Luukku 24

Ugh.
Arvatkaa kuka on 16.
M I N Ä. Kerranki pysähdyn ja taputan itteeni olkapäälle. Olipas taas raskas vuosi, mut tulipahan seki elettyä

23 luukku

Heips! meni vähän myöhään tää luukun tekeminen, ja oon pahoillani siitä ( köh vähän).
Nyt kuitenkin teen uuden osan mun juuri aloittamaan tarinaan, sen edellisen osan löydät luukista 20 :D

Syy kaikkeen - luku 4

Istun Jonathanin olkkarin sohvalla. Mun kättä särki, en kuitenkaan kehdannut pyytää mitään sen edistämiseksi. Otan mun puhelimen kassistani, ja avaan sen nopeasti sormenjälkitunnistimen avulla ja avaan snapchatin. Otan selfien mun lempifiltterillä ja jaan sen mun kavereille. Kuulen jätkän tulevan keittiöstä joten suljen puhelimen nopeasti, sujauttaen sen samalla sekunnilla kassiini. Katson jätkää suoraan sen vihertäviin silmiin ja levitän hymyn kasvoilleni. Sillä oli kädessään kaakaomuki, jossa luki "I love you" sydämen keskellä. Mun poskille leviää hentoa punaa. Yritän peittää sen mun käsillä, jos totta puhutaan se saattoi näytää tosi oudolle. Jonathan naurahtaa ja ojentaaa kaakaokupin mulle. Sen päälle oli pursutettu kermavaahtoa ja sen päälle ripoteltu erinäköisiä strösseli-koristeita. 

- Kiitos, ei sun ois tarvinnut. Vastaan sille hymähtäen samalla. 

- Ainakin sain piristettyy sua. Jätkä vastaa mulle, samalla se istui mun viereen ja ojensi kätensä mun vastakkaiselle olalle. Hymyilen sille hilpeästi. 

- Pian on muuten jouluaatto, missä vietät joulun? Se kysyy multa salaperäisen tietämättömästi. 

Mä vaan kohautan mietteliäästi olkiani sitten vastaan:

- Varmaan porukoitten luona, en tiiä. 

Poika nyökkäää, ja nojautuu sitten lähemmäs mua. Maistan varovasti kaakaota, tuntien sen vielä kuumaksi. Kaakao maistuu yllätys-yllätys suklaalle, jonka seassa on häivähdys kermaa. Huokaan onnellisena syvään, sitten vaihdan mun asentoa, päätän nojata sohvan kulmaa, asettaen jalat jätkän syliin. Sitten virnistän sille ilkikurisesti. Siinä me sitten juteltiit seuraavat kaksi tuntia.

Toivottavasti piditte! Kaura kiittää, ja kuittaa :D

Luukku-22

Poikkeuksellisesti tää on mun luukku :)
Tää olis ollu @aatelismanteli :n luukku ja hänen tarinalleen viimeinen osa, mutta sitä ei ikinä mun sähköpostiin ilmestynyt.

Luukku 21

Aattelin et tän päivän luukussa voitais vähän poiketa koko blogin aiheesta ja uhrata muutama minuutti mielenterveydestä puhumiselle. Haluun parhaani mukaan auttaa poistamaan stigmaa mielenterveyden häiriöiden ympäriltä.

Alotetaan siitä, että mielenterveyden häiriöit ei oo  mikään trendi, paita, asuste tai vitsi. Mielenterveyden häiriöt on sairauksia siinä missä muutkin sairaudet. Masennuksessa, syömishäiriössä tai missään muussakaan mielenterveyden häiriössä ei oo mitään hävettävää. Ihmiset yleensä vitsailee tai "kammoksuu" mielenterveyden häiriöitä, vaikka todellisuudessa lähes jokainen meistä kärsii jossain vaiheessa elämää jostain mielenterveyden häiriöstä.
Jos tuntuu siltä, että sulla tai sun kaverilla ei oo kaikki ok niin kannattaa hakea apua. Apua saa, vaikkei oliskaan mitään diagnoosia. Mielenterveyshoidot on myös ehkäiseviä, eikä ne oo ainoostaan "hullujen juttu".

Tää aihe on ollu mulle ittelle tosi tärkeä. Oon kamppaillu pitkään omaa mieltäni vastaan. En ees tiiä millä ihmeellä oon tässä kertomassa yhtään mitään ittestäni ja omasta kokemuksesta. Oon joskus ympäripyöreästi maininnu mun sairaudesta(tai sairauksista), mutten oo suuremmin asiaa avannu.
Sairastan pakko-oireista häiriötä(ocd). Mun masennustilat ja paniikkihäiriö katsotaan nykyään johtuvan ocdeestä. En oo vielä täysin valmis puhumaan kauheen avoimesti mun ajatuksista ja muusta julkisesti. Haluun vaan välittää tällä postauksella sen viestin, että mielenterveysongelmissa ei oo mitään hävettävää.

Luukku 20

Heiii! Tänään päääsette jälleen lukemaan mun omaa tarinaa. Ja hei, hyvää joululomaa! Itelläni alkoi tänään joululoma, ja niin varmaan monella muullakin, mutta eikun aloitetaan...

Syy kaikkeen - luku 3

Katson Jonathania. 

- Ei kauheesti. Vastaan hiljaa, tosiasissa mun käteen sattui julmetusti. 

Irvistän kivun leimahtaessa mun kehon läpi. Jätkä katsoo mua oudosti. Katson sitä, melkein itkien. Jonathan kiertää kätensä tiukasti mun ympärille. Laitan käteni jätkän niskan taa. Halataan tovi, enne kuin me molemmat irtaudutaan. Jätkä jää hymyilemään mulle, mä samalla sille. 

- Tuu, mennään käymään lääkärillä. Jonathan sanoo mulle, ja ottaa mua kädestä. Pudistan päätäni.

- Ei tarvii, kun... mulle riittää vaan kylmä ja side. Sanon jätkälle hiljaa. 

- Siinä tapauksessa mä tuun sun mukaan. Tuo sanoo mulle ja ohjaa mut sen kämppään. 

Astun sisään, riisun varovasti mun kengät ja takin.  Lasken myös kangaskassini lattialle, sitten suunnaten olohuoneeseen. Olin ennenkin käynyt Jonathanilla, tosin vain kertomassa Lucalle että lähden. Istun varovasti sohvalle. Jonathan tulee ulos vessasta. Tuolla on kädessään side rulla. Jätkä menee vielä kai keittiöön, palaten mukanaan kylmäpussi. Hymy tulvii kasvoilleni nähdessäni Jätkän valloittavan hymyn. 

- Kiitos paljon. Sanon,  kun  Jonathan käärii ranteeni ympärille siteen ja painaa kylmäpussin sitä vasten. Jätkä hymyilee mulle ilkikurisesti. Huokaan, mutta virnistän kuitenkin takaisin. Jään katsomaan jätkää...

Tässä vähän lyhyempi luku, kun ei oo oikein ideoita xD

Luukku-19

Koska mulla ei oo muutakaan, nii jaan lisää näitä värityskuvia. :)

Luukku-18

Ei mitää ihmeellistä, värityskuva vaan.

Luukku-17

Tälle päivälle vaan tämmönen väritetty kuva.

Luukku-16

Jatkoa @aatelismanteli :n tarinalle (instagram), tämä on siis osa 2:

"Minä taidan tietää, mikä sen ulvonnan aiheuttaa!", ystäväni ääni oli täynnä tempperamenttia, kun hän pamahti ovesta sisään taloomme. Kehoni hytisi kylmästä, vaikka talossa oli lämpöä ja valoa hohkuva tuli takassa. Lumi tuprutti paksuiksi kinoksiksi ulkona, ja kylmyys oli jäätävä. Jaloissani räksytti koira. En tiedä mitä se räksytti, varmaan kuuli tai haistoi jotakin epätavallista. En kuitenkaan jaksanut enää välittää sen villiintymisestä. Se on haukkunut jatkuvasti viimeisten päivien ajan, kun ulvovat äänet ovat alkaneet voimistua. Se saattoi lopettaa räksyttämisen vain silloin, kun se oli täysin uuvuksissa. "Olen nähnyt tassunjälkiä metsän lähellä. Ne eivät ole kuitenkaan kylämme koirien jälkiä. Ne ovat paljon suurempia, ja jälkien etäisyys toisistaan on suurempi." Kesken lauseen hautasin kasvoni käsiini. Tämä oli naurettavaa. Pakkanen oli kaventanut huomattavasti ruokavarastojamme, ja nälkä oli alkanut muuttua jo uuvuttavaksi. Meillä oli vielä jonkin verran ruokaa, mutta sitä piti käyttää äärimmäisen säästeliäästi, mikäli halusimme selvitä talven yli. "Anna olla", mutisin uupuneena. "Vaikka saisimme tietää äänen aiheuttajan, miten me siitä hyötyisimme?" Olisin halunnut jatkaa puhumista, mutta arastava päänsärky ja vatsani nälän tuottama kipu saivat minut kokonaan unohtamaan, mitä olisin halunnut vielä lisätä. Tuskin se olisi ollut mitenkään tärkeä lisäys. Minä olin ensin se utelias, mutta tartutettuani sen ystävääni, hänestä tuli välittömästi tutkimusten vievä voima. Olin itsekin aluksi yhtä vahvasti mukana, mutta olosuhteiden kääntyessä jyrkästi meitä vielä enemmän ja enemmän vastaan, olin alkanut priorisoimaan enemmän muitten auttamista ongelmaisena aikana, kuin tutkimaan jotakin taruotusta. Nälän ja yhä nousevan pakkasen viedessä voimani, luovutin kokonaan ihmisiä syövän otuksen suhteen. Olisin jopa unohtanut sen olemassaolon, ellei ystäväni muistutellut siitä joka toinen sekunti. "Olennolla tuntuu olevan jonkinlainen suhde kylmiin säihin. Sen alkaessa ilmaista itseään, alkoi sää kylmetä. Ja se myös tuntuu hohkaavan kylmää. Ajattelin että jos saisimme tapettua sen, talvi rauhoittuisi tai katoaisi kokonaan!" Se oli siinä. Nousin rivakasti seisomaan, mikä sai pääni sekaisin. Seisoin siinä, ystäväni edessä tanakkana, suorana kuin puunrunko. Nyt kaikki oli selkeää. Ystäväni oli seonnut. Pakkanen ja nälkä oli ajanut hänet rajan yli. Sen rajan, joka määrittelee nerouden ja hulluuden. Hän oli ajautunut hulluuttakin pidemmälle. Eikä hän sieltä enää palaisi takaisin. 

Luukku 15

Heipä hei! Tänään pääsette lukemaan uutta osaa mun "Syy kaikkien" - nimiseen tarinaan. Jos ette oo lukenu ekaa osaa, se löytyy luukusta 13!




          Syy kaikkeen - luku 2


Makoilen Lucan sohvalla. Jonathan oli lähtenyt noin tunti sitten, siitä lähtien asunnossa oli ollutkin mukavan hiljaista, kun Lucan naapuritkaan eivät melskanneet. Nousen hitaasti ylös, kun ovi käy ja sisään astelee Lucan tyttöystävä Chika. Tytöllä on kauniin oranssihtavat hiukset ja päällään valkea mekko.
- Moi Gillian. Chika sanoo mulle.
Hymyilen vaan ja vilkaisen Lucan makuuhuoneen suuntaan, josta Luca tuleekin jo. Tuolla oli kauluspaita, farkut ja kravatti. Naurahdan hieman. Luca katsahti häntä, pienoinen virnistys levitettynä kasvoilleen. Chika hymyili leveästi ja asteli Lucan luo kietoen kätensä tuon niskan taa. Luca virnisti tyttöystävälleen ja pussasi tuota hellästi huulille, ennen kuin pari lähti ovesta ulos. Katson ulos ikkunasta. Ulkona ei enää satanut niinkuin aamulla, päinvastoin, aurinko paistoi kirkkaasti ja taivas oli pilvetön. Puhelimeni soi. Nostan sen käteeni. Se oli paras ystäväni Zelia. Vastaan puheluun.
- Moi, missä sä oot, kun et tullu meidän kaa syömään? Zelia kysyy hiukan epäröivän äänen saattelemana.
- Tulin mä, mutta te ette tulleet kymmeneltä, niinkuin sovittiin. Tuskaisen puhelimeen.
- Älä mua syytä, Cia nukkui pommiin, mun piti oottaa sitä niinkuin olin luvannu! Zelian ääni kuulosti kärttyiseltä.
- Miks Cia, miksen mä, heti kun Cia tuli sä oot ajatellu vaan sitä, ja unohdit mun synttärilahjankin, koska olit leffa Cian kaa nii et muka kerinny ostaa! Ärähdän puhelimeen, ja katkaisen puhelun.
Kyyneleet tulvi mun poskille. Nyt sit pilasin välit mun parhaaseen ystävään. Heitän mun puhelimen kassiin, laitan kengät jalkaan ja ryntään ulos asunnosta. Käytävässä hän törmäsi kuitenkin Jonathaniin. Mun silmistä valu edelleen kyyneliä, kuitenkin siitä syystä että olin kaatunut mun ranteen päälle. Jonathan nousi ylös. Jätkä katto mua huolissaan.
- Sattuks sua? Se kysyy ja ojentaa mulle kätensä.
Tartun siihen mun toisella kädellä ja nousen ylös.

Luukku 14

Heipä hei! Täällä kirjoittelee Kaura, pienen tarinan pätkän merkeissä. Nyt päästän teidät lukemaan pienen omakirjoittamani tarinan pätkän, johon tulossa uusia lukuja sitten muissa postauksissa :D




                                           
                                                               Syy kaikkeen - Luku 1  

Istuskelen yksin puiston kosteilla penkeillä. Mun frendit oli taas myöhässä. Nousen ylös ja otan penkillä kastuneen kangaskassini käteeni. Lähden suuntaamaan reippain askelin kohti mun veljen asuntoa, se oli sattumoisin lähimpänä. Mulla oli päällä mom jensit, marimekon sukat, vanssit, valkoinen neule ja sen päällä niken takki, ei kauheasti lämmittänyt. Katselen miten autot pyyhaltävät mun ohi Helsingin keskustaan päästyäni. Ylitän muutaman suojatien ja nousen ratikkaan, pummilla tosin, koska eihän mulla ollut lippua. Ratikka oli täynnä ihmisiä. Se ahdisti mua, mulla oli ahtaan paikan kammo. Mun onnekseni lippuja ei tarkistettu ennen kuin mun oli jäätävä pois. Suuntaan kohti kerrostaloja, joissa mun veli asui, ja puoliksi myös minä. Laitan avaimen kerrostalon etuoven lukkoon ja väännän sen auki, työntyen samalla itse sisään. Hissi tulikin juuri sopivasti alas, jotta mä pääsin ylös. Hississä ei onneksi ollut ketään. Hissin ovet avautuvat yhtä kerrosta ennen kuin mun olis pitänyt jäädä pois. Sisään astui mun veljen kaveri Jonathan. Se oli komea ruskea hiuksinen, sinisilmäinen ja pitkä, mua vain kolme vuotta vanhempi. Jätkä tervehti mua vain hymyillen. Hissi liikkui seuraavaan kerrokseen jossa me molemmat jäätiin pois.
- Mitäs sä tääällä? Jonathan kysyi multa, kun kävelimme kohti mun veljen asuntoa.
- Tulin vaan mun veljen luo lämpöseen tuolta sateesta. Vastaan hieman välinpitämättömästi.
Jonathan nyökkäsi. Painan ovikelloa. Mun veli tulikin nopeasti avamaan, päällään vain aamutakki, hiukset pörrössä. Tirskahdan hieman.
- Tulkaa sisään. Mun veli sanoi ja lähti itse takasin olohuoneeseen. Astun sisään. Otan mun kengät pois ja laitan takkini naulaan. Kävelen puhtaalle puulattialle ja suuntaan kohti olohuonetta, missä mun veli istui. Se oli sohvalla, tottakai puhelin kädessä. Istun mun veljen viereen sohvalle. Se vetää mut kainaloonsa ja antaa hellän pusun mun otsalle.
- Onks kaikki hyvin? Se kysyy, hieman huolissaan.
Kohautan olkiani vähän.
- En nyt sanois, mun frendit ei taaskaan tullu. Sanon pyöräyttäen silmiäni.
 Pian Jonathan istui nojatuoliin meidän eteen.
- No älä sit oo niitten kaa! Mun veli tyrkkäs mua rohkaisevasti.
Vaivaudun vaan nyökkäämään.
- Haen mun kassin. Sanon tylysti ja suuntaa kohti eteistä.
Otan kassin maasta. Kuulen mitä mun veli sanoo Jonathanille.
- No taidat edelleen tykätä Gillianista. Se sanoo hieman naurahtaen.
- Älä viiti Luca! Mun veljen kaveri sanoo nauraen.
Mietin hetken mitä mun pitäis tehä, mutta päädyn poikkeamaan vielä keittiössä, mikäli kuulisin lisää. Ne puhu vielä jotain musta, kunnes meen takasin olohuoneesee. Istun sohvalle.
- Puhuitteko musta? Kysyn hiemän hämilläni.
Jonathan ja Luca vilkaisivat toisiaan salaperäisesti.
- No siis Jonathan ty. Mun veli kerkes sanoo ennen kuin sen kaveri keskeytti sen.
- Ei puhuttu susta. Jätkä sanoo vakaasti hymyillen.
Tyydyn vain nyökkäämään. Pian mun soitto ääni alkaa soida. Kaivan mun iphonen kassista, sitten huomaan kuka se on.




-

                                                                   

Luukku 13

Heipparallaa taas murut!!
Tänään on tosiaankin Lucian päivä (ja perjantai 13)... Tää luukku tulee vähän myöhäseen kellonaikaan mut hei, ihan tän päivän aikana mie ehin tän julkasta

Luukku 12

Heippa murut! Saatte nyt tässä luukussa... No kaippa työ osaatta itte kattoo kuvaa

Luukku-11, Tiivistelmä Vatukkatähden myrskystä

SISÄLTÄÄ MAHDOLLISIA SPOILEREITA!

Kirjan esinäytöksessä Vatukkatähteä edeltänyt päällikkö Tulitähti metsästää oravaa Tähtiklaanissa kun hänet tylysti keskeytetään. Kissa joka keskeyttää Tulitähden antaa tälle varoituksen jokaTulitähden on vietävä Vatukkatähdelle: ”Kun vesi kohtaa veren, veri saa vallan.” Tulitähti ei ymmärrä enteen tarkoitusta, mutta laskeutuu Vatukkatähden uneen varoittamaan tätä tulevasta.

Kirja on miellyttävä lukukokemus heti esinäytöksestä lähtien, Soturikissat ovat kirjasarjana muutenkin hyvin kirjoitettu ja sarja jakaa paljon faneja ympäri maailmaa. Kirja kertoo Vatukkatähden valinnoista, virheistä, päätöksistä ja uskollisuudesta. Kirja koskettaa paljon.

Tulva ajaa kissat pois kodistaan ja he joutuvat asumaan väliaikaisessa paikassa. Tulva ajaa kissat kauas metsään ja tulvan takia yksi kissa kuolee.

Kirja tässä kohtaa sijoittuu noin kuusi kuukautta edellisen kirjan jälkeen, joka kertoo suuresta taistelusta jossa mm. Tulitähti ja paljon muita kissoja menehtyi, eloon jääneet kissat tekivät kepistä muistosalon jossa on kynnen jälki jokaista menehtynyttä kissaa vastaan.

Vatukkatähti johtaa kissat myös taisteluun jossa menehtyy lisää kissoja, yksi vanhimmista sotureista ja häntä surraan pitkään. Pidän Vatukkatähden ja muun klaanin uskollisuudesta ja ystävällisyydestä. Vastakkaisella Varjoklaanilla olisi paljon paraannettavaa, he ovat tylyjä muita kohtaan mutta löytyyy heidänkin joukostaan ystävällisiä kasvoja.

Kirja on kaunista fantasiaa ja helposti eläydyttävää, itse saatan välillä unohtaa kaiken muun lukiessani Soturikissoja, eläydyn tarinaan mukaan omana hahmonani klaanin askareisiin ja taisteluihin osallistuen.

Kissojen vastahakoisuus Vatukkatähteä kohtaan mietityttää välillä, Soturikissojen laki sanoo että päällikön sana on laki ja että häntä kuunnellaan, kissat toistuvasti rikkovat tätä sääntöä, rikkovat he myös monia muitakin lain kohtia.

Jokainen kissojen kuolemista laittoi itkemään paljon, mäyrä taistelun kuolema itketti eniten. Kissa joka kuoli on ollut sarjassa mukana alusta lähtien, hiemän käskevä ja äreä persoona, mutta rakastava.

Ihmisten maailma ei eroa todellisuudesta paljoa, mutta kirjat eivät esittele ihmisiä sen suuremmin. Klaanikissat halveksivat kotikissoja, mutta oppivat että kissa voi oikeasti rakastaa ihmisiä. Kissat kutsuvat ihmisiä kaksijaloiksi.

Vatukkatähden myrsky on kauniisti ja hyvin kirjoitettu kirja, kirjan nimi periaatteessa tiivistää kirjan juonen oikein hyvin.

Luukku 10 - Vatukkatähden sukupuu

Heipsuli hei! Tänään olisi luukun 10 vuoro ja tälläkertaa aiheena onkin Vatukkatähden sukupuu.
                                                       

                                                         Eikun vain aloitetaan!




                                                               Vatukkatähti    

                                                            Siskot/Siskopuolet:
                                                                Keltaturkki  
                                                                Perhonsiipi

                                                                 Velipuolet:
                                                               Nopsatassu 
                                                              Haukkahalla
                                                                  Tadpole

                                                               Vanhemmat:
                                                             Tiikeritähti (isä)
                                                             Kultakukka (emo)

                                                                    Isänisä:
                                                                Mäntytähti

                                                                 Emonemo:
                                                              Leobardijalka

                                                                Kumppani:
                                                                Oravaliito
                                                                      
                                                                  Tyttäret:
                                                                Sparkpelt
                                                             Dandelionkit

                                                                   Pojat:
                                                               Alderheart
                                                               Juniperkit

                         
Mitäs pidätte? Panostin tähän aika paljon, joten toivottavasti saitte jotain uutta tietoa (?) tai muuten vain oli kiva lukea! Lukekaa ihmeessä muutkin joulukalenterin luukut :D
                                                                     
                                                                         

Luukku-9

Kolmiosainen tarina ihanalta @aatelismanteli :lta instagramista!

Tämä on osa 1:

Istuin ystäväni kanssa laiturilla. Olimme tehneet onget, joitten päät heilahtelivat iloisesti aaltojen mukana. Takaatamme näkyi uljas saari, jonka mökkejä varjostivat laajan metsän suuret, majesteettiset puut. Puut olivat jo tiputtaneet lehtensä, ja kylmä viima puhalsi läpi kapeitten kylän katujen. Syksy oli ollut epätavallisen kylmä, mikä tiesi jäätävää talvea. Sää ei kuitenkaan ollut ainoa, joka oli riuduttanut meitä: joku tai jokin oli tappanut karjaamme muutamien viikkojen ajan. Metsän laitamilta oli viimeaikoina löytynyt brutaalisti tapettuja hevosia ja lehmiä. Sekä yksi ihminen. Kylämme vanha seppämestari löytyi metsän laitamilta kaksi päivää sitten. Hänen ruumiinsa oli raadeltu, ja näytti kuin sitä oltiin syöty. Häneltä puuttui kokonaisia lihanpalasia sieltä sun täältä ja löydettäessä hän oli vuotanut kuiviin. Hänen verensä oli tehnyt dramaattisen, valtaisan kehyksen ruumiin ympärille. Hänet laskettaisiin tänään haudanlepoon. "Onko se väärin, jos emme osallistu hautaamisseremoniaan?", katsahdin ystävääni, joka vastasi löysällä päänpudistuksella. "Ei siitä kukaan pahastu. Emme tunteneet häntä oikeastaan lainkaan. Ja me rukoilimme hänen vierellään eilen muitten kanssa." Vaikka oli hiljaista, päässäni kaikui äänet. Sellaista, jolle ei ole kuvailevaa sanaa. Se oli kuin ulvontaa, mutta myös rääkymistä sekoitettuna epätoivoiseen, murskattuun itkuun. "Vaivaavatko ne äänet muuten sinua yhä? Ne, jotka väitit kuulleesi metsän suunnalta sattumallisesti vain päiviä ennen sepän ruumiin löytymistä?", ystäväni katsoi minua ilmeettömänä. Epäuskoisuus hänen äänessään sai minut kiivastumaan. "Minä kuulin ne! Siellä metsässä ON jotakin. Jokin tuntematon asia tai olento. Ja se olento tappoi sepän!" Ystäväni hautasi naamansa käteensä. "Et siis ole hullu, vaan metsässä on joku ihmisiä syövä hörhö? Me kaikki ymmärretään, että sepän ruumiin näkeminen oli traumatisoivaa, mutta eihän mitään yliluonnollista selitystä voi alkaa siitä huolimatta päästään repimään ilman mitään näyttöä siitä, että kyseessä ei voisi voinut olla vaikkapa joku villieläin!", hän ärähti. Ystäväni ei vain suostunut uskomaan minua. Ei ilman mitään konkreettisia todisteita. Mutta mistä minä löytäisin hänelle todistusaineistoa? Kuvittelinko minä vain kaiken? Olenko oikeasti tulossa hulluksi? Kenties kuulin ne omituiset äänet, koska mieleni yritti vierittää syyllisen ja selityksen tapahtumille jollekin. Raadellun, kuiviin vuotaneen ruumiin näkeminen todella oli raskauttavaa, vaikken uhria juuri tuntenut. Mieleni alkoi taas poukkoilla. Yritin ajatella ja analysoida niin montaa asiaa samaan aikaan, etten lopulta saanut ajateltua oikein mitään. Silloin kuulin sen ulvovan äänen. Itkuisen, tuskaisen ulvonnan. Tällä kertaa en kuitenkaan tiennyt laisinkaan, mistä ääni tuli. "Aloitko sinä ulisemaan?", ystäväni kysyi yhtäkkiä. Sydämeni hakkasi. Nyt ystävänikin kuuli ne äänet. Ilma alkoi muuttua viileämmäksi. Tuuli voimistui aloittaen itsekin ulvomisen. Jalkani alkoivat vapista. Yhtäkkiä eteeni ilmestyi jotain pientä ja valkoista. Pienen pieni lumihiutale tanssi ilmassa kohti maata, välittämättä äkäisestä tuulesta. Katsoin, kuinka se leijaili tyynen rauhallisesti alaspäin, kunnes se laskeutui. Sitä tulisi seuraamaan vielä monta samanlaista. Olin jäätynyt paikalleni. En voinut liikkua, saati ajatella järkevästi. Se oli kaunista, mutta samalla niin uhkaavaa ja kauheaa. Sitä ei voinut kuin vain katsella raastavan ulinan tasaisesti voimistuessa kuin tuuli. 

Luukku-8

Laitan taas näitä jouluisia piirustuksia koska ne on kivoja. :3

Luukku-7

Lily's heart

-Tämä on keskeneräisen tarinani esinäytös ja laiskuudeltani en sitä enempää ole jaksanut kirjoittaa.


Pieni vaalea kissa juoksi yön pimeydessä etsien pelastusta. Kissa tiesi minne mennä ja löytäisi tiensä takaisin. Vaalea kissa pysähtyi. Tummat hahmon ääriviivat kulkivat ohi kuin tuuli, hahmo pysähtyi.
"Olet palannut.", tumman kissa hahmon matala ääni kaikui yössä.
"Ei, en ole. Minä en aio palata, muttta minulla on sinulle silti tehtävä.", vaalea kissa naukui. Tumma hahmo astui lähemmäs, vaalea kissa pudotti selästään kaksi pientä karvapalloa, toinen vaaleanharmaa, toinen vaalean ruskea.
"Sinun tyttäriäsi. Kukka ja Lilja. Haluan heille paremman elämän mitä he ikinä saisivat kaksijalkalassa. Ja ole kiltti äläkä ikinä kerro heille, että ovat verisukua aika monelle muulle kissalle. Ainakaan ei ennen kun he ovat tarpeeksi vanhoja.", vaalea pieni kissa miukui kimeällä äänellä.
"Älä huoli. He saavat hyvän elämän.", tumma hahmo mörisi ja nappasi karvamytyt kyytiinsä.
"Hyvästi.", kuului molempien kissojen suusta yhtäaikaisesti. Tiet erkanivat eivätkä he enää ikinä näkisi toisiaan.

Luukku 6 - Itsenäisyyspäivä

Heipparallaa murut! Tän päivän luukun piirrustus on ihanan Pompputassun (ig @pompputassu) piirtämä! Ja muistakaahan hei pitää hyvä itsenäisyyspäivä ja kattoo televisiosta kun ihmiset kättelee presidenttiä. Eli toisin sanoen - Hyvää itsenäisyyspäivää!

Luukku 5

Tässä on vaan nyt tälläinen hieno piirustus by: minä (Lily), nauttikaa siitä.

Luukku 4 - Montaako soturilain kohtaa Tiikeritähti on rikkonut?

Hellurei! Tervetuloa joulukalenterin neljännen luukun pariin, josta vastaa nyt poikkeuksellisesti Kaura (minä).

Tänään vähän erikoinen aihe, mutta muutakaan en nyt tähän hätään keksinyt😅

SPOLERI VAROITUS! 

Montaako soturilain kohtaa Tiikeritähti on yhteensä rikkonut?

Vastaus on : 6!

Tiikeritähti on rikkonut siis yhteensä 6 soturilain kohtaa.

2. Älä saalista toisen klaanin reviirillä tai tunkeudu sinne.

4. Saalis tapetaan ainostaan syötäväksi.

11. Rajat on tarkistettava päivittäin. Kaikki rajan yli tulevat kissat täytyy pysäyttää. 

12. Soturi ei saa laiminlyödä kärsivää tai vaarassa olevaa pentua, vaikka pentu olisikin toisesta klaanista. 

13. Klaanipäällikön sana on soturilaki. 

14. Kunniallisen soturin ei tarvitse tappaa muita kissoja voittaakseen taistelunsa, elleivät nämä ole soturilain ulkopuolisia tai ellei se ole itsepuolustuksen kannalta välttämätöntä. 

Perustelu:

2 - koska se on tunkeutunut aika monta kertaa muitten reviireille

4 - se kani millä se houkutteli koirat myrskyklaanin leiriin

11 - sen tapaamiset mustaraidan kanssa varjoklaanin reviirillä 

12 - se ei halunnut auttaa Sulkahäntäa (pentu) ja Myrskyturkkia (pentu) kun ne oli ihan pentuja

13 - se ei todellakaan uskonut Sinitähteä 

14 - on yrittäny tappaa esim. Tulitähden, Sinitähden ja tappanut  esim. Juovanaaman

Tässä teille tällästä hasua ajateltavaa ja itekkin vasta pari päivää sitten oon alkanu miettimään asiaa! Nää on mitä mä muistan, ja jos joku ei pidä paikkaansa niin oon pahoillani, siitä on jo aikaa kun oon lukenu ykkössaagan🥴

Luukku 3 - Onko Tähtiklaani totta?

Heippatirallaa murut! ♥
Täällä taas pitkästä aikaa mie, toivottavasti ette ehtiny jo luulla et oon kokonaan kadonnu. :(
Joulukuu onkin tässä taas vaihteeks rymistelly tulemaan ja olin jo kaikelta koulustressiltä unohtaa, että tää kolmas luukkuhan oli mulla ittelläni. Nooh, ei tässä mitään hätää oo, päästän teidät nyt vain nauttimaan siitä, kun avaan sanaisen arkkuni mielenkiintoisan kysymyksen parissa.'


Onko Tähtiklaani totta?
Sanon heti suoraan, Tähtiklaani itsessään ei ole totta. Soturikissat on fiktiivinen kirjasarja. Tää tavallaan jo rikko kaiken "magian" tuosta ympäriltä, mutta olisin kumminkin ton saman ennemmin tai myöhemmin tässä päätynyt toteamaan.
On kuitenkin mahdollista, että kissat, ja muutkin eläimet, pääsisivät jonnekin kuoleman jälkeen. Yksikään eläin ei oo vielä tullu haudan takaa kertomaan, millaista elämä on kuoleman jälkeen vai onko sitä ollenkaan.
Itte oon pienempänä kuvitellu, että eläimille ois erikseen "oma taivas" jonne niitä vois kuoleman jälkeen mennä kattoo. Tää on edelleen jotenkin kiehtova ajatus. Jos ajatellaan, että ihmisellä voisi potentiaalisesti olla kuolemanjälkeinen elämä niin miksei tämä sama pätisi myös eläimiin?
Painotan edelleen sitä, ettei me voida tietää mitään. Ehkä kuoleman jälkeen ei oo mitään, tai sitten onkin. Ja herää kysymys siitä, mitä oikeasti hyötyy siitä, jos ei ikinä kyseenalaista yleistä, ehkä hieman tylsähköä, ajattelumallia. Kokeilkaa miettiä näitä asioita. Näihin kysymyksiin ei oo yhtä ainoaa oikeaa vastausta, koska jokainen vastaus on yhtä todennäköisesti oikea, kuin jonkun toisen aivan täysin erilainen vastaus.

Luukku 2-Kaikkien ennustusten jälkeen

Nelipuumetsän klaanit elävät jälleen sovussa, siis aivan oikeasti hyvissä väleissä.
Ilma on kuitenkin kostea ja nihkeä.
Tähtiklaani on hiljaa, kunnes sateisen myrskyisenä yönä syntyy kaksi pentua.
Kolli ja naaras, sisaruksia jotka vain eivät puhu unelmista, valheista omille poluilleen, eivätkä tiedä sitä.
Pentujen polut kulkevat vierekkäin, samaa matkaa ja erkanevat, kohtaavat myöhemmin kuolemassa.
Tähtiklaani on liian peloissaan tehdäkseen mitään, joten Esi-isät antavat tehtävän kahden klaanin parantajille.
Käskien pakottaa pennut oikeille, mutta väärille poluille ja pitääkseen kissat erossa toisistaan ilman sekasortoa ja epäilyksiä. Jotain kuitenkin tapahtuu ja parantajat saavat asiat selville.
Kissojen välillä on tulta ja sydämet hakkaavat kuin rakastuneilla.
Onko kaikki sittenkin mennyt väärinpäin? Olisiko pitänyt sittenkin antaa kissojen kulkea itse?
Monia virheitä sattuu ja iskee viha.
Liekit ja salamat leiskuvat ja tiet kohtaavat. Voidaanko metsä pelastaa?

~Ihanaa jos jaksoit tämän lukea, ja jos siitä jotain ymmärsit.❤

☆Kuulun nyt blogin ylläpitäjiin ja esittäydyn vasta joulun jälkeen, ettei kalenteri mene täysin sekaisin.

Luukku 1, Kolmikon mahti- saagan esittely

Jiihuu! Tervetuloa ensimmäisen joulukalenterin luukun pariin⛄.


Tässä luukussa pääsette syventymään Kolmikon mahti- saagan syövereihin ja tutustumaan Leijonaroihuun, Närhisulkaan sekä Paatsamalehteen. Eikun vain aloittamaan! (varoen kuitenkin spoilereita)


Kolmikon mahti kertoo kolmen Tulitähden jälkeläisen elämästä, heidän näkökulmistaan. Aloitetaan päähenkilöistä, joita ovat aiemmin jo mainitut Leijonaroihu, Närhisulka ja Paatsamalehti.


Leijonaroihu on sisaruksista kaikista rohkein, tai ainakin yrittää olla ja aivan siskonsa Paatsamalehden vastakohta. Vaikka kyseinen naaras voi normaalisti vaikuttaa pelokkaalta pikku hiireltä, on myös nähty ettei hän joka hetkenä sellainen ole ja osaa näyttää voimansa. Närhisulka on heistä kolmesta se järjen ääni, ainakin melkein aina. Silloin tällöin parantajan suusta tupsahtaa ulos ehdotuksia jotka saa vetää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tiivistettynä sisarukset ovat rohkeita, päättäväisiä, myös kuitenkin uskollisia Myrskyklaanin kissoja.


Sitten kirjoihin!
Kaikki kuusi kirjaa ovat suomennettu aikoja sitten, joten koko saagan voi lukea putkeen, ilman että tarvitsee odottaa kirjojen suomenkielisiä versioita. Ensimmäisen kirjan nimi on Näkö ja se kertoo hieman sisarten pentuajasta, mutta enimmäkseen oppilasajasta. Paatsamalehti (tassu) ei suoriudukaan parantajan tehtävistä niin hyvin kuin oli olettanut, Närhisulka (tassu) joutuu hankaluuksiin soturintehtävien kanssa ja Leijonaroihu (tassu) ei osaa hallita taistelun himoaan. Kolmen nuoren ja tarmokkaan oppilaan kamppailut tehtäviensä kanssa päättyy kirjassa Pimennys, jossa Paatsamalehti ja Leijonaroihu nimitetään sotureiksi. Paatsamalehti tajusi etteivät parantajan tehtävät kuulu hänelle, joten Närhisulka (tassu) siirtyi tuon tilalle. Närhisulka (tassu) jäi kuitenkin vielä oppilaaksi hänen sisarensa nimityksien jälkeen. Lehtilampi, Närhisulan mestari, antaa hänelle parantajanimensä, mutta Närhisulka jatkaa kuitenkin vielä Lehtilammen ns. Oppilaana.



Kuudes kirja on nimeltään Auringonnousu, jossa sisarukset pohtivat ketkä ovat heidän oikeat vanhempansa. Myrskyklaanissa on tapahtunut salaperäinen murha, joka repii klaanitovereita erilleen. Epämääräiset vihjeet ja arvailut saavat Myrskyklaanilaiset palaamaan auringonpesälle. Totuuden valjetessa heille, heidän kohtalonsa saa uuden käänteen..


Tässä hieman faktoja:
- Ennustuksen kolmas kissa on Kyyhkypentu/siipi
- Paatsamalehden, Leijonaroihun ja Närhisulan oikeat vanhemmat ovat Lehtilampi ja Varissulka
- Närhisulka sokaistui saagan ensimmäisessä kirjassa ja siksi kirjan nimi on Näkö



Kiva jos jaksoitte lukea koko postauksen, ja toivon että moni sai tietää jotain mitä ei ollut ennen tajunnut ajatella! 😍