Heipä hei! Täällä kirjoittelee Kaura, pienen tarinan pätkän merkeissä. Nyt päästän teidät lukemaan pienen omakirjoittamani tarinan pätkän, johon tulossa uusia lukuja sitten muissa postauksissa :D
Syy kaikkeen - Luku 1
Istuskelen yksin puiston kosteilla penkeillä. Mun frendit oli taas myöhässä. Nousen ylös ja otan penkillä kastuneen kangaskassini käteeni. Lähden suuntaamaan reippain askelin kohti mun veljen asuntoa, se oli sattumoisin lähimpänä. Mulla oli päällä mom jensit, marimekon sukat, vanssit, valkoinen neule ja sen päällä niken takki, ei kauheasti lämmittänyt. Katselen miten autot pyyhaltävät mun ohi Helsingin keskustaan päästyäni. Ylitän muutaman suojatien ja nousen ratikkaan, pummilla tosin, koska eihän mulla ollut lippua. Ratikka oli täynnä ihmisiä. Se ahdisti mua, mulla oli ahtaan paikan kammo. Mun onnekseni lippuja ei tarkistettu ennen kuin mun oli jäätävä pois. Suuntaan kohti kerrostaloja, joissa mun veli asui, ja puoliksi myös minä. Laitan avaimen kerrostalon etuoven lukkoon ja väännän sen auki, työntyen samalla itse sisään. Hissi tulikin juuri sopivasti alas, jotta mä pääsin ylös. Hississä ei onneksi ollut ketään. Hissin ovet avautuvat yhtä kerrosta ennen kuin mun olis pitänyt jäädä pois. Sisään astui mun veljen kaveri Jonathan. Se oli komea ruskea hiuksinen, sinisilmäinen ja pitkä, mua vain kolme vuotta vanhempi. Jätkä tervehti mua vain hymyillen. Hissi liikkui seuraavaan kerrokseen jossa me molemmat jäätiin pois.
- Mitäs sä tääällä? Jonathan kysyi multa, kun kävelimme kohti mun veljen asuntoa.
- Tulin vaan mun veljen luo lämpöseen tuolta sateesta. Vastaan hieman välinpitämättömästi.
Jonathan nyökkäsi. Painan ovikelloa. Mun veli tulikin nopeasti avamaan, päällään vain aamutakki, hiukset pörrössä. Tirskahdan hieman.
- Tulkaa sisään. Mun veli sanoi ja lähti itse takasin olohuoneeseen. Astun sisään. Otan mun kengät pois ja laitan takkini naulaan. Kävelen puhtaalle puulattialle ja suuntaan kohti olohuonetta, missä mun veli istui. Se oli sohvalla, tottakai puhelin kädessä. Istun mun veljen viereen sohvalle. Se vetää mut kainaloonsa ja antaa hellän pusun mun otsalle.
- Onks kaikki hyvin? Se kysyy, hieman huolissaan.
Kohautan olkiani vähän.
- En nyt sanois, mun frendit ei taaskaan tullu. Sanon pyöräyttäen silmiäni.
Pian Jonathan istui nojatuoliin meidän eteen.
- No älä sit oo niitten kaa! Mun veli tyrkkäs mua rohkaisevasti.
Vaivaudun vaan nyökkäämään.
- Haen mun kassin. Sanon tylysti ja suuntaa kohti eteistä.
Otan kassin maasta. Kuulen mitä mun veli sanoo Jonathanille.
- No taidat edelleen tykätä Gillianista. Se sanoo hieman naurahtaen.
- Älä viiti Luca! Mun veljen kaveri sanoo nauraen.
Mietin hetken mitä mun pitäis tehä, mutta päädyn poikkeamaan vielä keittiössä, mikäli kuulisin lisää. Ne puhu vielä jotain musta, kunnes meen takasin olohuoneesee. Istun sohvalle.
- Puhuitteko musta? Kysyn hiemän hämilläni.
Jonathan ja Luca vilkaisivat toisiaan salaperäisesti.
- No siis Jonathan ty. Mun veli kerkes sanoo ennen kuin sen kaveri keskeytti sen.
- Ei puhuttu susta. Jätkä sanoo vakaasti hymyillen.
Tyydyn vain nyökkäämään. Pian mun soitto ääni alkaa soida. Kaivan mun iphonen kassista, sitten huomaan kuka se on.
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti