lauantai 24. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 24; "Joulukalenterin päätös"

Johan nyt on aika rientänyt. Vastahan oli juhannus (puoli vuotta sit, tuntuu et soli eilen) ja tänään on jo jouluaatto! Mitä ihmettä... En käsitä. Aika meni liian nopeesti.

24.12 tarkoittaa myös yhtä asiaa - joulukalenterin päätöstä. Tämän tekeminen oli rankkaa (onneksi juhannus on joka vuosi ja joulu vain kerran vuodessa). No, kuitenkin, tämä on nyt tässä. Olen vapaa tästä. Jeij. :D

Mutta hei, en lopettanut vielä jaarittelujani!
Heh.

Vähän alkaa itseäni tää jouluaatto kuumottaa ku oon toivonu esimerkiksi paria Sk-kirjaa ja odotan taas kerran pettymystä, kun en saakkaan Soturikissoja joululahjaksi... :D Mutta silti, mussa elää, juuri kun tätä kirjoitan, pieni toivon kipinä, "ehkä jos sittenkin saisin".
Eli tosiaan, me avataan lahjat vasta suht. myöhään illalla.

perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 23: "Toivelaulu"

Oon tänään tehny kaikenlaisia jouluvalmisteluja ja tuun vielä jatkamaan. Kaksi kuustakin ehdin tänään koristella. ^^

Nyt kuitenkin luukun varsinaiseen aiheeseen, Toivelauluun. Tätä luukkua multa pyydettiin, niin ahdan vähän tietoa Toivelaulusta tänne.



Toivelaulun tunnistaa helposti siitä, että hänellä on toisen silmän alla raita ja hänen silmänsä ovat oudon sinertävänvihreät.
Kissa syntyi, kun mietin itseäni ja siksi kissa muistuttaa minua enemmän kuin aiemmin keksimä Jääsydän. Jääsydän ja Toivelaulu muistuttuvat kyllä huomattavasti toisiaa ja heidät voikin helposti sekottaa, ellei ole perillä siitä, kumpi on kumpi.
Miten Toivelaulu sitten syntyi? No, minäpä kerron mahdollisimman yksinkertaisesti...
Aloin eräänä päivänä miettimään itseäni, hyviä ja huonoja puoliani (jälkimmäinen oli selvästi helpompaa, ihminen kun huomaa huonot puolensa helpommin kuin hyvät). Toivelaululla on siis esimerkiksi ujouteni, mutta myös hyvä kuuloni (sanon yleensä "siis mitä", "siis mitä sanoit?" yms. vain sen takia, että se on normaalia, tai siksi etten kuunnellut :D) sekä hyvä makuaistini, mutta myös nirsouteni ruuan suhteen.
Kissan ulkonäkö oli ensin vain harmaa kissa raidoilla, mutta päädyin lopulta antamaan kisulle vain kaksi raitaa;
toinen silmän alla ja toinen korvassa.
Annoin Toivelaulun kehittyä rauhassa, siis tarkoitan, etten pyrkinyt luomaan kissaa heti valmiiksi, enkä ole varma onko hän vieläkään valmis.

Te, jotka luotte itsellenne ehkä tälläkin hetkellä uutta kissaa, niin antakaa sen kehittyä rauhassa ja varatkaa aikaa sen suunnittelulle. Anna kissalle puutteita sekä taitoja ja erikoisuuksia, sillä kukaan ei ole täydellinen, muttei myöskään huono ja turha.

torstai 22. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 22

Tänään on aatonaatonaatto... :0
Vou. Aika on kiitänyt nopeammin, kuin arvata osasin.

Ihan pieni infopläjäys;
Ketään ei oo kiinnostanu mun lukijoiden puheenvuoro -juttu joten ei sit, en pidä sitä. Jos kellää ei oo mitn. asiaa nii ihan sama mulle. :D Jos ketää ei kiinnosta nii ei sit.

☆Tähän väliin huomio sellanen, et en oo siis yhtään vihanen tai mitään, vähän hämmentynyt vaa☆


Okei... Totaaaaa... Mmm...

Jatketaan infoamista...

Oon ajatellut esitellä piirroksiani useammin täällä, joka ehkä laittais mut myös piirtämään enemmän. Kinnostaako nähä minun kauniita taideteoksiani enemmän? c:
Köhköh.
Ehdotelkaahan muuten mulle, että mitä haluaisitte nähdä tässä blogissa tulevaisuudessa. Helpottais paljon tietää et mitä ihmiset haluaa nähä ja mikä niitä ei kiinnosta (kuten nähtävästi tuo lukijoiden puheenvuoro luokitellaan jälkimmäiseen).

Mm... En keksi enää enempää infottavaa :D

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 21; "Ankaraa miettimistä"

Taas yks luukku... 8)
Jeijh.



Okei...
Mä en tiä mikä ihme toi alku oli, mut ihs, koska mulla alko tänään, aamulla, jouloma. Jeijh.
Mutta hyppäänkin heti asiasta toiseen, sillä tiedossa on suhteellisen pitkä teksti. Pohdin siis blogien kirjoittajien määriä ja sitä mitä eroja on blogin kirjoittamisella yksin ja kaverin kanssa.

Blogin pitäminen yksin:
Henkilökohtasesti miellyttävämpi vaihtoehto. Tietysti joissain tilanteissa huonompi, mutta mulla ittellä on tapana kehittää joku random riita jostain jutusta ennemmin tai myöhemmin. Tai vaihtoehtoisesti toinen/toiset kehittää.
Mä tiän pari henkilöö, joiden kanssa mulla onnistuu blogin pitäminen yhdessäkin, mutta yleisesti ottaen henkilökohtane suosikki on yksin pitäminen.
Blogin pitämisessä yksin on se haitta, että joudut myöss tekemään kaiken työn yksin. Mutta plussana se, että kukaan ei voi vahingossa tai tahallaan tuhota sun työtä (paitsi sinä itse).

Blogin pitäminen jonkun toisen kanssa:
Onnistuu joidenkin kanssa.
Blogin pitämisessä jonkun toisen kanssa on sellainen haitta, että se joku ei välttämättä kerro sinulle mitä on tekemässä blogille ja heittää esim. sinisestä ulkoasusta blogin räikeän punaiseen (esim. mä henkilökohtasesti säikähtäisin sitä, koska paljon räikeän punasta saa mun pään kipeeks).
Jos pidät blogia jonkun kanssa niin pitäis oppia neuvottelemaan sen toisen kanssa muutoksista ja teidän pitäis erimielisyyksissä päätyy kompromissiin tai unohtaa koko idea. On nimittäin hyvin tärkeää, että jokaiselle, joka blogia on kirjoittamassa, se muutos käy. Ei niin, että keksit jotain ja sitten meet blogiin ja teet muutoksen. Ei niin. Se toimii vain silloin kun pidät blogia yksin, sillä bloginpitäjäkaverisi saattaa nostattaa muutoksestasi metakan.
Hyviä puolia taas... Varmaan se, et ei tarvitse tehdä ite kaikkee... Ja et joku on tukemassa, auttamassa, ideoimassa jne. sun kanssa/sua.

Mulla siis ei todellakaa oo mitää punasta vasyaan ja eri punasen sävyt on mun lempivärejä. :3

tiistai 20. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 20: "Piirrustus"

Piirsin siis tälläsen hyvin kauniin kissan (okei, tää on enemmänki luonnos), mut kuitenki, tää on kaunis. c: Ei ihan sellane mitä hain, mut oon tyytyväine. :D


sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 18

~Etsivä löytää, niin kai tääl sanotaan~
-Mikaveli, Etsivä löytää
(Oon yhä huono lainaamaaan lauluista sanoja, Mikaveli on artisti ja Etsivä löytää biisi)

Huhhuu. Taas kerran luukku täynnä random sisältöä/faktoja.
Huhujen mukaan Neljäs oppilas julkaistaan 15.3.2017 ja Etäiset kaiut 15.6.2017. En oo viittyny selvittää onko huhujen päivämäärät nyt kuinka tarkat (yay). Toivottavasti ne ei heitä kauheesti. Adlibriksen päivämäärissä on vain julkaisukuukaudet ja vuodet, jaa ne kyllä täsmää noihin huhuihin.
Sitten siirrytäänkin jo julkaistuun kirjaan...
Keltahampaan salaisuuteen.
Äwwws.
Haluun jo saada lukia sen! ;-; En ees oo tajunnu, et se on julkastu (hups).

lauantai 17. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 17; "Mielestäni parhaat takakansilainaukset"

Taas kerran tylsää.
Lupaan ensvuonna suunnitella kalenterin paremmin, ettei tule random juttuja. :D

Mutta tässä nyt mun omat top 5 tähän mennessä suomennettujen Soturikissojen takakansissa olevista lainauksista;


5. 》Neljästä tulee kaksi. Leijona ja Tiikeri kohtaavat taistelussa ja metsä hukkuu veren valtaan.》

4. 》Keskiyö sanoi, ettei tieto ole aina valtaa. Mutta joskus se on.》


3. 》Syvällä sisimmässäsi sinä tiedät 》



2. 》Ennen rauhan aikaa veri verta vuodattaa ja järven vesi punertuu》



1. 》Tartu hetkeen! Tulevaisuus on tuleva, etsimmepä sitä tai emme.》



Huomaathan, että lempikirjoillani ei ole mitään tekemistä näiden valintojen kanssa, vain kirjan takakannessa olevalla lainauksella kirjasta on tässä tekemistä. c:

perjantai 16. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 16

Täs ei oo mitää järkee :')
Yritän taas hoitas luukun jollai random jutulla, joka on tyylii vedytty 101% hatusta sillä hetkellä kun kirjotan luukkua. :'D
Okei, joo...
Tää on vähä nolo tilanne ku SAIRAANMONTA luukkuu on menny näin. Pyydän anteeksi. c: Ja toivon, että kukaa ei ole loukkaantunut siitä, etten olekkaan postaillut kauheasti mitään järkevää.

torstai 15. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 15

Epämääräinen luukku...
Jeij.

Siis tää luukku on iha sairaan random. :D Siis ihan oikeesti, täl ei oo mitää tarkotista, jotennn... 8)





keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 14

Luukulla 14 ei oo mitää "virallista aihetta", joten löpisen tääl vähä kaikkee.

Hyvä lähtölaukaus tälle luukulle olis varmaan ihan valittaminen siitä, että mä en yhtää tiä mitä piirtäisin tai kirjoittaisin. ;-; Mun inspiraatio on ihan loppu... Hui kauhia, nyt kaikki säikähti, mut se on totta. Joudun ihan väkisin yrittää esim. piirtää jotai, et piirtäisin jotain, mutta ei se mua ihan kauheesti häiritse, koska tiän et mulla on kohta sairaasti inspii, taas. 8))

Toinen juttu ois sellanen, et oon päässy elämäs vaiheeseen, jossa musiikki alkaa tulee lähemmäs sydäntä. Harmittaa kun en osaa soittaa mitää soitinta kunnolla (nokkahuiluh vähä, pianoo vähä, jotai rytmisoittimii vähä).
Liikun muuten nykyään tosi paljo kuulokkeet korvilla, mutta oikeestaan enhän mä mihinkään liiku, koska hengailen mun kissan kanssa vaa kotona, kun kaverit pitää hauskaa. #sadlife
Okei, ei se ihan noin mee... Oon luonnostani ujo ja eristäytyvä nii... Ja ku asun tääl mis ei asu oikee kukaa ja ku mulla on nikt kavereita nii niin kauan ku niit o nii hyve. Nautin yksin olosta, koska jos alkaisin taas ramppaa kavereilla sairaastin niinkuin joskus 4 ja 5 luokilla nii mulle ei jäis omaa aikaa, josta on tullu mulle todella tärkeetä (heiheihei, terkkui kaikille IRL kavereille ^^).

Ömnömnömnöm.
Pitäiskö mun viel kertoo jotai? Ei kai... En siis ainakaan usko, et mitää jäi kertomatta.

tiistai 13. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 13: "Musamaku"

Musamaku...
Se on vähän jokaisen oma asia, oma mielipide. Minäkin saatan pitää musiikista, josta minun kaverini eivät pidä (tämä on hyvin todennäköistä).
Mua harmittaa aairaasti kun joku jätetään ulkopuolelle musiikkimaun takia... Ei sen pitäis mennä nii, et joku joutuu ulkopuolelle sen takii, et ei pidä samasta musasta ku sä. Se on väärin. ;-; Vaikka ite oon tälläne jännä hyypiö, nii musa maun takia ei oo ulkopuolelle jätetty, mutta oon kuullu kauhutarinoita siitä... Hui.
Väärin on myös soittaa jotain musaa esim. koulussa tunnilla tai välitunnilla ilman kuulokkeita, jos joku ei halua kuunnella sitä (vink, vink, jos joku mun koulust, oikeestaa mun luokalta, lukee tätä).
Mulla ittellelä on monen mielestä "aivan sairas" musiikkimaku, ja sen takia mä nyt haluankin esitellä mun pari lempilaulua. Tietenkin mulla on pari ystävää, jotka pitää samasta musasta, mutta ne on kyllä harvassa... Mutta nyt lähtee pari musaa tubest, jotka on mun mielestä hyviä, enkä kaipaa sitä, et tuutte dissaa sit mun musamakua, koska saan mä kuunnella mitä haluun, enkä tarvi ketään päättämään sitä mitä kuuntelen.











Tosiaan, haluun huomauttaa et oisin halunnu laittaa tähän vähä enemmä biisei, mut en saanu laitettuu esim. Immanuelin Matkalla -biisiä. ;-;

maanantai 12. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 12

Joo, anteeks mulla on tylsee c:
Snif.

Ootteko muuten ikinä rikkonu mitään joukukoristetta? :D

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 11; "5000 katsojakertaa?!"

Mäpäs kiusaan teitä, enkä lähekkää otsikon aiheella.
Vaan... Mmm... Pitääkeksiääkkiäjotain...

Joku tais joskus kysyy, et montako Sk -kirjaa mulla on. Jos hän sillon tarkotti suomennettuja nii 12, englannin kielisiä niin 1, mutta jos kaikkia ja kaiken kielisiä niin 13. Mä en ees tajua miten noi on kiertyny ja itehän oon maksanu muistaakseni vain kahdeksan... No, se on yli puolet, mutta silti... Huh.
"Mistä noita kirjoja oikein satelee"

Ja nyt vielä tänne huomautuksena, että blogilla on 5000 näyttökertaa. Vou.

lauantai 10. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 10; "Montako Pro Markeria..."

Tän päivän luukun aiheena on arvailla, et kui monta Pro Markeria mul on...
Annan vinkin;
Oon osatnu niitä kahesti kaupasta ja yhesti nettikaupasta (mut en sano montako oon ostanu, koska muuten täs ei ois järkee).
Oikein arvannut saa mainetta ja kunniaa :'D
Arvailkaa vaa siihe asti et joku arvaa ja vie maineen ja kunnian.

torstai 8. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 8

Mulla ei taaskaan oo tähän luukkuun mitää (hyvä Nekku -_-).
Et sillee...
Ehdotelkaa kommentteihin millasii luukkui haluisitte, etten joudu tekee kaikista tälläsii, koska mä en kiireessä ehdi ideoida oikee ite. ;-; Olisin kiitollinen, jos sanoisitte mulle ideoita nii  mä oikeesti vaantaanotan teijä ideat (paitsi todella typeriä en ota vastaa). c:

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 7

Tähän lukkuun ei olemitään erikoista, joten laitan tän lyhyen tekstin ja piirrustuksen. Piirrustuksen kissalla on toinen silmä vähän vino, mut älkää välittäkö siitä. c:
Ettehän kuitenkaam kopioi sitä piirrosta tai muita piirroksiani ilman mun lupaa? ^^


tiistai 6. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 6

Tänään on itsenäisyyspäivä...
Ja tota nii... Hehe. Itsenäisyyspäivä.
Tänä vuonna itsenäisyyspäivä on ollu mulle päivä, jona saa löhöillä kotona kesken viikkoa ja tajuta, että on tiistai, ei sunnuntai. Luulin oikeasti pariin otteeseen tämän päivän olevan sunnuntai, siis ihan oikeesti luulin. :D Ja saatan tulla viel luulemaanki.
Mut tajusin sen, et mulla on huomenna englannin koe, johon en oo viel lukenu yhtää, et varmaan ihan seiskaa odotettavissa (muistakaa, et älkää tehkö niinku mä, vaan niinku sanoin).
En kyllä jaksais oottaa, et joululoma alkaa. Sais hetken lomaa koulusta ja kokeista. Hui kamala. Mulla alkaa joululoma vasta 22.12... Sinne tuntuu olevan ikuisuus, vaikka se on torstaina tasan neljäntoista päivän pääs (eli kahen viikon).
Huhhuh.
Millos teil alkaa joululoma?

maanantai 5. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 5; "Lukijoiden puheenvuoro - Suunnittelu"

Oon siis suunnitellu tehdä johonkin luukkuun ns. "lukijoiden puheenvuoron".
Mites tää ns. "lukijoiden puheenvuoro" toimii? No, minäpäs selitän.
Lukija lähettää minulle sähköpostissa, Instagramissa (Diressä) tai kommenteissa (viimeisin mahdollisuus on kaikkein huonoin, sillä silloin pieni juttusi/kaikki kysymyksesi näkyisivät kaikille, ja pilaisi muutenkin vähän tämän koko jutun idean) jonkin lyhyen jutun, kysymyksiä tai muuta vastaavaa, joka hänen mielestään sopisi joulukalenterin Lukijoiden puheenvuoro -luukkuun.
Jos mulle tulee liian monia juttuja, valitsen niiden joukosta parhaiten joulukalenteriin sopivat, eli jättäisin heti kättelyssä ainakin nyt ruman kielenkäytön pois. En julkaise "puheenvuoroasi" todellakaan myöskään silloin jos et lähetä mitään nikkiä (nimimerkkiä) jutun mukana.

Toivoisin, et mahollisimman moni osallistuis ja jos tosi moni oikeesti innostuu osallistumaan niin saatan tehdä useamman luukun lukijoiden puheenvuoroille. c:

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Jolukalenteri - Luukku 4

Ei ollu aikaa tehä tätä luukkuu konnol ;-;
Mutta, tää saa nyt kelvata.
Jos joku ei lukenu eilestä, kilometrin pituista tekstiä (no ei nyt ihan kilometriä), voi lukea sen vaikka tänään. xD
No, siis mulle kävi vähän köpelösti bloggerin kanssa niin sen vuoksi tää luukku on ny tälläne. ;-;

lauantai 3. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 3; "Blogi ja vastuu, joka liittyy erilaisiin blogeihin"

Moni on tullut multa Instagramissa kyselemään, että miltä tuntuu ylläpitää blogia, jolla on jonkinverran suosiota. No, mulle tää ei todellakaan oo mikään uus juttu, ekan blogini kun tein joskus kun olin kahdeksan. Kyllä. Olen siis seikkaillut blogien maailmassa jo jonkin aikaa ja siksipä minulla on kiertynyt kokemusta, tietoa, tunteita, pettymyksiä, kokeiluja sun muita näiden blogien kanssa.
Lähdetään nyt siitä, mitä muistan ensimmäisen blogini luomisesta.


Eka blogi mulla tosiaan olikin vuodatus.net (issä). Blogi oli Panfu blogi, joka ilmeisesti nousi kuin nousikin suosituksi, ainakin nuorempien netinkäyttäjien keskuudessa ja minut valittiinkin kerran eräässä hieman enemmän (hieman on liioitellun pieni sana, mutta kelvatkoot) suositussa blogissa kuukauden bloggaajaksi. Kuuluin myös Gosussa luotuun Panfu-yhteisö Ankkoihin. No, mutta eipä siitä pelistä, tai Ankoista enempää (köh, köh, pienet traumat jäi Ankoista) enempää, sillä nyt keskitytään siihen blogiin.
No, siis silloinen bloggaamiseni perustui lähinnä hyvin värikkäille valheille, ja on todellinen ihme, että annan ihmisten yhä lukea postauksiani siinä blogissa. Olin todella yksinäinen ihminen (tai sitten vain tyhmä), kun esitin, että minulla olisi sisko, joka pelaa Panfua nimellä Lumi761, joka oli siis minun vara hahmoni. Valhehan meni läpi, joku saattaisi vielä tänäkin päivänä uskoa sitä, mutta olen jo paljastanut sen valheeksi. Toinen valhe oli se, kun valehtelin, että Setpaniemi olis mun IRL-kaveri. No arvatkaa oliko. Ei, se olin taas minä. 
*tähän kohtaan joku järkevä ihminen linkkaisi erittäin masentavaa musiikkia, mutta en halua masentaa ketään, anteeksi*
Yritän siis kertoa, että blogien ei tarvitse perustua erilaisille valheille. Jos joku kysyy sinulta vaikka, että minkä ikäinen olet, älä valehtele, mutta ei sinun ole pakko vastatakkaan. Itse kun satuin silloin esittämään 12-vuotiasta, vaikka olin kahdeksan tai yhdeksän, saatoin nimittäin olla kauniin esitykseni alkaessa täyttänyt jo uuden ikävuoden, ja varmaan sen, että esitin, huomasi. Tai, eivät varmaan kaikki huomanneet, jotkut pitivät minusta. Ensimmäinen askel blogissa tulee olla siis se, että älä valehtele. Jos et halua kertoa jotain, niin älä oikeasti valehtele, ole mieluummin vain kertomatta ja perustele asiaa niin, ettet halua kertoa. Valehtelu kun ei pidemmänpäälle ole itsellesikään hyväksi, ja tässä puhun siis ihan kokemuksesta.
Toinen asia, kun alat kirjoittamaan blogia on se, että sun ei kannata välittää ihmisistä, jotka kokoajan valittaa sulle, ettet osaa kirjottaa. Yh. Karmivaa muistella sitä, kun mun blogiteksteissä oli jatkuvasti kirjoitusvirheitä. Varsinkin aloittelevat tietokoneen käyttäjät, siis sellaset, jotka ei oo paljon kirjottanu tekee usein kirjotusvirheitä. Ite oon sattunu käyttään tietokonetta... *laskee nopeasti sormillaan* Varmaan kohta 6-8 vuotta niin kyllähän mä osaan jo kirjottaa niin, että kirjoitus onnistuu nopeasti ja suhteellisen vähillä virheillä. Siis en todellakaan väitä, etteikö minulle tulisi kirjoitusvirheitä, koska tulee. Varmasti tulee, mutta tarkoitan sitä, että jos nyt vaikka aloitat blogin, etkä oo kirjottanu muutaku joissain nettipeleissä hitaasti ja kirjotusvirheitä paikkaillen, niin kenenkään, ei kenenkään tule odottaa kirjoituksistasi vaikka samanlaisia kuin minun. Ehei. Kirjoittamiseen tottuu lopulta. Varmasti mailmassa on muitakin nopeita tietokoneella kirjoittajia kuin minä, ja varmasti heitä on nopeampi ja sellaisia, jotka kirjoittavat nopeammin ja puhtaammin, ainakin kaksinkertaisesti, kuin minä. Olen todellakin lähtenyt erittäin huterilta taidoilta ja näiden seitsemäisen vuoden aikana kehittynyt hurjasti. Oikeastaan, blogitekstini ovat vanhimmiltaan huhtikuulta 2013, siis siinä ensimmäisessä blogissani. Nettiä olen kuitenkin käyttänyt sen seitsemäisen vuotta, mutta siitä ei ole kyllä paljoa todisteita. No, mutta verratkaapa vaikka tämän blogin ensimmäistä postausta (linkki) ja tätä postausta. Mulla on bloggerissakin paljon pahempia postauksia kuin tuo, mutta ihan esimerkistä käy mainiosti.
Kolmantena, ei kannata hermostua, jos et saa blogillesi heti suosiota. Mainosta blogiasi sopivissa tilanteissa, sopivissa paikoissa, sillä jokainen tilanne ja jokainen paikka, ei ole oikea mainostukselle. Kannattaa myös pitää blogi kiinnostavana, sillä jos vain ykskaks lopetat postailemisen, varmasti ketään ei kiinnosta blogisi, ennen kuin pääset taas vauhtiin. Tai, voihan sulla aina olla joitain uskollisia ihmisiä, jotka haluavat lukea postauksiasi niin paljon, että he käyvät päivittäin, tai ainakin kerran kahdessa viikossa katsomassa, että oleteko postannut ja pettyvät, jos et ole. Jos kuitenki oot suosittu, tai siis tarkoitan sellainen, jolla on jonkinlaisia ihailioita ja ihmisiä, joita kiinnostat, josassain pelissä niin sitä kannattaa hyödyntää siinä pelissä. Mainosta blogias, jos siellä pelissä vaan saa mainostaa. 
Ihan viimeisenä, ei kannata alkaa haukkumaan blogissa muita. Moni saattaa sen takia alkaa vihaamaan sinua. Tästä kohdasta en kerro enempää, jokainen itse päättäkööt, mikä on heidän mielestään haukkumista, sillä oma mielipiteeni on varmasti erittäin ristiriitainen erittäin monen henkilön mielestä, siitä olen aika varma.'

Niin ja miltä sitten tuntuu ylläpitää blogia, joka on saanut huomiota... No, minäpä kerron;
välillä on se on mukavaa, mutta toisinaan se todellakin painostaa istumaan tietokoneen ääressä tuntitolkulla ja kirjoittamaan postauksia postauksien perään. Lähinnä se on kuitenkin sitä mukavaa, sillä jos kerrot blogistasi vaikka kavereillesi, niin he saavat sinuun uuden näkökulman ja saattavat alkaa arvostaa sinua enemmän. Ylimielinen siinä tilanteessa ei kannata olla, sillä silloin joku hieman herkempi henkilö (viittaan lähinnä siihen, että jos joku tulisi ylimielisesti puhumaan blogistaan niin itse loukkaantuisin, koska minulla on kokemusta blogeista yli kolmen vuoden ajalta) saattaisi pistää välit sinuun heti poikki.
Ei ylimielisyyttä, eihän?


Toivon, että tässä luukussa kukaan ei käsittänyt minun olevan ylimielinen blogini suhteen. Monet ovat arvostaneet työtäni tämän blogin kanssa, joten kerroin asiat niinku mulle on kerrottu. Itse en pidä itteeni mitenkään erikoisena henkilönä parin blogin takia, mutta oon kuullu, et jotku pitää ja on ihanaa kuulla et ihmiset arvostaa mun työtä ja ihan unohtamatta kahden kaverini työtä, jotka eivät harmiksi enää työskentele kanssani tämän blogin kanssa, tai ehkäpä he työskentelevätkin, minun ja teidän huomaamattanne, sillä he pystyvät yhä vaikuttamaan minuun ja kertomaan minulle omia mielipiteitään ja sen vuosi linkkaankin tähän kiitokseksi heidän yhteisen bloginsa Pihlajakujan.
Nyt varmaan kaikki miettii, et mistä tuulee, kun mainostan toisten blogeja. No, nytpä tuulee siitä, että he, jotka ylläpitävät Pihlajakujaa olivat ennen ylläpitämässä myös Parantajanpolkua, ja olen kiitollisuudenvelassa siitä, sillä Parantajanpolku on minulle hyvin tärkeä.

perjantai 2. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 2; "Kuinka valmistautua kokeeseen?"

Heiheihei!
Täällä taas :3
Ja täällä taas uusi luukku!
Tässä luukussa kerron kuinka minä valmistaudun kokeeseen ja kuinka siihen kannattaisi oikeasti valmistautua... Muistutan et "älä tee niinku mä, vaan niinku sanoin" (oon varmaa hyvä lainaamaan lauluista, kun en kerro laulua, koska en muista mikä niistä se oli, mut bändi o PSRT (PSRT on lyhenne Pastoreista)).

Miten minä luen kokeeseen;
1. Koe päivä sovitaan ja oon ihan rauhas
2. Mulle kerrotaan koetta edeltävänä päivänä, et "koe on huomenna"
3. Hätäännyn
4. Kun pääsen kotii nii oon kännykällä pari minaa
5. Sit tajuun et mul on hyvä kirja kesken ja luen sitä
6. Mut pakotetaa lukemaa koealue läpi nii vaan selaan sivuja ja poimin otsikoita mielee
7. Luen kirjaa
8. Nukun yön yli
9. Herään aamulla lukemaan kokeisiin, mut luenki koealueen vaa kerran ja painun nopee lukee kirjaa
10. Kun lähen kouluun, otan kirjan mukaan etten millään saa luettua kokeeseen
11. Selitän kokeeseen liikaa kaikkee ja saan siit miinuspisteitä
12. Järkytyn kun näen numeron

Miten kannattaa lukea kokeeseen:
1. Aloita lukeminen heti kun saat tietää kokeesta, vaikka se olisikin koetta edeltävä päivä, koska oon varma, et jokainen teistä pystyy siihen
2. Palkitse ittees ku oot lukenu jonku tietyn osan. Palkinto voi olla esim. karkkii tai vaik pieni tauko kännyl tai tauko, jolla luet jotai hyvää kirjaa.
3. Yritä lukea myös koepäivän aamulla
4. Yritä lukea myös koulussa, koska nopee kertaus ennen koetta saattaa auttaa
5. Tee koe ja kerro asiasta niin paljo ku tiedät, mutta älä ikinä lähe selittää siitä miten asia liittyy tähtien asentoon, postin kulkemisnopeuteen, siihen kuinka monelta heräät ja miksi moni kuolee niin pienenä, koska opettajia ei vois vähempää kiinnostaa se
6. Älä rasita ittees. Yritä tehä kokeeseen lukemisesta hauskaa.
7. Oo tyytyväinen ittees. Vaikka saisit huonon numeron, mut oot yrittäny. Jos saat huonon numeron yrittämättä nii sit, häpeä. Yritys on tärkein ja voin luvata, et jos lukeminen on ollu hauskaa nii sulla on hyvä mieli, vaik kokees olis 4-...

*kiittää ja kumartaa*
Toivon ettei kukaan tekisi niinku mä teen ^^

torstai 1. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - Luukku 1


Hetkine - nyt jo joulukuun eka päivä ja vasta äske oli juhannus :00

Onko joulukuu teijänki mielestä tullu nopeesti? Ittelle oli järkytys kun kaveri tuli keskiviikkona koulussa sanomaan, että huomenna alkaa joulukuu. Kauhuissani aloin tekemään tätä ensimmäistä luukkua. Olin unohtanut, että joulukuu rientää vauhdilla tulemaan. Tää luukku on siis tällänen höpöttelytäyteläinen, koska olin ihan tosissani unohtanu tän. :D
Oon niin hyvä muistaa asioita.
Mutta siis, tarkoitus oli höpötellä.
Ite oon päässy lukemaan jo Auringonnousun (aika moni varmaan on jo lukenut sen). En siis saanut sitä omaksi, vaikka siitä haaveilin, mutta kirjastosta sen tyydyin lainaamaan. Siellä oli, että Neljäs oppilas ja Etäiset kaiut ilmestyy 2017... ETÄISET KAIUT... Eiks suomentajat osaa, vai oonks mä huono suomentaa? Mun mielestä se on Hiljenevät kaiut, ja mulle se tulee kyllä aina olee Hiljenevät kaiut. Se kuulostaa mun mielestä ainakin järkevämmältä kuin Etäiset kaiut, mutta munhan mielipide se vain on... Jokainen omistakoot omat mielipiteensä ja mun mielestä ois kiva kuulla mielipiteitä tästä "Etäiset kaiut" -nimestä.
Muuten, nyt, kun joulukuu on alkanut niin, ajattelin kysyy, et mitkä on teijän lukijoiden suurimpia joululahjatoiveita. Itte tykkäisin, jos saisin järkkärin. 

Toivottavasti ette oo kauheen pettyneitä, kun mulla ei ollu mitään kauheen spessuu tähän ekaan luukkuun ja voin luvata, et tuskin ne muutkaan luukut tulee olemaan paljoa tätä kummempia (paitsi että ehkä, koska ehdin suunnitella niitä enemmän) kuin tää.
 Mun tarkotus ei oo tehä luukuista samanlaisii, mut niin saattaa käydä. Eihän siitä nouse mitään sotaa, jos niin käy. Eihän?