausta. Mulla on bloggerissakin paljon pahempia postauksia kuin tuo, mutta ihan esimerkistä käy mainiosti.
Kolmantena, ei kannata hermostua, jos et saa blogillesi heti suosiota. Mainosta blogiasi sopivissa tilanteissa, sopivissa paikoissa, sillä jokainen tilanne ja jokainen paikka, ei ole oikea mainostukselle. Kannattaa myös pitää blogi kiinnostavana, sillä jos vain ykskaks lopetat postailemisen, varmasti ketään ei kiinnosta blogisi, ennen kuin pääset taas vauhtiin. Tai, voihan sulla aina olla joitain uskollisia ihmisiä, jotka haluavat lukea postauksiasi niin paljon, että he käyvät päivittäin, tai ainakin kerran kahdessa viikossa katsomassa, että oleteko postannut ja pettyvät, jos et ole. Jos kuitenki oot suosittu, tai siis tarkoitan sellainen, jolla on jonkinlaisia ihailioita ja ihmisiä, joita kiinnostat, josassain pelissä niin sitä kannattaa hyödyntää siinä pelissä. Mainosta blogias, jos siellä pelissä vaan saa mainostaa. 
Ihan viimeisenä, ei kannata alkaa haukkumaan blogissa muita. Moni saattaa sen takia alkaa vihaamaan sinua. Tästä kohdasta en kerro enempää, jokainen itse päättäkööt, mikä on heidän mielestään haukkumista, sillä oma mielipiteeni on varmasti erittäin ristiriitainen erittäin monen henkilön mielestä, siitä olen aika varma.'

Niin ja miltä sitten tuntuu ylläpitää blogia, joka on saanut huomiota... No, minäpä kerron;
välillä on se on mukavaa, mutta toisinaan se todellakin painostaa istumaan tietokoneen ääressä tuntitolkulla ja kirjoittamaan postauksia postauksien perään. Lähinnä se on kuitenkin sitä mukavaa, sillä jos kerrot blogistasi vaikka kavereillesi, niin he saavat sinuun uuden näkökulman ja saattavat alkaa arvostaa sinua enemmän. Ylimielinen siinä tilanteessa ei kannata olla, sillä silloin joku hieman herkempi henkilö (viittaan lähinnä siihen, että jos joku tulisi ylimielisesti puhumaan blogistaan niin itse loukkaantuisin, koska minulla on kokemusta blogeista yli kolmen vuoden ajalta) saattaisi pistää välit sinuun heti poikki.
Ei ylimielisyyttä, eihän?


Toivon, että tässä luukussa kukaan ei käsittänyt minun olevan ylimielinen blogini suhteen. Monet ovat arvostaneet työtäni tämän blogin kanssa, joten kerroin asiat niinku mulle on kerrottu. Itse en pidä itteeni mitenkään erikoisena henkilönä parin blogin takia, mutta oon kuullu, et jotku pitää ja on ihanaa kuulla et ihmiset arvostaa mun työtä ja ihan unohtamatta kahden kaverini työtä, jotka eivät harmiksi enää työskentele kanssani tämän blogin kanssa, tai ehkäpä he työskentelevätkin, minun ja teidän huomaamattanne, sillä he pystyvät yhä vaikuttamaan minuun ja kertomaan minulle omia mielipiteitään ja sen vuosi linkkaankin tähän kiitokseksi heidän yhteisen bloginsa Pihlajakujan.
Nyt varmaan kaikki miettii, et mistä tuulee, kun mainostan toisten blogeja. No, nytpä tuulee siitä, että he, jotka ylläpitävät Pihlajakujaa olivat ennen ylläpitämässä myös Parantajanpolkua, ja olen kiitollisuudenvelassa siitä, sillä Parantajanpolku on minulle hyvin tärkeä.

perjantai 2. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 2; "Kuinka valmistautua kokeeseen?"

Heiheihei!
Täällä taas :3
Ja täällä taas uusi luukku!
Tässä luukussa kerron kuinka minä valmistaudun kokeeseen ja kuinka siihen kannattaisi oikeasti valmistautua... Muistutan et "älä tee niinku mä, vaan niinku sanoin" (oon varmaa hyvä lainaamaan lauluista, kun en kerro laulua, koska en muista mikä niistä se oli, mut bändi o PSRT (PSRT on lyhenne Pastoreista)).

Miten minä luen kokeeseen;
1. Koe päivä sovitaan ja oon ihan rauhas
2. Mulle kerrotaan koetta edeltävänä päivänä, et "koe on huomenna"
3. Hätäännyn
4. Kun pääsen kotii nii oon kännykällä pari minaa
5. Sit tajuun et mul on hyvä kirja kesken ja luen sitä
6. Mut pakotetaa lukemaa koealue läpi nii vaan selaan sivuja ja poimin otsikoita mielee
7. Luen kirjaa
8. Nukun yön yli
9. Herään aamulla lukemaan kokeisiin, mut luenki koealueen vaa kerran ja painun nopee lukee kirjaa
10. Kun lähen kouluun, otan kirjan mukaan etten millään saa luettua kokeeseen
11. Selitän kokeeseen liikaa kaikkee ja saan siit miinuspisteitä
12. Järkytyn kun näen numeron

Miten kannattaa lukea kokeeseen:
1. Aloita lukeminen heti kun saat tietää kokeesta, vaikka se olisikin koetta edeltävä päivä, koska oon varma, et jokainen teistä pystyy siihen
2. Palkitse ittees ku oot lukenu jonku tietyn osan. Palkinto voi olla esim. karkkii tai vaik pieni tauko kännyl tai tauko, jolla luet jotai hyvää kirjaa.
3. Yritä lukea myös koepäivän aamulla
4. Yritä lukea myös koulussa, koska nopee kertaus ennen koetta saattaa auttaa
5. Tee koe ja kerro asiasta niin paljo ku tiedät, mutta älä ikinä lähe selittää siitä miten asia liittyy tähtien asentoon, postin kulkemisnopeuteen, siihen kuinka monelta heräät ja miksi moni kuolee niin pienenä, koska opettajia ei vois vähempää kiinnostaa se
6. Älä rasita ittees. Yritä tehä kokeeseen lukemisesta hauskaa.
7. Oo tyytyväinen ittees. Vaikka saisit huonon numeron, mut oot yrittäny. Jos saat huonon numeron yrittämättä nii sit, häpeä. Yritys on tärkein ja voin luvata, et jos lukeminen on ollu hauskaa nii sulla on hyvä mieli, vaik kokees olis 4-...

*kiittää ja kumartaa*
Toivon ettei kukaan tekisi niinku mä teen ^^

torstai 1. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 1


Hetkine - nyt jo joulukuun eka päivä ja vasta äske oli juhannus :00

Onko joulukuu teijänki mielestä tullu nopeesti? Ittelle oli järkytys kun kaveri tuli keskiviikkona koulussa sanomaan, että huomenna alkaa joulukuu. Kauhuissani aloin tekemään tätä ensimmäistä luukkua. Olin unohtanut, että joulukuu rientää vauhdilla tulemaan. Tää luukku on siis tällänen höpöttelytäyteläinen, koska olin ihan tosissani unohtanu tän. :D
Oon niin hyvä muistaa asioita.
Mutta siis, tarkoitus oli höpötellä.
Ite oon päässy lukemaan jo Auringonnousun (aika moni varmaan on jo lukenut sen). En siis saanut sitä omaksi, vaikka siitä haaveilin, mutta kirjastosta sen tyydyin lainaamaan. Siellä oli, että Neljäs oppilas ja Etäiset kaiut ilmestyy 2017... ETÄISET KAIUT... Eiks suomentajat osaa, vai oonks mä huono suomentaa? Mun mielestä se on Hiljenevät kaiut, ja mulle se tulee kyllä aina olee Hiljenevät kaiut. Se kuulostaa mun mielestä ainakin järkevämmältä kuin Etäiset kaiut, mutta munhan mielipide se vain on... Jokainen omistakoot omat mielipiteensä ja mun mielestä ois kiva kuulla mielipiteitä tästä "Etäiset kaiut" -nimestä.
Muuten, nyt, kun joulukuu on alkanut niin, ajattelin kysyy, et mitkä on teijän lukijoiden suurimpia joululahjatoiveita. Itte tykkäisin, jos saisin järkkärin. 

Toivottavasti ette oo kauheen pettyneitä, kun mulla ei ollu mitään kauheen spessuu tähän ekaan luukkuun ja voin luvata, et tuskin ne muutkaan luukut tulee olemaan paljoa tätä kummempia (paitsi että ehkä, koska ehdin suunnitella niitä enemmän) kuin tää.
 Mun tarkotus ei oo tehä luukuista samanlaisii, mut niin saattaa käydä. Eihän siitä nouse mitään sotaa, jos niin käy. Eihän?

perjantai 18. marraskuuta 2016

Päivvee ihmiset 8)

Hei...

 -Mikä on teijä MP tästä talvisemmasta ulkoasusta? Cx 
Tällänen on  ny täs talven aijan...-


Luin täs hetki sit Auringonnousun nii siel luki et Neljäs oppilas ja Etäiset kaiut (kyllä Etäiset, ei Hiljenevät -.-) julkaistaan 2017 kevääl (?) suomeks. Ite en tosiaan hankkinu Auringonnousuu omaks, mut Neljäs oppilas on pakko saada, koska se on mul enkukski ::D Samoin pakko saada koko Omen of the Stars -saagan suomennoks... Cx No, en ehkä saa, mut yritän.
Ootteko muuten miettiny miks mä en kirjota yleensä pikiä postauksia?
No, mä kerron;
1. Mulla on sellane tunne, et ketää ei kiinnosta jos kirjotan sellasen 100km pitkän postauksen
2. Mulla on muutakin tekemistä ^^

Mutta jatkossa yritän siis kirjotella nii pitkästi ku osaan, koska syyt. En kuitenkaa oikee osaa. Mut yritän. Varsinki kun se joulukalenterijännäjuttu on ehkä tulos c:

Kiitän ja kummarran kaikille, jotka jaksoivat lukea lyhkäisen jorinani ~

perjantai 28. lokakuuta 2016

Okei...

Multa on jääny vähä niinku toi kisajuttu johonki aivojen perukoille. ;-; Anteeks! Olin ihan unohtanu mun mahyavan suunnitelman. xdd No, mä lupaan, siis ihan oikeesti lupaan et joulukuus tulee jotai juttuu 8)) Tai siis aattelin et tääl ois kiva pitää jonkulainen joulukalenteri. En tiä viel, et millanen, mut jonkulainen. Muista vinkata kalenterista myös sit kavereilles jos ne sattuu tykkäämään jostain Erin Hunterin kirjasarjasta.
Pääosinhan blogi on painotettu tällähetkellä pisimmälle sarjalle, Soturikissoille, mutta joo, tää blogi käsittelee kuitenkin kaikkia kirjasarjoja. ^^

Kuvaks lisäsin tälläsen piirtämi kuvan Toivelaulusta (Toivelaulu on mun oc-kisu)

lauantai 15. lokakuuta 2016

The kilpailu, jossa voi voittaa jotain Momios ^^

Hyvväää päivveeee!

Mites ihmisil meneepi? :3
No...
...
...
...

Mäpä kerron ilouutisen Momiolaisille;
Pidän kilpailun, jossa voi voittaa nallemomon!
Oikeestaan tää on arvonta, mut ihs.



Osallistumisohjeet -
1. Kirjoita kommentteihin lempi kissasi Soturikissoista
2. Laita kommentin loppuun Momio-nimesi tai kommentoi Momio-nimelläsi
3. Jännitä voitatko juuri sinä arvonnassa OuO


Palkinnot -
1. Nallemomo
2. Yksissarvismomo
3. Sydänmomo

lauantai 8. lokakuuta 2016

Parantajanpolul synttärit... Nyt jo?

Aika rientää...
Kohta on taas joulu...
*ottaa joululevyn ja heiluttelee sitä kädessään*

Aika on myös rientänyt Parantajanpolussa.
Pian on blogi ollut pystyssä vuoden.
Mikä aika, mikä saavutus!

Haluan erityisesti kiittää yhteistyöstä seuraavia henkilöitä;

NärhiTheKesi tai tunnetummin pelkkä Närhi

Kiitos tuhannesti teille, hyvät ystäväiseni!
Ja myös jokaiselle blogin lukijalle, sekä piilostalkkijoille ynnä muille perunoille ja sensellaisille!
Jottei teidän tarvitsisi lukea miljoonia, ja taas miljoonia nimiä listalta, tiivistin listan heihin, joista on ollut todella paljon apua blogin kanssa.
Olen melko varma etten olisi nyt tässä kirjoittamassa tätä postausta jos heitä ei olisi.
En olisi tässä tietokoneen ääressä myöskään ilman teitä kaikkia, jotka jaksatte seurata blogiani!


Nyt on kuitenkin tullut aika paljastaa mitä tuleva tuo tullessaan!

1. - Tulossa on kilpailuja, niistä tiedotusta myöhemmin, ehkä jopa jo tänään
2. - Jos foorumille saadaan pyörimään aktiivista porukkaa niin sielläkin pidetään tätä synttärispessua
3. - Kilpailuja on voitu jakaa esimerkiksi niin, että jossain kilpailussa voi voittaa nallemomon, jolloin kilpailu on tietenkin suunnattu Momiolaisille. Tai, kilpailussa voi voittaa jonkin MP-esineen Howrsessa, jolloin kilpailu on Howrselaisille suunnattu jne., mutta älä pelkää, olen varma, että sinulle löytyy juuri sopiva kilpailu johon osallistua. Ainakin sellaiset, joissa voi voittaa vain mainetta, kunniaa ja ihaulua toisilta!
4. - Spessun aikana tulee näkymään muitakin kuin minua. Olen pyytänyt ja aion pyytää joitakin henkilöitä auttamaan spessun kilpailujen suunnittelussa ja toteuttamisessa.
5. - Synttäreillä on tarkoitus olla hauskaa. Eikös olekkin? Pitäkäämme siis hauskaa!


Hui, hui. Nyt pitää mennä äkkiä suunnittelemaan kilpailuja. Muistukseksi, että virallinen päivä, jolloin Parantajanpolku täyttää vuoden on 28.10. 

©Nekku-chan


keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Turhaa tietoa

Mun asenne on 5/5... Mutta siis, yritän pyrkiä aktiivisuuteen. Päivittelen kirjojen tietoja ja yritän jopa lisäillä hahmoja. ^^
Anteeksi taas lyhyt postaus.

tiistai 27. syyskuuta 2016

Parantajanpolulla on nykyään foorumi!

ANTEEKSI LAISKUUTENI!

Aloitimpa postaukseni mahtavasti. No, kuitenkin, asiaan. Olen tylsyydessäni luonut Parantajanpolulle, eli tälle sivustolle, foorumin.
Foorumiin pääset klikkaamalla tästä.

Ei miul muuta ollu ^^
Blogin vanha yläkuva/banneri :D

perjantai 5. elokuuta 2016

Piirrustuskilpailu

Heeeiiii!
*vilkuttaa käsiään vimmatusti ja hailuttelee villisti päätään*


Nyt te voitte taas kerran piirtää piirrustuskilpailuun :3
Piirroksessa siis tulee olla Soturikissoista, Selviytyjistä tai Etsijöistä.
Max. 3 piirrosta nenä.
Voitte lähettää piirroksenne sähköpostiini (lumisulka@gmail.com) tai kommentteihin heittää linkkiä kuvaan mikäli kuvalla sellainen on.

Annan itselleni ihan vapaat kädet, että voin itsekkin osallistua :3

Mutta sitten vielä muutama sääntönen, joita tulee noudattaa 

- Älä piirrä baseen ellei sinulla ole baselle käyttölupaa sen omistajalta. PISTE!
- Toisten piirroksia ei saa kopioida
- Piirros tulee olla omasi, ei netistä tai kaverisi tai jonkun muun
- Hahmon ei tarvitse olla sarjasta tai itse keksimäsi
- Yliluonnollisuus on sallittua, mutta yliluonnoliset hahmot kilpailevat sitten omassa kategoriassaan
- Voitte tehdä esim. kolme normaalia ja kolme yliluonnollista hahmoa tai sinne suuntaan, ei siis ole pakko

Jos sinulla on baseja joita saa käyttää vapaasti tai luvan kysyttyään tai niin edelleen niin voit linkata base-suvusi kommentteihin ja samalla selventää sivuilta kopioinnin sääntöjä ^^


torstai 4. elokuuta 2016

Melkein 4000 katsojakertaa :DD

Tätähän pitää juhlia xD
Okei, neljätonnii ei oo viel täyn mut ihs.
Nyt voidaan kuitenki juhlistaa tätä jotenkin...
Mä aattelin piirrustuskilpailuu. :3
Mitäs te aattelisitte siitä?
Haluatteko piirrustuskilpailua?


torstai 7. heinäkuuta 2016

*Kaatuu naamalleen ja nostaa etusormensa pystyyn merkiksi siitä, että on keksinyt jotain*

Päivvvee!

Kuten moni kukaan ei tiedä  tietää et tykkään piirtää...
Niin aattelin siis et haluisitteko nähä mun hienoja surkeita töitä täällä?

Anteeks tää, ne ei tulis olee koneella piirrettyjä, koska oon siinä LIIAN surkee, heh.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Kirja-arvostelu #1

Hei!

Päätin, että kirjoitan kirja-arvostelut jokaisesta suomennetusta Soturikissasta. Ensimmäisenä tietenkin on Villiin luontoon. 


Villiin luontoon-kirjalla on mielestäni erittäin kaunis kansi. Kannen keskellä oleva kissa on Ruska, joka sopii hyvin kirjan teemaan. Kirjan nimiä ei ole suomennnettu suoraan englanninkielisestä teoksesta (In the wild). Teoksen suoraan suomennettu nimi olisi "Luonnossa" ja teoksen nimi voisi olla myös "Villissä luonnossa", mutta pakko myöntää; tuo kirjan nimeksi suomennettu on parempi vaihtoehto.
Kirja kertoo Ruskan, kotikisun, siirtymisestä klaaniin. Ruskalla ei ole heti aivan helppoa tottua metsän tapoihin.
Itse pidän kirjasta, koska se tuo näkökulman mitä kotikisu voisi haluta ja mitä se voi saavuttaa.
Jos kirja pitäisi arvostella asteikolta 0-5 (0 huonoin, 5 paras) antaisin Villiin luontoon kirjalle arvosanaksi 4,5.

lauantai 28. toukokuuta 2016

Hi, hi, hi! ^^


Hei! ^^
Nyt mulla on taas aihetta olla ylpeä itsestäni. Tein nimittäin... No... Nämä;
1. Itselleni uuden intron
2. Pienen esittelyvideon tästä blogista (jota kutsutaan yleensä nimellä Parantajanpolku)




perjantai 27. toukokuuta 2016

Paatsamalehti-korvat :D

Eli kuten varmaan huomaatte kuvasta ja otsikosta, olen mennyt tekemään kissankorvat itselleni :D
Saatte sitten joskus (ehkä) nähdä miksi. Cx

perjantai 20. toukokuuta 2016

Tylsää :D

Hei!
En ookkaa hetkeen kirjootellu tänne, joten ny on jo aika ottaa itteäni niskasta kiinni ja alkaa taas päivitellä tätä blogia. :D
Oon siis nyt jo saanu sen The Fourth Apprentice-kirjan. :3

Piirrustuskilpailun voitti oma piirrustukseni Toivelaulusta, oc-kissastani. OuO
Toisena tuli sitten Snowyn piirrustus Täplälehdestä ja Tulitähdestä. :3
Kolmanneksi sijoittui oma Kirkassydän-piirrustukseni. :D

Voisin pitää muuten uuden piirrustuskilpailun lähiaikoina. ♥


♥ - Nekku-chan


torstai 5. toukokuuta 2016

Odotan...

Hei!
Tiesittekö, että odotan yhä sitä kirjaa? Ja sen, että olen tajunnut ettei tekstiä kannata tasata keskelle vaan vasemmalle. (: Sanokaa nyt "Hyvä Nekku!" kun viimein tämänkin hoksasin... Mitäpä tässäny ylimääräisiä enää jaarittelemaan? :3



♥ - Nekku-chan

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Pelaan Soturikattipeliä xDD

 Heipsistä! xD

Kuten otsikosta näkee, olen pelaillut hieman Soturikissapeliä.
Ja kuvannut siitä videota. (ehheh)
Peli löytyi Play kaupasta nimellä Clan of Cats.








sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Jaaa... Minkä takia korostin Soturikissat?

Iltaa c:

Jos mielipiteenne blogista on se, että täällä on korostettu soturikissoja niin olkoot, en välitä.
Tarkoitus on kuitenkin tutustuttaa teitä kaikkiin Erin Hunterin kirjoihin.
Soturikissoja kun vain sattuu olemaan eniten.
Tosin, nyt kun katsoo niin banneri näyttää olevan soturikissa tyylinen (ei kai), mutta eipä sillä nyt mitenkään kamalasti väliä ole. Minusta se tuo blogiin tälläistä "metsän henkeä"

Kirja OuO

Haaiii!
Mursupallerosienialpakkayksisarviskisut!

Tilattii tännää miulle The Fourth Apprentice Adlibrikseltä.
*Happy*
En pysty sanoin kuvailemaan minun onnellisuusastettani. 8D

perjantai 22. huhtikuuta 2016

En keksi muuta sanottavaa

Hei!
Toivon ettei kukaan ala kantamaan kaunaa tästä, mutta poistin Ellun ja Pinjan täältä, koska heillä näkyi olevan toinen Hunter blogi.

Anteeksi nyt vielä teille jos loukkaannuitte :D

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Tarina tuokio

Hello! kuten huomasitte tänne on tullut uusi sivu "Tarina tuokio", sinne saatte ehdottaa minkä laisia tarinoita haluatte :D keksimme itse myös omia tarinoita. joten jos on tylsää, niin niitä voi sitten ajan kuluksi lueskella. Joten eikun tarina ideoita meille kertomaan! ;)


* Pinjaaw

Uimassa :'D

Päävee...
Mähän en oikeesti uinu, Elluliina ui... Sain ite jonku kohtauksen kesken uintia.
Muttta jaa. Ollaan ny bussissa jaa...

torstai 14. huhtikuuta 2016

Kirjaston aineiston tuhoutuminen/tuhoaminen...

Hei!

Kuten otsikosta näkee, asiani on hieman vakavampaa kuin yleensä.
Nimittäin kirjastosta varaamani aineisto on tuhoutunut.
En tiedä onko aineisto tuhottu tahallisesti vai tahattomasti.
Tahattomasti aineiston tuhoaminenhan on vain vahinko, eikä sille voi mitään.

Nyt puhutaankin tahallisesta haitasta kirjaston aineistolle.
Esimerkiksi tahallinen sivujen repiminen on aineiston tuhoamista, mutta ei kovin vakavaa.
Varaamani aineisto ku oli kokonaan tuhottu...

On hieman töykeää repiä kirjoista sivuja, polttaa, heittää vesistöön tai tehdä jotain muuta vastaavaa aineistolle, joka ei ole omasi.
Oli se sitten kaverisi, tuttusi, sukulaisesi, koulusi, kirjaston aivan kenen tahansa omaisuutta ei sitä tule tahallisesti turmella.
Ymmärrän kuitenkin jos aineisto on omaasi tai teko ei ole ollut tahallinen.

Nyt en siis puhu siitä yhdestä kirjasta, vaan avoimesti jokaisesta, aivan jokaisesta kirjasta, levystä tai mistä tahansa esineestä.

♥ - Nekku-chan

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

_TyLsÄä_

Nekku-chanilla on TYLSÄÄ!

Tylsyyksissään hän yksikseen päättää, että piirrustuskilpailussa tapahtuu äänestys vasta kun siellä on 5-8 työtä!
Nyt äkkiä piirtämään jos haluatte työnne kilpailuun!

Tohon alle viel mun "hieman" keskeneräinen, kömpelö, paint työ...

♥ - Nekku-chan


Asia kaksi...

Hei! ^^

Monia on varmaan jäänyt mietityttämään tuo asia kakkonen...
Mutta kun en voi kertoa sitä x33

Okei...
Saatan ehkä joutua Paljastamaan sen teIlle.

Saatte tietää siitä lisää, jos luette täMän koko viEstiN. 
Nimittäin...
Kun etsitte täältä isoja kirjaimia, jotka ovat aivaN väärissä paikoissa ja Yhdistätte ne saatte Selvän ratkaisun tähän. 
Kirjaimet ovat siis tietenkin järjästyksessä. 

Pieni vinkki - Se on uusi julkaisu ja Nekku saa sen itselleen.
*taputtaa innoissaan*
Tilasin siis sen kirjan Adlibrikseltä.
Arvalkaa kommenteissa ja chatissa oikeaa vaihtoehtoa.

♥ Nekku-chan ♥

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Mainostetaan tubes


Haha...
Lyödääks vetoo, et tolle vidille ei saada 30 katsojaa?

●♡ Nekku-chan ♡●

torstai 7. huhtikuuta 2016

Kaippa se on vain asenteesta kiinni...

Huh :D
Jo toinen jaarittelu tälle päivälle.
Kertokaa kun ette enää kestä mua ja mun postausspämmiä.
Musta vain alko tuntumaan, et tää blogi on jäänyt hieman heitteille ja näin.
Lopulta päätin, että otan nyt itseäni niskasta kiinni ja alan päivittelemään tätä useammin.
Tavoitteenani on saada chatista aktiivinen c:
Ainoa asia miksi en ole postaillut on se, että pelkään epäonnistumista.
Mutta nyt ymmärrän, että sitä ei kannata pelätä...
Jokainen on oman laisensa, eikä sitä tule hävetä.
Virheistä opitaan :3

 



♥ - Nekku-chan

Mutta tämäpä ei olekkaan aprillia!

Heipsis!
Kröhöm...
Mistäs aloittaisin?

Nooh...
Aloitan siitä, että aprillipila Elluliinalle ei onnistunut.
Se perustuikin tosiaan siihen, että Elluliina ei olis tienny mitää aprillipäivästä.

Sitten toinen asia...
Tämä asia on asia josta en voi kertoa, koska se on salaisuus. 

Kolmas juttuni on se, että Rannatonjärvi oli aivan MAHTAVA!
Luin sen viimeviikolla.
Kannattaa lukea jos oot pitäny edellisistä Selviytyjistä!
Alkaa ehkä hieman tylsästi, mutta siitä se kyllä kehittyy ja jännitys tiivistyy.

Neljäs...
Eli tosiaankin oon lukemassa Etsijöistä kirjaa Taivaantuli.
Se on ihan kiva kans.
Enää se ja Tähtienhenget niin olen lukenut kaikki suomennetut Etsijät.
Ja kun saan vielä Pimennyksen käsiini niin...
KAIKKI SUOMENNETUT HUNTERIN KIRJAT!
*bilettää*

Viides juttuni taas kun on se, että muokkasin tuota blogin ulkonäköä.
Mitäs pidätte? :3

♥ - Nekku-chan


keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

♡Rannaton järvi ♡ \ aprillipaivä

              Moikkelis kaikille!

Kuten otsikosta jo varmaan huomaatte on ilmestynyt kirja nimeltä....... Rannaton järvi! Ja ette ikinä arvaa kuinka täpinöissäni olin kun sain sen käteeni. Luen sitä tällä hetkellä niin kovaa että savu pöllyää.
     Nooh.. ei siitä sen enempää mutta tässä jonkun aikaa sitten oli hauska päivä nimeltään aprillipaivä. Ja jos joku sattuu jo arvaamaan niin kyllä... Nekku-chan teki minulle aprillipilan. Joka meni näin:
Olin juuri lähdössä koulusta kotiin päin ( lähdin sukulaisille ) niin juuri ennen sitä Nekku-chan tulee ja huutaa minulle että Elluliina Elluliina! Kirjastosta saa tilattua Keltahampaan salaisuuden! Ja olin jo rynnätä ulos ovesta ulos kun muistin että on aprillipaivä ja sanoin sitten nekku-chan :ille että hyvä pila!


♡: Elluliina

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Lisää infoa spessusta 8)

Heips ^^
Päätin nyt infostaa teitä tuosta kilpailusta/spessusta.
Pidensin osallistumis aikaa ja näin ^^

Kuvan vois siis lähetää sähköpostiini (lumisulka@gmail.com) tai voit laittaa kuvaan linkin kommentteihin.
Sinullä täytyy kuitenkin olla todisteita, että kuva on sinun piirtämäsi.

Kuvan tulee siis esittää jotakuta Soturikissoista, Selviytyjistä tai Etsijöistä.

Nyt päätin täällä itsekseni, että myös tämän blogin pitäjät voivat osallistua 😀

♥ Nekku-chan ♥

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Pinjaaw esittäytyy

Moi kuten ootte huomannu että olen uusin kirjoittaja tässä blogissa ja en ole oikein paljon tänne kirjoitellutkaan vaan muokannut sivuja jne, mutta ajattelin nyt tehdä yhden tällaisen kirjoitus jutun, jossa esittelen itseni.

1. Olen innokas Soturikissojen ja Selviytyjien lukija, mutta etsijöitä en ole lukenut ja en tiedä luenko ollenkaan. (ei oikein iskenyt ;) )

2. Minulla on kissa ja koira. Kissan nimi on Mauri ja koiran Minni

3. Jos pitäisi valita karkki, suklaa tai sipsi valitsisin suklaan :P

4. Olen lukenut kaikki suomennetut selviytyjät ja soturikissat paitsi väärätähden lupauksen ja taivasklaanin kohtalon.

5. Olen kauhea kännykkä friikki

6. Tykkään kesästä ja talvesta sillä molemmissa on omat hyvät puolensa

7. Parhaat kouluaineet on kuvis ja opo

8. harrastan pesäpalloa

9. Haluaisin harrastaa miekkailua tai no kokeilla sitä

10. Jos pitäisi valita soturikissoista joku joka muistuttaa minua valitsisin Paatsamatassun sillä hän yrittää parhaansa mukaan totella soturilakia ja hän on uskollinen klaanilleen. ( Kuka kuvastaa teitä ja miksi vastailkaa kommentteihin?)


Tässä oli minun esittäytyminen ;) ja muistakaa että piirustuskilpailu on yhä voimassa jos haluatte osallistua ;D.



* Pinjaaw

Taas kirjastossa :D

Heipsis ^^
Kävin tänään kirjastossa.
Kyllä.
Taas.
Varasin tälläkertaa kirjan Enter the Clans.
:D
Siitä saatte kuulla myöhemmin täällä kun yritän, siis YRITÄN suomentaa siitä muutaman kohdan tänne.
Enter the Clans sisältää siis oikeastaan kaksi kirjaa.
Eli Secrets of the clans ja Code of the clans.

♥ Nekku-chan

220px-FG-5.jpg

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Outo, mutta kiinnostava mainos x3

Nyt tiedän miksi Soturikissat ovat niin suosittuja.
Tämän niin mielenkiintoa herättävän, mutta ainutlaatuisen ja jopa mystisen pelottavan englannin kielisen mainoksen takia!
Videota katsoessa ei kannata säikähtää, ei siinä mitään tapahdu c:
Mainostetaan vain mystisesti Warriors - kirjasarjaa xD


♥ Nekku-chan

Kilpajuoksua :D

Heipsuliveijjaa ihmiset ^^

Oon niin onnellinen kun voitin "kilpajuoksussa"...
Oon tosiaan nyt juossu kilpaa kirjastoon xDD
Kilpaa siitä, kuka saa ensimmäisenä varattua Pimmennyksen, Pitkätvarjot, Auringonnousun ja Keltahampaan salaisuuden.
Pettymykseksi kuitenkaan noita kahta viimeistä ei saanutkaan varattua, mut oon silti ylpee ja voin nyt ylpeillä sillä, et pääsin varaamaan ne kaksi aivan ihanaa kirjaa.
Toivotaan, et ne ilmestyis nyt pian :D
Eipä mullakaan nyt muuta x3
Eikun.. Oli.
Vaikka olin eka jonossa en muistanu heti kaikkee mitä mun piti varata, joten nää muut ehti ottaa mua ennen Rannattoman järven D: *kateellinen*
Varasin myös sitten Väärätähden lupauksen englanniksi x3

Ainiin niin tosiaan!
Pitikin ilmoitella jo, että piirrustuskilpailussa on nyt jo yksi (jo yksi xD) osallistuja.
Lisää osallistujia toivotaan ♥

Pimennys

PitkätvarjotFIN.jpg


♥: Nekku-chan

Muuten, meinasin kirjoittaa #Nekku-chan
:DD


tiistai 23. helmikuuta 2016

Sepessu ♥

Heipsis ^^
Elluliinan nimimerkillä kirjoitteleekin nyt Nekku-chan, koska olen hänen koneellaan ja hän nyt istuu tuossa vieressäni.

Asiaan!

Eli nyt meillä olisi tarkoituts yhteisestä päätöksestä pitää 1000 katsojakerran speliaali joka osoittautuu piirrustuskilpailuksi.

Aihe on yllätys yllätys kirja-aiheinen. 
Eli teidän, jotka osallistutte pitää piirtää kuva jostakusta tai useammasta henkilöstä jostakin Erin Hunterin kirjasta. 
Kuvassa tulisi olla myös tekiän ja mielellää hamon/hahmojen nimi/nimet.

Kuvat voi lähettää Nekku-chanin sähköpostille lumisulka@gmail.com tai Nekku-chanille momiossa (Nekku-chanin momio nimi on Pinja) tai Nekku-chanille diressä (@nekkupaja) tai Nekku-chanille Howrsessa (Nekku :3). 
Mieluiten kuitenkin sähköpostiin, mutta ymmärrän, että kaikilla ei välttämättä ole sellaista, joten on yksinkertaisempaa laittaa se jonkun muun sosiaalisen median kautta.

Kaikki osallistujat saavat palkinnon, koska julkaisemme jokaisen meille lähetetyn kuvan täällä blogissa.
Voittajan saatte äänestää te!
Omaa teostaan ei sitten saa äänestää itse :)

Osallistumis aikaa on 31.3.2016 asti.


sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Hi ^^ I´m Warrior

Hei! ^^
Mulla on nyt ihan fiilikset pinnassa, koska mulle tilattiin Väärätähden lupaus ja Taivasklaanin kohtalo omiksi ♥ Olisin ottanu Warriors; Cats of the clans, mutta iskä ei antanu tilata englanniksi ;-; No, ei sillä niin väliä. Kaks kirjaa on jo hyvä saavutus. Tän jälkeen mulla on yhteensä neljä Soturikissat kirjaa omana. Sanokaa vaikka chatissa jos haluatte, et kirjotan sit Väärätähden lupauksen esinäytöksen sen kirjan alle, koska oon kuullu, et se on aika suosittu kirja ja näin. Taivasklaanin kohtalon oon siis toki jo lukenut, mutta muistia virkistääkseni luen sen uudelleen (En muista ku Lehtitähden ja Kiurulaulun, jos se oli ees Kiurulaulu)
 Jos ette siis vieslä tienneet niin Väärätähden lupauksen voi ostaa Adlibrikseltä ja Suomalaisesta kirjakaupasta (?).

♥: Nekku-chan

tiistai 2. helmikuuta 2016

Olen huomannut...

Moikkelis pikkupalleroiset! c:
Asiani koskee chattia.
Erään toisen blogin chatissa jouduin mainitsemaan, että chatti ei ole kiroilu, jonkun toisen esittämistä tai muutakaan tyhmää käytöstä varten.
Tiedotan nyt täälläkin, että chatti on tarkoittu hauskanpitoon. 
Jos täällä alkaa esiintymään useasti kiusaamista yms. typerää toimintaa, jota emme voi estää chatti voidaan joutua poistamaan.
Ja sitä ette toivo?
Ettehän?

Kiitos ja kuittaus;
Nekku-chan

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Uskomatonta!

heippa kaikille! on kyllä ihan pakko sanoa että olin lentää selälleni kun luin yhdeltä enkun kieliseltä sivustolta tietoa selviytyjistä ja löysin nuo seuraavat sukupolvet! Ja nyt olen aivan täpinöissäni enkä jaksa odottaa että ne tulevat suomeksi :D Kuten kaikki varmaan tietävät minä pidän hiukan enemmän selviytyjistä kuin soturikissoista vaikka nekin ovat tosi hyviä :) Kaikki varmasti tietävät myös siitä minun ja Nekku - chan: in " kilpailusta" joka oli tosi tasainen. Mutta minä voitin ihan muutamalla tunnilla... lopulta meidän ystävä / kaveri tuomitsi sen tasapeliksi  :D





= Elluliina :D







maanantai 25. tammikuuta 2016

Nekku-chan esittäytyy teille ♥

Elikkäs moi x3
Oon tajunnu, että te blogin piilostalkkijat ette tiä meistä pitäjistä mitään, joten aion nyt kertoa kuka ihme on Nekku-chan.

1. Olen tälläinen 12-vuotias tyttö
2. Minulla on kissa
3. Soturikissat on ♥

Tuossa hieman perustietoja...
Sitten tälläinen pieni tekstin pätkä :)

Olen siis tyttö jostain suunnalta suomea.
Kuuntelen musiikkia valkoisilla Sonyn kuulokkeilla joko tietokoneeltani tai kännykältäni.
Tietokoneellani editoin videoita ja pelailen netissä. Toki päivittelen blogejani.
Kännykälläni roikun yleensä wapissa juttelemassa ihmisille tai sitten katselen insta postauksia yms.
Tabletillani pelailen vain jotain random pelejä kuten mm. Sims Free Play :ta.
Kuten huomasitte, niin olen elektroniikan ystävä.
Toki myös kirjat värittävät elämääni ja olen aikamoinen lukutoukka.
Soturikissat ovat lempikirjojani.
Olen pienestä asti pitänyt kissoista, mutta oman kissan olen omistanut vasta muutaman vuoden.
Kissani nimi tosiaan on Nekku.

Edit: Harrastan myös nukkeilua ja omistan 3 pullip nukkea

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Moi!

Oon uusin päivittäjä tässä blogissa. Itse en ole kirjoja ennen lukenut kunnes kaverini Elluliina kertoi minulle Erin Hunterista ja nyt rakastan hänen kirjoja;D.

torstai 14. tammikuuta 2016

Aikaa ja vaivaa se vie, mutta lopputulos... *täydellinen*

Hupsista ^^
Nyt tämä blogi vasta lähtee käyntiin. Yritämme Elluliinan kanssa olla aktiivisempia täällä. Yritämme myös päivittää mallin mietä kumpaakin miellyttäväksi.
Esimerkkejä napsimme muista Erin Hunter, Soturikissa, Selviytyjät tai Etsijät aiheisista blogeista.

♥: Nekkupaja

tiistai 12. tammikuuta 2016

Haluaisin vähän neuoa!

 Nonniin heippa vaan kaikille eipäs ole tultu vähän aikaan kirjoiteltua joten päätin kertoa teille että ei hätää olen yhä elossaXD Ajattelin tuossa että eiköhän aleta vähän aktiivisimmiksi tämän blogin päivityksissä! ( tai siis minä alan )
Haluaisin vielä sanoa sen että pyytäisin teiltä ehdotuksia miten voisimme parannella blogiamme koska se on mielestäni vähän tylsä :(
Voitteko auttaa?



= Elluliina