Luukku 12

Heippa murut! Saatte nyt tässä luukussa... No kaippa työ osaatta itte kattoo kuvaa

Luukku-11, Tiivistelmä Vatukkatähden myrskystä

SISÄLTÄÄ MAHDOLLISIA SPOILEREITA!

Kirjan esinäytöksessä Vatukkatähteä edeltänyt päällikkö Tulitähti metsästää oravaa Tähtiklaanissa kun hänet tylysti keskeytetään. Kissa joka keskeyttää Tulitähden antaa tälle varoituksen jokaTulitähden on vietävä Vatukkatähdelle: ”Kun vesi kohtaa veren, veri saa vallan.” Tulitähti ei ymmärrä enteen tarkoitusta, mutta laskeutuu Vatukkatähden uneen varoittamaan tätä tulevasta.

Kirja on miellyttävä lukukokemus heti esinäytöksestä lähtien, Soturikissat ovat kirjasarjana muutenkin hyvin kirjoitettu ja sarja jakaa paljon faneja ympäri maailmaa. Kirja kertoo Vatukkatähden valinnoista, virheistä, päätöksistä ja uskollisuudesta. Kirja koskettaa paljon.

Tulva ajaa kissat pois kodistaan ja he joutuvat asumaan väliaikaisessa paikassa. Tulva ajaa kissat kauas metsään ja tulvan takia yksi kissa kuolee.

Kirja tässä kohtaa sijoittuu noin kuusi kuukautta edellisen kirjan jälkeen, joka kertoo suuresta taistelusta jossa mm. Tulitähti ja paljon muita kissoja menehtyi, eloon jääneet kissat tekivät kepistä muistosalon jossa on kynnen jälki jokaista menehtynyttä kissaa vastaan.

Vatukkatähti johtaa kissat myös taisteluun jossa menehtyy lisää kissoja, yksi vanhimmista sotureista ja häntä surraan pitkään. Pidän Vatukkatähden ja muun klaanin uskollisuudesta ja ystävällisyydestä. Vastakkaisella Varjoklaanilla olisi paljon paraannettavaa, he ovat tylyjä muita kohtaan mutta löytyyy heidänkin joukostaan ystävällisiä kasvoja.

Kirja on kaunista fantasiaa ja helposti eläydyttävää, itse saatan välillä unohtaa kaiken muun lukiessani Soturikissoja, eläydyn tarinaan mukaan omana hahmonani klaanin askareisiin ja taisteluihin osallistuen.

Kissojen vastahakoisuus Vatukkatähteä kohtaan mietityttää välillä, Soturikissojen laki sanoo että päällikön sana on laki ja että häntä kuunnellaan, kissat toistuvasti rikkovat tätä sääntöä, rikkovat he myös monia muitakin lain kohtia.

Jokainen kissojen kuolemista laittoi itkemään paljon, mäyrä taistelun kuolema itketti eniten. Kissa joka kuoli on ollut sarjassa mukana alusta lähtien, hiemän käskevä ja äreä persoona, mutta rakastava.

Ihmisten maailma ei eroa todellisuudesta paljoa, mutta kirjat eivät esittele ihmisiä sen suuremmin. Klaanikissat halveksivat kotikissoja, mutta oppivat että kissa voi oikeasti rakastaa ihmisiä. Kissat kutsuvat ihmisiä kaksijaloiksi.

Vatukkatähden myrsky on kauniisti ja hyvin kirjoitettu kirja, kirjan nimi periaatteessa tiivistää kirjan juonen oikein hyvin.

Luukku 10 - Vatukkatähden sukupuu

Heipsuli hei! Tänään olisi luukun 10 vuoro ja tälläkertaa aiheena onkin Vatukkatähden sukupuu.
                                                       

                                                         Eikun vain aloitetaan!




                                                               Vatukkatähti    

                                                            Siskot/Siskopuolet:
                                                                Keltaturkki  
                                                                Perhonsiipi

                                                                 Velipuolet:
                                                               Nopsatassu 
                                                              Haukkahalla
                                                                  Tadpole

                                                               Vanhemmat:
                                                             Tiikeritähti (isä)
                                                             Kultakukka (emo)

                                                                    Isänisä:
                                                                Mäntytähti

                                                                 Emonemo:
                                                              Leobardijalka

                                                                Kumppani:
                                                                Oravaliito
                                                                      
                                                                  Tyttäret:
                                                                Sparkpelt
                                                             Dandelionkit

                                                                   Pojat:
                                                               Alderheart
                                                               Juniperkit

                         
Mitäs pidätte? Panostin tähän aika paljon, joten toivottavasti saitte jotain uutta tietoa (?) tai muuten vain oli kiva lukea! Lukekaa ihmeessä muutkin joulukalenterin luukut :D
                                                                     
                                                                         

Luukku-9

Kolmiosainen tarina ihanalta @aatelismanteli :lta instagramista!

Tämä on osa 1:

Istuin ystäväni kanssa laiturilla. Olimme tehneet onget, joitten päät heilahtelivat iloisesti aaltojen mukana. Takaatamme näkyi uljas saari, jonka mökkejä varjostivat laajan metsän suuret, majesteettiset puut. Puut olivat jo tiputtaneet lehtensä, ja kylmä viima puhalsi läpi kapeitten kylän katujen. Syksy oli ollut epätavallisen kylmä, mikä tiesi jäätävää talvea. Sää ei kuitenkaan ollut ainoa, joka oli riuduttanut meitä: joku tai jokin oli tappanut karjaamme muutamien viikkojen ajan. Metsän laitamilta oli viimeaikoina löytynyt brutaalisti tapettuja hevosia ja lehmiä. Sekä yksi ihminen. Kylämme vanha seppämestari löytyi metsän laitamilta kaksi päivää sitten. Hänen ruumiinsa oli raadeltu, ja näytti kuin sitä oltiin syöty. Häneltä puuttui kokonaisia lihanpalasia sieltä sun täältä ja löydettäessä hän oli vuotanut kuiviin. Hänen verensä oli tehnyt dramaattisen, valtaisan kehyksen ruumiin ympärille. Hänet laskettaisiin tänään haudanlepoon. "Onko se väärin, jos emme osallistu hautaamisseremoniaan?", katsahdin ystävääni, joka vastasi löysällä päänpudistuksella. "Ei siitä kukaan pahastu. Emme tunteneet häntä oikeastaan lainkaan. Ja me rukoilimme hänen vierellään eilen muitten kanssa." Vaikka oli hiljaista, päässäni kaikui äänet. Sellaista, jolle ei ole kuvailevaa sanaa. Se oli kuin ulvontaa, mutta myös rääkymistä sekoitettuna epätoivoiseen, murskattuun itkuun. "Vaivaavatko ne äänet muuten sinua yhä? Ne, jotka väitit kuulleesi metsän suunnalta sattumallisesti vain päiviä ennen sepän ruumiin löytymistä?", ystäväni katsoi minua ilmeettömänä. Epäuskoisuus hänen äänessään sai minut kiivastumaan. "Minä kuulin ne! Siellä metsässä ON jotakin. Jokin tuntematon asia tai olento. Ja se olento tappoi sepän!" Ystäväni hautasi naamansa käteensä. "Et siis ole hullu, vaan metsässä on joku ihmisiä syövä hörhö? Me kaikki ymmärretään, että sepän ruumiin näkeminen oli traumatisoivaa, mutta eihän mitään yliluonnollista selitystä voi alkaa siitä huolimatta päästään repimään ilman mitään näyttöä siitä, että kyseessä ei voisi voinut olla vaikkapa joku villieläin!", hän ärähti. Ystäväni ei vain suostunut uskomaan minua. Ei ilman mitään konkreettisia todisteita. Mutta mistä minä löytäisin hänelle todistusaineistoa? Kuvittelinko minä vain kaiken? Olenko oikeasti tulossa hulluksi? Kenties kuulin ne omituiset äänet, koska mieleni yritti vierittää syyllisen ja selityksen tapahtumille jollekin. Raadellun, kuiviin vuotaneen ruumiin näkeminen todella oli raskauttavaa, vaikken uhria juuri tuntenut. Mieleni alkoi taas poukkoilla. Yritin ajatella ja analysoida niin montaa asiaa samaan aikaan, etten lopulta saanut ajateltua oikein mitään. Silloin kuulin sen ulvovan äänen. Itkuisen, tuskaisen ulvonnan. Tällä kertaa en kuitenkaan tiennyt laisinkaan, mistä ääni tuli. "Aloitko sinä ulisemaan?", ystäväni kysyi yhtäkkiä. Sydämeni hakkasi. Nyt ystävänikin kuuli ne äänet. Ilma alkoi muuttua viileämmäksi. Tuuli voimistui aloittaen itsekin ulvomisen. Jalkani alkoivat vapista. Yhtäkkiä eteeni ilmestyi jotain pientä ja valkoista. Pienen pieni lumihiutale tanssi ilmassa kohti maata, välittämättä äkäisestä tuulesta. Katsoin, kuinka se leijaili tyynen rauhallisesti alaspäin, kunnes se laskeutui. Sitä tulisi seuraamaan vielä monta samanlaista. Olin jäätynyt paikalleni. En voinut liikkua, saati ajatella järkevästi. Se oli kaunista, mutta samalla niin uhkaavaa ja kauheaa. Sitä ei voinut kuin vain katsella raastavan ulinan tasaisesti voimistuessa kuin tuuli. 

Luukku-8

Laitan taas näitä jouluisia piirustuksia koska ne on kivoja. :3

Luukku-7

Lily's heart

-Tämä on keskeneräisen tarinani esinäytös ja laiskuudeltani en sitä enempää ole jaksanut kirjoittaa.


Pieni vaalea kissa juoksi yön pimeydessä etsien pelastusta. Kissa tiesi minne mennä ja löytäisi tiensä takaisin. Vaalea kissa pysähtyi. Tummat hahmon ääriviivat kulkivat ohi kuin tuuli, hahmo pysähtyi.
"Olet palannut.", tumman kissa hahmon matala ääni kaikui yössä.
"Ei, en ole. Minä en aio palata, muttta minulla on sinulle silti tehtävä.", vaalea kissa naukui. Tumma hahmo astui lähemmäs, vaalea kissa pudotti selästään kaksi pientä karvapalloa, toinen vaaleanharmaa, toinen vaalean ruskea.
"Sinun tyttäriäsi. Kukka ja Lilja. Haluan heille paremman elämän mitä he ikinä saisivat kaksijalkalassa. Ja ole kiltti äläkä ikinä kerro heille, että ovat verisukua aika monelle muulle kissalle. Ainakaan ei ennen kun he ovat tarpeeksi vanhoja.", vaalea pieni kissa miukui kimeällä äänellä.
"Älä huoli. He saavat hyvän elämän.", tumma hahmo mörisi ja nappasi karvamytyt kyytiinsä.
"Hyvästi.", kuului molempien kissojen suusta yhtäaikaisesti. Tiet erkanivat eivätkä he enää ikinä näkisi toisiaan.