lauantai 2. joulukuuta 2017

Joulukalenteri - Luukku 2

Oh... Hei?
Nyt onkin jo toinen päivä joulukuuta!
Mulla meni taas tän postauksen kanssa hyvinkin myöhälle, koska mulla oli menoa heti aamusta. Ja ei, en menoilla tarkota mitään meni-kaverille-kylään-ja-pelattiin-overwatchia. :D
Mutta joo, miä oon nyt täällä kirjoittelemassa, joten hyvä näin.
Sitten olen muuten väsännyt joulukalenteripostauksia valmiiksi ja ne olisivat nyt julkaisuajastettuja aika aikaisin aamulle, että olen hyvinkin tyytyväinen työhöni, eikä mun tarvitse enää tehdä juurikaan enempää työtä näiden postausten eteen sitten, koska blogger hoitaa julkaisuaikataulutuksen puolestani. Kuulostipa taas laiskalta. Eh.



×××



 Joulutarina

Päivä 2, Tuuliklaani


"Yksitähti! Mihin laitamme tämän kuusen, jonka saimme Myrskyklaanilta lahjaksi?" Saarnijalka naukaisi päällikölleen, joka loi varapäällikköönsä kylmän katseen.
"Enkös ole jo useamman kerran sanonut, että pentutarhan viereen!" Yksitähti murahti vastaukseksi.
"Ai, anteeksi, niinhän se olikin" Saarnijalka totesi ja luikki nopeasti ohjaamaan klaanitovereitaan kuusen pystyttämisessä. Saarnijalan mielestä Yksitähden hermot paloivat vähän turhankin helposti... Miksi tuo niin mahtava päällikkö ei voinut sietää joulua?

Yksitähti heilautti hieman äkeissään häntäänsä.
"Taas joulu on tulossa, taas kauhea häärääminen... Miksi joku jaksaa nähdä vaivaa yhden pienen juhlan takia?" kolli tuhahti itsekseen juosten samalla avoimella nummella täysin ilman päämäärää. Vaikka Yksitähti luulikin olevansa yksin, hän kuuli pian takanansa jonkun toisen maata hakkaavien käpälien äänen ja päällikkö teki äkkipysähdyksen, joka ei olisi kannattanut;
Tämä toinen kissa juoksi suoraan päin Yksitähteä ja kumpikin kaatuivat kierivänä kasana maahan.

Hetken tämän muukalaisen kanssa taisteltuaan Tuuliklaanin päällikkö painoi hänet maata vasten ja huomasi tuijottavansa sinisilmäistä, harmaaturkkista, naarasta silmiin.
"Smoke?" Yksitähti naukaisi kysyvällä äänensävyllä.
"Kuka?" tunkeilija vastasi tuhahtaen hyvinkin epäkohteliaalla äänellä.
"Ei kukaan tärkeä... Kuka sinä olet?" Yksitähti huokaisi ja tuijotti tuota kissaa, jonka oli juuri vanginnut alleen suoraan silmiin. Nuo silmät... Muistuttivat niin Smoken silmiä...
"Snow" naaras vastaa hiljaisella äänellä.
"Missä kotisi on? Missä asut? Kaksijalkojen luona? Tiedätkö, että olet Tuuliklaanin reviirillä?" Yksitähti tivasi Snowilta hyvinkin tiukalla äänensävyllä.
"Rauhoitu, tiedän olevani klaanikissojen reviirillä? Ja sinä olet varmaankin Yksitähti? Otaksun? Olen kuullut sinusta vain pelkkää hyvää. Ja ei, en ole kotikisu ja asun ihan reviirinne rajan takana." naaras vastasi päällikölle rauhalliseen sävyyn.
"Hyvä on, tule kanssani leiriin" Yksitähti murahti ja päästi naaraan nousemaan käpälilleen. Hännällään päällikkö viittoi Snowia seuraamaan itseään kohti Tuuliklaanin leiriä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti